Minulla on salaisuus.
Olen halunnut kerta tästä jo pitkään mutta yleensä näissä asioissa odotellaan.
Arvaatteko jo?
Kyllä, meille tulee vauva!!
Tälläkin hetkellä masussa on menossa aikamoinen myllerrys, ollaan jo yli puolenvälin. Tämä raskaus on ollut aika erilainen verrattuna poitsuun. Migreeniä on ollut todella paljon, siksi en tuossa alkuraskauden aikana paljon jaksanut blogia päivitellä kun olo oli aika kehno. Huono olo myös vaivasi. Nyt on migreeniä enää ehkä joka toinen viikko, huomattava helpotus alkuun. Mies ainakin meinaa, että mielialat ovat vaihdelleet paljon enemmän kuin esikoisen raskaudessa. :D
Poitsu ei ihan vielä ymmärrä, vaikka ollaan kerrottu vauvasta. Tai mistä minä tiedän vaikka ymmärtääkin. :) Poitsu ja tämä perhe-elämä on ollut niin ihanaa ja antoisaa, että annoimme toisen tulla jos on tullakseen.
Masu on kasvanut ihan hurjasti, ei enää pysty mitenkään peittelemään! Siksi kerroinkin tästä nyt, että asukuvia pystyy ottamaan. Tämä hellejakso ei ole tuntunut mitenkään kivalta tämän hormonitoiminnan kanssa. Kotona on ollut kuuma, töissä on ollut kuuma. Hikoiltu on. Nyt alkaa helpottaa ja tuossa vauvasovelluksessanikin luki, että sikiön oma hormonitoiminta alkaa käynnistymään, joten se pitäisi helpottaa tätä omaa oloanikin.
Otettiin tänään parit asukuvat, joista tämä minun nykyinen olotila tulee aika selvästi esiin. :D
Näyttää siltä, että meille on tyttö tulossa. Ihan 100% varmuutta ei saatu mutta itselläni on ollut tyttöolo ihan alusta lähtien, lisäksi olo on ollut kauheampi kuin esikoisen raskaudessa, niin sekin kertoi jostakin. Kauhean vilkas tapaus tämä, masussa on menossa bileet melkein 24H. Poitsun odotuksessa potkut alkoi yleensä vasta illasta. Poitsu onkin rauhallinen tapaus, tämä toinen taitaa ollakin ihan päinvastainen. :) Olisi kiva kuulla lukijoiden kokemuksia, onko lapset olleet erilaisia masussa odotusaikana ja sitten syntymän jälkeen? Onko se niin, että luonteet eroaa ihan tosi paljon? :)
Ollaan lähdössä ensi viikolla risteilylle miehen kanssa ihan kahdestaan. Eka kerta ollaan yötä erossa tuosta rakkaudesta, äitiä jänskättää! Imetys loppui tuossa viikko sitten, ihan pojan omasta tahdosta. Tuo imetyksen loppuminen meni kuin unelma. Ei ole pingottuneita rintoja, koska poitsu vähensi itse niin hienosti rinnalla käyntiä. Ei ole tarvinnut pumpata tai mitään, aivan loistavaa. Lupasin miehelle, että kun imetys loppuu niin lähdetään kahdestaan johonkin pienelle reissulle. :) Tiedän, että poitsu pärjää hyvin ilman meitä vanhempiakin, koska menee hoitoon vanhempieni luokse ja on tottunut heihin todella hyvin, koska äitini on hoitanut poitsua jo viime syksystä lähtien aina kun olen ollut töissä. Syyskussa sitten poitsu aloittaa perhepäivähoitajalla, onneksi saatiin paikka ihan tästä naapurista. Jännittää sekin tosi paljon. Miten pystyn jättämään lapsen hoitoon "vieraalle"? Saa kertoa vinkkejä ja omia kokemuksia, niitä olisi mukava lukea. :) Onhan tässä tutustumisia ensiksi puolin ja toisin mutta silti jännittää kovasti!
Kuinka moni osasi arvata salaisuuteni? Viimeksihän muutama oli jo arvanut, entä nyt? :)