sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Sara & The Blanko

Ei sitten eilen pyörittykään Vaasan keskustassa, aikamme ei riittänyt. Mutta Sjoella kuitenkin kerittiin käymässä parissa paikassa ja syömässä. :) Iltapäivällä lähdimme Vaasaan ajalemaan, todella kaunis aurinkoinen keli oli. Perjantai olikin kauhea loskakeli, kumisaappaille olisi ollut kovasti tarvetta. Ainiin, kävin sovittamassa niitä aiemmin mainitsemiani Seppälän kumisaappaita, eivät mahtuneet näihin jalkoihin. :(

Muutama postaus sitten huutelin loistavan kotimaisen bändin Saran perään, he ovat olleet keikkatauolla 1½ vuotta. Sara on oikeastaan ainoa kotimainen bändi, josta olen todella innoissani. Viime tiistaina kuulin sitten, että he ovat tehneet uutta musiikkia ja aloittavat kiertueen Vaasasta! Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä keikalle menemistä. Ennen Saraa soitti toinen aivan loistava kotimainen The Blanko. Heidän musasta tiesin etukäteen ainoastaan yhden biisin, You & I. Heidän live-esiintyminen oli aivan jotain mahtavaa, mikä energia!
Ilta oli aivan täydellinen, niin mahtavaa kotimaista musaa! En ole pitkään aikaan ollut keikoilla ja nyt taas muisti kuinka energistä ja vapauttavaa musan kuuntelu livenä on.

Seuraavaksi joitain kuvia eiliseltä.

Hymy on erittäin herkässä, kun tietää näkevänsä illalla Saran. Päällä uusi Seppälästä hankittu neuletakki. :)

Ostin Seppälästä myös tuollaisen söpön "hiuksista tehdyn" rusetin.

Illan asu. Tässä muuten sneak peakia meidän eteisestä. Huomatkaa kesken ollut kahvojen vaihto. ;) Päällä Tunika - Yours UK, Bolero - Forever 21 US, Kaulakoru - Pearls for girls, Rannekoru - Våga
Hiuksilla oli huono päivä, oli pakko ne laittaa jollakin tavalla kiinni. :)
Unohdin kuvata asun laukun kanssa. Laukku - Guess UK
The Blankon pojat musisoi. :) Solisti Pauli Hauta-aho, basisti Marko Haataja.
Tästä kuvasta voi varmaan jotain päätellä poikien live-esiintymisistä. :)
Saran kitaristi Antti ja ihana Joa solistina.
Harmittaa, kun suurin osa ottamistani kuvista eivät onnistuneet. Onko keikoilla yleensä mahdollista saada hyviä kuvia? Saa vinkata hyvistä kameroista!

Tänään olikin sitten odotettavissa migreeni, kun valvominen kesti eilen kolmeen asti. Mutta eipä se haittaa, kun niin mahtava weekend ollut. Kävin tänään kirppiksellä viemässä tavaroita ja katsomassa samalla muiden tarjontaa. Mukaan tarttui GHD:n suoristusneste vitosella ja H&M uusi huivi vitosella se myöskin. :)

2 kommenttia:

  1. Hei Satu!
    Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi.

    Onko sinulla Forever21-housuja? Sekä farkkuja että tavallisia housuja? Mitä kokoa käytät?

    VastaaPoista
  2. Heippa!

    Minulla ei ole kokemusta Foreverin housuista. Tosin ostin parit leggarit viime kesänä ja ne oli auttamattomasti liian pienet. En muista ostinko kokoa 2X vai 3X, olen myynyt ne jo eteenpäin. Normaalisti Foreverin vaatteissa käytän kokoa 3X.

    Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada. :)

    VastaaPoista