perjantai 31. joulukuuta 2010
Hyvää ja onnekasta uutta vuotta 2011!!
Tänään oli suunnitelmissa postata enemmänkin mutta iski aikamoinen migreeni. Vieläkin vähäsen tuntuu päässä mutta onneksi on jo huomattavasti parempi olo. Käytiin äsken Amarillossa syömässä ja nyt nautitaan meillä kotona yhdessäolosta ja sitten mennään katsomaan kaupungin ilotulitusta. :)
tiistai 28. joulukuuta 2010
Joulupukin tuliaiset
Joulupukki oli antelias tänä vuonna ja sain hihkua jouluna paljon paketteja availlessa. Yllättävin lahja tuli mieheltäni. Vinguin hänelle joskus, että miksi en koskaa saa elektroniikkaa lahjaksi. Noh, nyt sain. :)
Tähän ei mahtuneet ihan kaikki, mutta suurin osa on tuossa kollaasissa. Tuo ipodnano on kyllä niin pieni, ei paina mitään. Olen ladannut sinne itunesin listoilta jo hyvää musaa, kuten Nicki Minajia, Far East Movementia, Duffya, Kanye Westiä jne. Kannattaa muuten klikata kollaasia suuremmaksi, saa huomattavasti paremmin selvää kuvista.
Eilen pyörähdin alennusmyynneissä, mukaan tarttui Seppälästä 20 € toppatakki valkoisena. Suokaa anteeksi, mutta en millään jaksa kuvata sitä nyt erikseen. Unohdin sen tehdä äsken ja tämä sohva on aivan liian mukava noustakseni kuvaamaan taas. ;)
Mutta varmasti tulee vielä asu-postauksissa vastaan. :) Muuta en sitten oikeastaan ostanutkaan. Niin no alusvaatteita, mutta ne taidan jättää esittelemättä!
Mites, oletteko te löytäneet jotain alennusmyynneistä? :)
Applen ipodnano, Skullcandyn ylisöpöt kuulokkeet, Iittalan lasia, Pentik sydän, lahjakortteja, vanhasta lehti-ilmoituksesta tehty ostoskassi, äitini tekemä tuubi kauluri ja söpöt puput. |
Eilen pyörähdin alennusmyynneissä, mukaan tarttui Seppälästä 20 € toppatakki valkoisena. Suokaa anteeksi, mutta en millään jaksa kuvata sitä nyt erikseen. Unohdin sen tehdä äsken ja tämä sohva on aivan liian mukava noustakseni kuvaamaan taas. ;)
Mutta varmasti tulee vielä asu-postauksissa vastaan. :) Muuta en sitten oikeastaan ostanutkaan. Niin no alusvaatteita, mutta ne taidan jättää esittelemättä!
Mites, oletteko te löytäneet jotain alennusmyynneistä? :)
maanantai 27. joulukuuta 2010
Back in business
Nyt on karkkia syöty ja löhötty ihan tarpeeksi. Lisäksi kehitetty vakava addiktio Angry Birds- peliin, tulkaa hakemaan tuo mieheni ipod pois. :D Miten voikin olla noin koukuttava peli, kun sinänsä on yksinkertaisesta ideasta kyse. Mutta mahtava peli kyllä ja hienoa, että suomalaisen keksimä vielä.
Joulu tuli ja meni, olisi saanut viipyä pitempääkin! Vietin joulua kotona perheen ja sukulaisten kanssa perinteiseen tapaan ja mieheni liittyi illalla seuraan myös.
Kivoja lahjoja sain, voisin seuraavassa postauksessa esitellä joitakin. Lisäksi alessa kävin tänään, niitäkin ostoksia voisin esitellä seuraavaksi. :)
Joulu tuli ja meni, olisi saanut viipyä pitempääkin! Vietin joulua kotona perheen ja sukulaisten kanssa perinteiseen tapaan ja mieheni liittyi illalla seuraan myös.
Vaatetuksessa ei oikeastaan mitään uutta, kaulakoru on muuten ainoa uusi asia. |
Joulukynnet, ei tosin niin jouluiset. Punainen ei oikein ole koskaan ollut ystäväni. |
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
lauantai 18. joulukuuta 2010
Näin se päivä menee
..tänään tuli pyörittyä kaupungilla ja sain hankittua viimeisenkin lahjan. Lupaan, että nyt en vaivaa lahjoilla enää päätäni. Olen sitä tyyppiä, joka kuluttaa lahjoihin aika paljon rahaa. Antamisen ilohan on siis iloista suurin ja en voi vastustaa ostamista, jos näen jotain lahjan saajalle sopivaa. :)
Tulipa sitä jotain itsellekin hankittua, käytin H&M lahjakortin viimeiset rippeet.

Pyöreät korvakorut - Oriflame, Kaulariipus - H&M, Korvakorut - H&M, Tuoksu - Lacoste Inspiration |
Sitten olen siivoillut kämppää ja tietty leikkinyt meidän uuden söpöliinin Johnnyn kanssa. <3
Leikkien välissä pitää levätä. :) |
Sitten jatketaan taas! |
Tää on niin kivaaa! |
Tilasin Ulla Popkenilta yllä olevan takin, taas tuli kiire takin tilaamisen kanssa. Tämä oli oikeastaan ainut vaihtoehto, kaikki muut olivat jo menneet. Tämä sopii kyllä hyvin hiihtämiseen, ei ole liian paksu. Tositoimiin takin kanssa ei ole vielä päästy, ei viitsi tälläisillä pakkasilla mennä hinkkaamaan latuja.
Olen tosi pettynyt, en saanut 7 miljoonaa euroa. :(
keskiviikko 15. joulukuuta 2010
Busy Busy
Tänään vein Johnnyn heti koulutuksen jälkeen eläinlääkärille kastraatiota varten, koska oli tullut puolen vuoden ikään. Onneksi oli pienempi operaatio, kuin Elviralla tyttökissana. Nyt on jo heräillyt ja on ihana oma itsensä. Meinasi mamilla on kyllä vaikeuksia, kun ei saanut pojalle antaa ruokaa 12 tuntiin ennen leikkausta, tuo kissa meinaa tykkää syödä! :)
Lähestyvä joulu pitää kiireisenä, onneksi viikonloppuna ei pitäisi olla mitään erikoista. Pystyy hyppäämään vielä kaupoilla ja leipoa jo jotain jouluksi.
Luonto on muuten mielestäni niin kaunis tällä hetkellä, kaikki ihan valkoista ja kuuraista. Pitäisi mennä ottamaan kuvia! :)

maanantai 13. joulukuuta 2010
May I present Johnny!
Perjantaina meille tuli uusi perheenjäsen, Mogi´s midsummer Johnny. Ajatus toisesta kissasta oli ollut hetken aikaa mielessä, koska sitten Elviralla olisi kaveri. Jos ollaan yötä pois, niin on kiva tietää että Elviran ei tarvitse olla yksin. Vielä ei Elvira ymmärrä, että miksi ihmeessä haettiin toinen kissa. :D Onneksi ovat jo suhteellisen hyvissä väleissä, tassuilla ei ole tapeltu kertaakaan.
Ihan vain vertailun vuoksi, huomaatteko kumpi on prinsessa ja kumpi isäntä? :)
Näyttää jo isolta kollilta, mutta tämä tapaus on vasta ½ vuotias. <3
Aivan mahtava luonne tällä kaverilla, todella herkkis ja kehrää kuin traktori!
Ihan vain vertailun vuoksi, huomaatteko kumpi on prinsessa ja kumpi isäntä? :)
lauantai 11. joulukuuta 2010
Taisi tulla vietettyä jonkinkainen blogitauko, tahtomattani. On pitänyt kiirettä, niin kuin varmaan muillakin tähän aikaan vuodesta. Mutta oikeastaan omalla kohdallani tuo koulutuksen alkaminen tällä viikolla on pitänyt ajatukset aika tiukasti siinä. Lisäksi asuntoesittelyt, kaupungilla juoksemiset ovat pitäneet kiireisenä.
Isoin muutos on oikeastaan ollut se, että eilen haettiin Elviralle kaveri samoilta ihanilta kasvattajilta, Johnny. Esittelen hänet täällä, kun ensin tutustuu uuteen kotiin ja kanssa-asujiin. On muuten aika hurmuri tuo kaveri, Elvira ei ihan vielä ole samaa mieltä. :)
Helsingin matkastakin on kulunut jo viikko ja ajattelin nyt postata siitä. Sain nimittäin kamerani takaisin, äiti-kuriiripalvelu toimi mahtavasti!
Olin tosiaan Helsingissä hoitelemassa asioita tulevaisuuten liittyen ja lisäksi kaupoilla pääsin käymässä. Se hyvä puoli maalla asumisessa on, että täällä pääsee autolla joka paikkaan. Ja kun menee ostoksille, niin saa ostoskärryt, joihin voi kätevästi kerätä ostokset. Olisi Stockmannilta lähtenyt enemmän tavaraa matkaani, jos tälläinen kärrypalvelu olisi sielläkin. Kun ei yhden ihmiset kädet riitä kantamaan kaikkea yksin. Lisäksi piti kokea se epämiellyttävä ylläri ovilla, kun hälytys pärähti soimaan meidän kohdalla. Jos haluaa huomiota, niin se kyllä toimii! Ostoksiin oli siis jäänyt hälytystarra, joka olisi pitänyt poistaa kassalla, sattuuhan näitä.
Stockmannin jouluikkuna oli tietysti pakko nähdä, olisi ihan mielenkiintoista tietää siihen sijoitettu summa. Se on niin täynnä yksityiskohtia ja mieletöntä kekseliäisyyttä, tännekin saisi tulla jotain tuon tyylistä.
Niin ja muutenkin ne Stocmannin ja keskustan jouluvalot, ah! Ärsyttää muuten jonkin verran Seinäjoen Citymarketin pihaan isketty kuusi ja sen päälle heitetyt jouluvalot. Ilmeisesti jotkut miehet olleet asialla, kun asiaa ei todellakaan ole tehty huolella. Kuljen siitä joka päivä, niin joutuu aina katselemaan niitä.
Syömässä käytiin GLO- hotellin Carlito´s ravintolassa. Oli mukava paikka, kohtuullisen edullista ja ihana sisustus.
En muuten ostanut mitään vaatteita tuolta reissulta ja tai muuten paljon mitään itselleni. Pukinkonttiin sitäkin enemmän. :)
Tilasin uuden puhelimen, Nokian C6:sen. Opettelen sitäkin tässä juuri käyttämään ja seurailen samalla kissojen tutustumista toisiinsa. Rauhallinen viikonloppu siis tulossa, ainakin toivottavasti!
Isoin muutos on oikeastaan ollut se, että eilen haettiin Elviralle kaveri samoilta ihanilta kasvattajilta, Johnny. Esittelen hänet täällä, kun ensin tutustuu uuteen kotiin ja kanssa-asujiin. On muuten aika hurmuri tuo kaveri, Elvira ei ihan vielä ole samaa mieltä. :)
Helsingin matkastakin on kulunut jo viikko ja ajattelin nyt postata siitä. Sain nimittäin kamerani takaisin, äiti-kuriiripalvelu toimi mahtavasti!
Olin tosiaan Helsingissä hoitelemassa asioita tulevaisuuten liittyen ja lisäksi kaupoilla pääsin käymässä. Se hyvä puoli maalla asumisessa on, että täällä pääsee autolla joka paikkaan. Ja kun menee ostoksille, niin saa ostoskärryt, joihin voi kätevästi kerätä ostokset. Olisi Stockmannilta lähtenyt enemmän tavaraa matkaani, jos tälläinen kärrypalvelu olisi sielläkin. Kun ei yhden ihmiset kädet riitä kantamaan kaikkea yksin. Lisäksi piti kokea se epämiellyttävä ylläri ovilla, kun hälytys pärähti soimaan meidän kohdalla. Jos haluaa huomiota, niin se kyllä toimii! Ostoksiin oli siis jäänyt hälytystarra, joka olisi pitänyt poistaa kassalla, sattuuhan näitä.
Stockmannin jouluikkuna oli tietysti pakko nähdä, olisi ihan mielenkiintoista tietää siihen sijoitettu summa. Se on niin täynnä yksityiskohtia ja mieletöntä kekseliäisyyttä, tännekin saisi tulla jotain tuon tyylistä.
Ketuillekin oli tehty oma pesä. |
Oravat olivat jo täydessä työn touhussa. |
Pikku-Bambi. <3 |
Olenkos kertonut uudesta otsurista? Joka muuten tässä kuvassa näyttää ihan vinolta. |
Jälkiruoka oli erittäin suklainen, ehkä liiankin.. |
Hih, otin vessastakin kuvia. Aika hieno? |
Asuna: Tunika - Faith21 NY, Neule - Seppälä ja muut onkin sitä samaa vanhaa. |
Tilasin uuden puhelimen, Nokian C6:sen. Opettelen sitäkin tässä juuri käyttämään ja seurailen samalla kissojen tutustumista toisiinsa. Rauhallinen viikonloppu siis tulossa, ainakin toivottavasti!
maanantai 6. joulukuuta 2010
Unohdus
Helsingistä kotiuduin lauantaina ja siitä lähtien on pitänyt kiirettä. Tänään oli tarkoitus tehdä postausta Helsingistä mutta menin unohtamaan kamerani vanhempieni luo. Pitää odottaa, että äiti toimii kuriirina ja kotiuttaa sen.
Ihania pukuja näkynyt linnassa. Suhteellisen tyylikkäitä vieraita näkynyt, ei mielestäni mitään floppia vielä?

torstai 2. joulukuuta 2010
Siperia
Iltalehden otsikoissa taisi tänään olla jotain Siperiasta kylmyydestä, joka on Suomessa tulevaisuus. Tai jotain sinne päin... :) Noh, mä päätin jo varustautua!
Nämä söpöläiset löysin ihan tunti sitten Seppälästä (14,95€), kun olin menossa ruokakauppaan...
Tässä meidän asunnossa on oikeasti ollut kylmä, kun pakkaset tuolla ulkonakin paukkuu.
Pitäisi tässä ihan justiin alkaa pakkaamaan Hesan reissua varten. Ei tosin olla siellä kuin yksi yö, mutta jotakin sitä pitää ottaa mukaan.
Meillä on muuten jo eräänlainen joulukuusi.
Onneksi pääsee haisuttelemaan ihan oikeaa joulukuusta sitten aattona porukoiden luona, jonka äiti ON luvannut hankkia (alkuvastustelusta huolimatta). ;)

keskiviikko 1. joulukuuta 2010
New hair dude
Kerkisin tänään parturiin, onneksi!
Otsuri oli kasvanut jo aikamoiseksi ja oli korkea aika tehdä asialle jotain.

Otsurista tehtiin nyt tuollainen aika tasapaksu, ihan ok omasta mielestäni.Päälläni uusi neule, jonka ostin tänään Lindexiltä. Sattui olemaan -70% alennuksessa, hintaa jäi 10€. :) Alunperin lähdin sieltä metsästämään ihanaa röyhelötoppia, jonka näin Lindexin sivuilla. Koko toppia ei löytynyt, eikä liioin netistäkään enää. Jos suunnittelijat tästä älyisivät ottaa vinkkiä, että mikää myy ja mikä ei. Oli meinaa taas niin järkyttävän näköisiä paitoja sinne Generousin osastolle ilmestynyt, joita en ikinä laittaisi päälleni.
Tuli ostettua Tigin jättikokoiset shampoot ja hoitoaineet tänään. Lisäksi Estee Lauderin ripsaria ja meikkikynää. Kaikki tietty pitää aina loppua samaan aikaan. Tajusin juuri, että New Yorkista ostamani Lancomen meikkikynä kesti käytössäni ½ vuotta ja olen sitä oikeastaan päivittäin silmiini laittanut, aikamoinen säästö. :)
tiistai 30. marraskuuta 2010
Gold Sparkles
Omasta mielestäni ihanat kynnet. Isadoran Gold Sparkles lakka ei ollut kuitenkaan oma löytöni, vaan Nadjan. Täydellinen kullan sävy ja ilman sellaista liiallista kimallusta. Kuviot on tehty Konadilla, ei ole kyllä yhtä siistiä jälkeä kuin Nadjalla, mutta harjoittelu tekee mestarin. :)
Tänään on ollut mukava päivä, sain tietää pääseväni haluamaani koulutukseen. Ensi viikosta lähtien palaan hetkeksi koulun penkille, osa isompaa kuviota. :)
Tein tänään erilaisia listoja joulua varten. Pakko jotakin laittaa ylös, kun muisti on niin vaihteleva. Lisäksi oli pakko tehdä lista Helsingin reissua varten, ei muuten muista käydä kaikissa paikoissa. Ostan sieltä suurimman osan joululahjoista, kantoapua tullan varmaankin tarvitsemaan. :D
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
No niin, nyt on sieltä sohvan nurkasta tultu taas takaisin ja kaikki lehdet tuli luettua. :D
Olin eilen viihteellä Ilonassa kaverin kanssa ja siitä huolimatta olen jaksanut jopa käydä lenkillä tänään, edes tuo -15 astetta ei säikäyttänyt. :)
Viihteelle lähdin tämän näköisenä:
Otin kuvia lenkiltä, kamera kyllä rupesi hyytymään loppu ajasta aika lailla.
Tännekin saatiin tänään vähäsen lunta lisää, lisää saisi tulla!
Ensi viikosta on tulosta kiva viikko, varsinkin kun loppuviikosta mennään Helsingissä käymässä! :)
Olin eilen viihteellä Ilonassa kaverin kanssa ja siitä huolimatta olen jaksanut jopa käydä lenkillä tänään, edes tuo -15 astetta ei säikäyttänyt. :)
Viihteelle lähdin tämän näköisenä:
Näyttää pelkästään mustalta möltiltä. :D Mutta tuo tunika on se, jonka ostin Lontoosta syksyllä. Muu onkin sitten aika sitä samaa vanhaa.
Tässä kuvassa näkyy tuo tunikan juju paremmin:
Kävimme syömässä ennen Ilonaan menoa Gringos Locosissa, oli tosi mukavaa. :)
Tännekin saatiin tänään vähäsen lunta lisää, lisää saisi tulla!
Ensi viikosta on tulosta kiva viikko, varsinkin kun loppuviikosta mennään Helsingissä käymässä! :)
torstai 25. marraskuuta 2010
Lukemista
Naistenlehtien suurkuluttaja ilmoittautuu. :)
Tälläinen kasa olisi luettavana. Nyt on käynyt niin, että en oikeastaan tilaa kuin MeNaisia kestona ja muut on saatuja tai sitten olen jo peruuttanut tilauksen lyhyen jakson jälkeen. Onkohan tässä pinossa muuten syy miksi saan soittoja A-lehdiltä tms. joka päivä? Tänään jopa kaksi kertaa on soitettu ja tarjottu lehtiä. Olisi ehkä syytä ilmoittaa nimeni sellaiselle kieltolistalle.
Noh, mutta mikäs sen mukavampaa kuin käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan viltin alle ja laittaa kynttilä palamaan. :)
tiistai 23. marraskuuta 2010
Flo G
Hobby Hallin paketti saapui eilen ja onneksi toppatakki oli just hyvä. :) Tilaamani Raiskin ulkoilutakki oli liian pieni, vaikka tilasin kokoa 54. Hullua että, Flo G toppatakki oli kokoa 52 ja siis ihan sopiva. Luulisi, että kotimaisella valmistajalla olisi reilu mitoitus.
Jaksoin pinnistellä näinkin pitkään ennen kuin laitoin jouluvalot ulos. Olen aina yleensä ensimmäinen tämän asian suhteen tässä rivitaloyhtiössä. :)
Niistäkin otin kuvan, mutta tuo kuvalataus ei suostu toimimaan taaskaan.
Tuo mieheni aloitti tänä vuonna harvinaisen aikaisin kiusaamiseni joululahjoilla. Tänään tuli paketti Amazonista, joka oli siis osoitettu miehelleni. Arvelin, että siellä saattaisi olla jotain joululahjaksi, kun en saanut lupaa avata sitä. Niinhän sieltä sitten paljastui 3 valmiiksi paketoitua pakettia ja ne on osoitettu allekirjoittaneelle, nyt ne makaa tuossa pöydällä ja arvatkaa tekisikö mieli kurkkia!! Miehelläni on aina tapana keksiä jotakin hauskaa jouluksi. Yhtenä jouluna sain yhden ison paketin, jonka sisällä oli monta pienempää pakettia. Aina yhtä jännää..niin ja ikäähän on vasta se 28. :)
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Myytävänä
Silloin joskus aikaisemmin uhkasin laittaa tämän paidan myyntiin ja nyt se tosiaan olisi ostettavissa. Ei ole tullut pidettyä ja se ansaitsee paremman kodin siis. :)
Paidan koko on 50/52 ja on monikäyttöinen. Olen ostanut sen Stocmannilta ja maksoin siitä muistaakseni jotain 40€.
Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen bunnymode@gmail.com, jos olet kiinnostunut. Myyn paidan ensimmäiselle kiinnostuneelle. Pyydän paidasta 20€ sisältäen postikulut.

Joulunavaus
Hyrrr, tuolla ulkona on kylmä!
Mittari näyttää -8, mutta tuntui kyllä vieläkin kylmemmältä. Mentiin kaupungille palloilemaan kolmen maissa, joitakin hankintoja pukinkonttiin sain tehtyä. :)
Seinäjoki esittäytyy:

lauantai 20. marraskuuta 2010
Satumetsä
Eilen tuli nähtyä uusin Harry Potter, tykkäsin! Olen nähnyt kaikki ja kyllä tuo uusin menee ihan parhaimpien joukkoon. Ärsyttää vaan nuo kanssa katsojat. Eilenkin leffateatterissa oli takana jotain teiniksejä, jotka veti kaljaa ja olivat vähäsen liian äänekkäitä. Lisäksi vieressä oli sellainen tyyppi, jota ei ilmeisesti leffa kiinnostanut pätkääkään. Miksi pitää tulla katsomaan, jos leffa ei kiinnosta? Lajityyppinä Harry Potter on varmasti tiedossa.
Tänää käytiin isommalla porukalla Vaasassa katsomassa toiseen otteeseen (toivottavasti) uutta tulevaa kotiamme. Lisäksi kaupoilla vierähti hetki. Minä en ostanut muuta kuin Iittalan myymälästä tämän ihanan Satumetsä mukin.
Yleensä kallistun sisustuksessa ja astiastoissa yksinkertaisuuden puolelle, mutta hurmaannuin tähän ihan täysin. Tämä yksilö maksoi 10€, tykkään. :) Muistelisin, että Jenni on hankkinut jo aiemmin tätä samaa sarjaa...vai muistankohan ihan väärin?
Yksi viime vuoden parhaimpia ostoksia on ollut GHD-rauta, kiharsin hiukset sillä eilen ja vielä tänäänkin kiharat on olemassa. Lakkaakaan ei ole tarvinnut laittaa kilokaupalla. :) Lisäksi innostuin pitkästä aikaa laittamaan kynnet Konadilla.
Siistin kynnet vielä kuvan ottamisen jälkeen, aina tahtoo vähäsen lipsua.
Huomenna on ohjelmassa ilotulitteiden ihastelua. Keskustassa on joulunavajaiset ja kaupoilla tulee siinä sivussa varmastikin käytyä. Olenko kertonut, että olen jouluihminen henkeen ja vereen? Tykkään siis kovasti kaikkeen jouluun liittyvästä ja jouluvalmisteluista. Lahjojen ostaminen muille on mukavaa puuhaa, yritän aina miettiä tarkkaan lahjan saajaa, että ei tulisi ostettua ns. turhaa. Aina ei lahjat mene nappiin, kuten viime vuonna...mikähän se keskisininen loppujen lopuksi oikein on? ;)
Hauskaa lauantai-iltaa! :)

keskiviikko 17. marraskuuta 2010
Uusi banneri
Vihdoinkin sain aherrettua uuden bannerin. :)
Yritin koota tuohon tässä blogissa esiintyviä asioita ja siis sellaisia asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Kaikki kuvat ihan omia ja omalla kameralla otettuja.
Mitäs tykkäätte vai tykkäättekö ollenkaan?

No niinhän siinä sitten kävi
, että Elloksen paketti lähti kokonaisuudessaan takaisin.
Tilasin kaikki vaatteet koossa 50/52. Hassua, että takki oli liian pieni ja muut vaatteet taas liian isoja. Takin olisin halunut kovasti pitää, mutta oli lantion kohdalta jonkin verran liian kireä. Seuraavaa kokoa ei enää ollut saatavilla ja toisaalta se olisi saattanut mennä liian isoksi ylhäältä.
Noh, tilasin jo seuraavaa pakettia Hobby Hallista.
Tälläisen ja tälläisen tilasin sieltä. Harmittaa, kun Yoursilta tai NewLookilta ei saa oikeasti lämpimiä takkeja. Täällä Seinäjoen suunnalla on jo ihan kivasti kasvoja kutitteleva pakkanen, joten paksulle takille olisi kovasti jo tarvetta.
Toivotaan parasta! :)

maanantai 15. marraskuuta 2010
Zizziä
Elloksen tuotteet ovat yleensä lähteneet viivana takaisin, mutta onneksi siellä myydään myös Zizziä, joka suurimmaksi osaksi on ollut minulle sopivia malliltaan.
Näitä tilasin:
Tämä on mielestäni söpö takki, vaikkakin matsku on on kovan näköistä.
En aio käyttää tuota takkia ja näitä leggareita yhdessä, voisi tulla hieman liian kumimainen vaikutelma. :D Ja olen muutenkin hieman skeptinen näiden leggareiden suhteen...
Ensi kuun alusta pääsen Helsingissä käymässä puoliksi työasioissa ja puoliksi shoppailemaan. :) Tarkoituksena jotakin hankkia joulupukin konttiin ja ehkä jotain itselle?
Heräsin tänään muuten ihan vapaaehtoisesti jo kuudelta, vanhuus tulossa?
Näitä tilasin:
Tämä on mielestäni söpö takki, vaikkakin matsku on on kovan näköistä.
En aio käyttää tuota takkia ja näitä leggareita yhdessä, voisi tulla hieman liian kumimainen vaikutelma. :D Ja olen muutenkin hieman skeptinen näiden leggareiden suhteen...
Eh, kuka tykkää mustasta..?
Lisäksi tilasin vielä yhden tunikan, mutta se oli näköjään jo kokonaan loppunut ja poistettu sivuilta. Se tunika oli väriltään vaaleanpunainen, että jotain piristystä tuohon kaikkeen mustaan.. Varmaan tällä viiikolla pitäisi paketti tulla. Esittelen niitä täällä, jos ovat hyviä. Ensi kuun alusta pääsen Helsingissä käymässä puoliksi työasioissa ja puoliksi shoppailemaan. :) Tarkoituksena jotakin hankkia joulupukin konttiin ja ehkä jotain itselle?
Heräsin tänään muuten ihan vapaaehtoisesti jo kuudelta, vanhuus tulossa?
perjantai 12. marraskuuta 2010
Rewind
HipHei, tämä on järjestyksessään 100 kirjoitukseni. Nyt pitäisi varmaan keksiä jotain erikoista kirjoitettavaa, mutta ajattelin ihan vain kertoa tämän viikon puuhailuistani.
Viimeksi kirjoitin lenkkeilystäni ja ajatelkaa... seuraavana päivänä liikuin vielä rankemmin. Silloinhan satoi ainakin täällä Seinäjoen suunnalla paljon lunta ja minä tein suurimmaksi osaksi tämän taloyhtiön pihatöistä, 3 tuntia siinä meni uurastaessa koko piha puhtaaksi lumesta. Suoritukseni jälkeen olo oli kuin maratoonarilla! Jossakin vaiheessa mieleen hiipi, että oliko sitä nyt pakko sataa näin paljon. Mutta lumi on niin kaunista, että ihan hyvällä mielellä lykin sen 3 tuntia. :)
Kaupoilla on tullut jonkin verran käytyä tällä viikolla, ihan pari joululahja hankintaakin on tullut tehtyä. Täällä Seinäjoella avattiin uusi sisustusliike Sapira, jossa piti tietysti heti päästä käymään. Sivuille ei ole näköjään vielä päivittinyt uudet tiedot, sillä liikettä Kauhavalla ei enää ole vaan se nimenomaan siirrettiin Seinäjoelle. Tykkäsin liikkeestä paljon, muistutti aiemmmin täällä ollutta sisustusliike Fiioa.
Huurteiset ruusut on hankittu liikkeestä, ihanan talvisia ja herkullisia!
Lisäksi Iskussa tuli piipahdettua ja sieltä ostin tuikun -20% alennuksella.
Joskus aiemmin täällä mainitsin tulossa olevista muutoksista elämääni ja ainakin yhden osan muutoksista voin nyt paljastaa. Olemme muuttamassa Vaasaan ensi vuoden alusta. :) Tämä johtuu pääosin mieheni halusta vaihtaa työpaikkaa, mutta en ole muutosta vastaan mitenkään. Olen asunut täällä Seinäjoella jo yli 10 vuotta, että muuttaminen ei ole pahitteeksi. Muitakin muutoksia on luultavasti tulossa ja kerron niistä sitten ajallaan.
Tuossa vähän aikaa sitten kotiuduttiin, käytiin katsomassa leffassa Napapiirin sankarit. Olin sen suhteen aika skeptinen, mutta hyvähän leffa se oli. Ja ne maisemat, teki mieli heti lähteä lappiin niihin maisemiin. Levillä ja Rukalla on tullut käytyä monet kerrat ja aina sinne menee aina yhtä mielellään. Kaksi edellistä joulua on tullut vietettyä Levillä, mutta tämä vuonna aiotaan pysyä ihan koti maisemissa, mukavaa näinkin päin välillä.
Saatiin napattua Elvirasta ihana kuva tällä viikolla. <3

tiistai 9. marraskuuta 2010
Ulkoiluvaatteista asiaa
Olin tänään lenkillä (!) ja vetäisin jalkaani viime vuonna tilaamani Ulla Popkenin laskettelu/ulkoiluhousut ja ajattelin ne nyt esittellä täällä. Housut ovat ollet hyvät ja mieli tekisi tilata lisää Ulla Popkenin ulkoiluvaatteita. Tänään tuuli juuri kuvasto, jossa on aivan ihana ulkoilutakki. Hinnat ovat aika korkeita, mutta laatu on hyvä.
Ensinnäkin lahkeensuissa pitää olla mielestäni vetskarit. Suomesta en ole tällaisia vielä koskaan löytänyt. Snoukkakengän saa huomattavasti paremmin jalkaan, kun on vetskari. Ja toiseksi jotenkin ahdistaa, jos housun lahkeet kapenevat.
Nämähän on ihan perushousut, mutta toimivat mainiosti. Lämpöä riittää hyvin, vaikka olisikin kovat pakkaset. Nämä on kokoa 50/52, Ullla Popkenin koot ovat mielestäni aika reiluja. Näissäkin on tilaa vielä vaikka paisua lisää. :)
Tällä hetkellä minulla on kaksi ulkoilutakkia käytössä. Ongelma vaan on, että toinen on hyvä pituudeltaan mutta paksuutta saisi olla lisää. Toinen takki on arvatenkin sopivan paksuinen, mutta liian lyhyt.
Tätä takkia tekisi nyt kovasti mieli. Tässä takissa on 3 in 1, eli irrotettavaa fleeceä löytyy. Ulla Popkenin sivuilla on tällä hetkellä tiedote, että näitä ilmeisesti saadaan vielä lisää. Hyvin tyypillistä, että sieltä on tavara loppunut kesken. Joka vuosi sama juttu, hyvä heidän kannalta, mutta ei meidän. :/
Nämä housut kiinnostaisi myös. Mutta mutta nämäkin ovat loppuneet kesken. Tekstistä ei ihan saa selvää, että onko näissä vetskareita laskeensuissa.
Jos joku on lähdössä Saksaan, niin voisin huikata muutamista tuomisista..anyone? ;)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)