lauantai 27. kesäkuuta 2015

OOTD

Näin kesällä sitä huomaa viettävänsä aina väin vähemmän aikaa koneella. Nyt on mennyt jopa päiviä, että en ole edes käynyt sähköpostissa. :D Nyt vihdoinkin on kelit täällä Vaasassakin pikkuisen jo lämpöisemmät. Eilenkin viihdyttiin koko perhe aika myöhään ulkona. Puunattiin autoni, öljyttiin terassia ja minä istutin viimeisempiä hankintojani. Poitsu nukkui vaunuissa tyytyväisenä, niin vanhemmat sai häärätä.

Tänään käytiin taas Seinäjoella, ollaan hankkimassa uutta autoa sieltä ja sen takia nyt ollaan rampattu siellä. Petyttiin Vaasaan autokauppoihin, niin lähdettin sitten entiselle asuinpaikkakunnalle autoa ostamaan. :D Kävin Zizzissä myös, siellä oli ihan hillittömät alet!! Kannattaa mennä, jos asuu lähellä. Minäkin ostin sieltä alesta jotain. Saman tyyliset farkut kuin minulla on Zizzin keskisinisetkin. Se on niin hyvä malli, että päädyin samaan malliin mutta erilaiseen väriin. :)
Täytyypi tässä esitellä ne piakkoin! Zizzin farkut on minun kropalleni sopivat ja nyt sain uudet farkut -50% hintaan, jei!

Tässä kuitenkin asua tältä päivältä, laitoin päälleni uuden Keskiseltä ostetun pitsipaidan.


farkkutakki - H&M+ / paita - Keskisen Kyläkauppa / housut - Seppälä GG

Ihanan kevyt tuo paita päällä, ei ole yhtään hiostava.

Nyt täytyy taas rientää laittamaan poitsu unille. :)

Mitäs mieltä asusta?

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Ostoksia

No niin jos nyt taas olisi hetki aikaa tälle blogille. Sain pikkumiehen nukkumaan pitkän taistelun päätteksi, oli meinaa niin yliväsynyt kun skippasi ekat päikkärit kokonaan.
Toiveissa on, että nukkuu ainakin 2 tuntia. Hommaa meinaa on, justiin eilen tultiin mummulasta ja olisi esimerkiksi kukkien istutusta, pyykinpesua (hoidossa jo), sisustamista, ruoan laittoa ja terassiakin pitäisi maalata, tuo vaatii 3 kerrosta maalia ja mies ei jaksaisi kaikkea maalata yksin. :)

Tein eilen Keskiseltä vaikka mitä löytyöjä. Poitsu jäi mummin hoitoon, niin lähdin sinne ihan yksin. Sai ihan rauhassa tutkia kaikki nurkat, tuo Kyläkauppa on nykyään jo niin iso, että edes minä en tiedä mitä kaikkea sieltä löytyy. Olen siis ollut sielä töissä aika paljon elämäni aikana ja lisäksi olen asunut 16 vuotta Kyläkaupan lähellä, joten aika hyvin hallussa oli tuo paikka ja siis tosiaan oli..ei enää. :D

Vaateosastolla tuli pyörittyä paljon, Junarosen osasto on kyllä nykyään paljon pienempi ja ihan perimmäisessä nurkassa. Aiemmin se oli iso ja ihan pääkäytävän vieressä. Lisäksi tutkin Emoi Plus -merkin vaatteita ja perinteiset Finnwearit ja Nansot. Niiltä merkeiltä ei löytynyt mitään ihmeellistä mutta sitten silmät osui johonkin kauniiseen pitsiin ja plussakokoiselta näyttävään paitaan!
Merkkiä enkä kokoa vaatteesta löytänyt mutta menin sovittamaan, koska malli näytti itselleni sopivalta. Ja sitten siinä kävi niin, että tuota paitaa lähti kahdessa eri sävyssä mukaan. :)


Eikö ole kaunit sävyt näissä paidoissa? Asukuvia taatusti pian tulossa. Näitä oli vielä mustanakin mutta sitä väriä on ihan tarpeeksi jo kaapissani, joten jätin ostamatta.

Meidän poitsu on muuttanut nyt omaan huoneeseen nukkumaan, tuli jo tuostakin pienestä muutoksesta haikea olo. :/ Huoneen sisustaminen on nyt alkanut myös. Löysin Kyläkaupasta tuollaista muovia, jolla voi muutta esimerkiksi lipaston tyylin täysin. Tuolla yläkerrassa on sellainen Askon lipasto, jossa on kansi pähkinää ja sitten muuten valkoista. Se kansi yritetään saada tuolla muovilla uudenlaiseksi. Nämä muovit on ilmeisesti Vallilan maahantuontia tms. Oli kaikenlaisia kuoseja mutta tuossa isossa koossa vain muutama.


Sitten tietenkin menin pyörimään kemppariin myös, ostin lisää Essencen meikkejä. Olen niitä nyt käyttänyt ainakin jo viikon ja ei niistä ole tullut itselleni mitään ärsytystä tai allergiaa. Jei! En tiedä, että mitä ovat menneet muuttamaan Helenan Rubinsteinin yhdessä ripsarissa, koska nykyään en voi sitä enää käyttää. Silmät alkaa kutiamaan ja luomet turpoaa. Ostin uuden laivalta ja nyt sitten en voi sitä käyttäkään. Pitäisi laittaa sähköpostia ihan maahantuojalle ja kysyä, että on onko koostumusta muutettu. Mielläni ostaisin edullisempia meikkejä ja nyt tosiaan Essencen kohdalla näyttää aika hyvältä. Lumene ja muut on kokeiltu ja ne ovat ärsyttäneet ihoani myös. Olen siis ilmeisesti jonkin verran herkistynyt kosmetiikalle. Onhan sitä tullut käytettyä jo jostain 14-vuotiaasta asti. :D


Ostin Essencen uuden kynsilakan, eyelinerin ja ripsarin. Nämä kaikki maksoi yhteensä ehkä juuri ja juuri 10€. :)

Kävin muuten eilen tyhjentämässä kirpparipaikankin, ihan mukavasti oli taas mennyt tavaraa. Ja ihan hyvä paikka myydä tuo Fyndis, miellyttävä palvelu myös!

Ainiin, tuli tässä mieleen, että kävin lauantaina Zizzillä ja sieltä löytyi pari paitaa. Molemmat tosin nyt pesussa mutta kuvailen niitäkin myöhemmin. Zizzillä oli paljon kaikkea ihanaa, pitäisi löytää kyllä toiset hyvät farkut sieltä seuraavaksi. Nyt oli sellaisia mieluisia aika huonosti, toivottavasti tulee lisää. En tosin sovittanut mitän farkkuja nyt, olisihan siellä jotkut hyvät voineet ollakin mutta kaikki käytettävissä ollut aika meni yläosien sovitteluun. :)

Meillä on tänään poitsun puolivuotis kuvaukset ihan ulkosalla, oikein ammattilainen tulee ottamaan kuvia. Toivotaan, että on hyvä ilma ja poitsu pirteä! Aika söpöt kuvausvaatteet löytyi, toki niitä käytetään myöhemminkin. :)

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Asukuvia some more

Taas tulee asukuvia lisää, toivottavasti ei haitaa kun tulee näin paljon näitä nyt. :)

Tässä asussa kävin viemässä tavarat kirppikselle myyntin tiistaina illalla. Niin se se myyntipaikka on tosiaan Fyndis Mustasaaren puolella ja paikkanro on 22. Pidän varmaan vain tämän yhden viikon, eli ensi viikon tiistaina haen tavarat sitten pois.


Jakku - Fresh Spirit (Ellos) / tunika - NewLook / housut - Seppälä GG / kengät - Adidas

  Eilen käytiin miehen kanssa asioilla ja asuksi valikoitui seuraavanlainen.
 
                      

Muistatteko tuon neuleen? Ostin sen Evansilta viime vuoden loppupuolella, loppuraskauden aikaan. Silloin mietin, että onkohan se sitten kauhean reilu raskauden jälkeen. No on se kyllä vähän ainakin omasta mielestäni. Mutta ah niin ihanan rento. Eilen pärjäsi ihan hyvin ulkona ballerinoilla ja siis ilman takkia, jei.

Neule - Evans / farkut - Zizzi / ballerinat - Jana / toppi - Nanso

Eilen oli kyllä itselläni oikein Hannu Hanhen päivä. En muistanut ollenkaan, että saan työantanjaltani lomakorvauksen, kun olen äitiyslomalla. Ja sitten vielä myöhemmin tuli viestiä, että olen maksanut liikaa yhdestä laskusta ja he tekevät rahanpalautuksen. :D
Tässä nyt mietitään, että lähdetäänkö sittenkin kesälomalla reissuun ulkomaille. Tietenkin tuo poitsu mietityttää, että pitäisi olla sellainen kohde, jossa on helppo olla noin pienen kanssa. Tiedän kyllä monia, jotka ovat lähteneet esim. Turkkiin pienen vauvan kanssa. Sinne me ei olle menossa mutta jonnekin kyllä tekisi mieli lähteä. Otettaisiin minun vanhemmat mukaan, niin olisi sitten poitsulle varmasti tarpeeksi hoitajia. :D

Kaikkea touhua on täällä kotonakin kyllä. Mies alkoi maalaamaan tuota viime kesänä valmistunutta terassia valkoiseksi.  Sitten minun pitäisi käydä hakemassa kukkia ja varmaankin tuijia, että saadaan tuosta terassista viihtyisämpi. Sitten kun tulee oikein lämpöiset ilmat, niin hankitaan siihen sellainen pieni allas poitsulle, saa siinä sitten polskutella. Varmaan jo pian istuukin, kun niin kova hinku on päästä pois makaavasta asennosta. Kyllä se selkä neuvolan mukaan onkin ihan vahvistunut, että pian voidaan istuttaa ihan tuossa syöttötuolissa. Nyt siinä on sellainen baby edition, meillä on siis tuo Stokken Trip Trap. 

Sunnuntaina tulee ystäviä kylään ja sitten samana päivänä lähden vielä Tuuriin mummolaan. Autoa pitää viedä huoltoon. Joku mukavasti saanut parkkipaikalla mahtavat naarmut auton kylkeen. Itse en tekisi ikinä niin, että lähtisin vain pois vaikka on aiheuttanut vahinkoa!

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Asukuvia

Nyt on weekendin juhlat juhlittu. Oli tosiaan 3 eri ihmisen synttärit järjestetty tuolla meillä Tuurissa samalle päivälle. Oli kuulemma lahjoja siihen malliin, että ihan niin kuin olisi joulu tullut kesän keskelle. :D

Tai no kesästä ei kyllä ole tietoakaan, katselin juuri Forecan sivuja ja ei kyllä hyvältä näytä. Täällä meillä kotona Vaasassa meinaa jäätyä sisälle, menivät meinaa laittamaan jo kesäasetuksen tuonne lämmönjakeluun ja nyt sitten sisällä on vain 17 astetta lämmintä. Käskin miehen mennä laittamaan sen takaisin talvelle, koska eihän vauvaa saa pitää noin viileässä ilmassa tai ainakaan ilman suuria vaatemääriä ja se on taas epämukavaa liikkumisen kannalta vauvalle. Muistan kyllä liiankin hyvin viime kesän pitkät helteet, että sinänsä ei ole niitä ikävä mutta saisi nyt tulla edes jonkin verran lämpöisempää.

Laitoin päälleni mekon lauantaina tai oikeastaan kaksikin, koska toisesta oli niin vaikea imettää että oli sitten pakko vaihtaa toiseen kesken juhlien. Mehän olimme tosiaan ihan vain kotona tuolla Tuurissa, että ei missän julkisella paikalla..ei siis ollut niin väliä vaikka mekko vaihtuikin lennossa. :D

Tässä ensiksi kuvaa asusta, joka oli päällä perjantaina.


pitkä tunika - Newlook / bolero - NewLook / farkut - Gossip (GoSis) / kengät - Converse

Ja tässä vielä pieleen mennyt otos, mitä lie tässä olen hommaillut. :D


Sitten päästään käsiksi niihin kahteen mekkoon, molemmista tykkään paljon. :)




Mekko - NewLook / bolero - NewLook / kengät - Converse

En ole tuota mekkoa ihan hirmuisesti pitänyt mutta nyt aion sitä pitää useammankin, tosin juuri tässä mekossa se imetys on vaikeaa. :D

Tähän Yoursin mekkoon sitten vaihdoin. Ostin tämän sieltä Mänttän Yoursista. Voih, siellä pitäisi päästä käymään. :)


Kaikenlaisia herkkuja siellä pöydässä olikin sitten odottamassa syöjiä ja voi pojat kun sitten syötiinkin. :D


perjantai 5. kesäkuuta 2015

Resepti - Suklaakauraneliöt

SUKLAAKAURANELIÖT

100 g voita
4½ dl kaurahiutaleita
1 rkl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
2 tl vaniliinisokeria
2rkl siirappia

päälle 1 suklaalevy 250g (ihan mitä lajia haluat)

Uuni 175 asteeseen. Sulata rasva ja sekoita kuivat aineet keskenään, lisää siirappi ja rasva. Levitä 20x30cm vuokaan, joka on vuorattu leivinpaperilla. Paista 10 min. uunin alatasolla. Pilko suklaalevy pieniksi palasiksi. Ota vuoka uunista ja laita suklaat heti päälle. Odota hetki, että suklaat sulaa ja levitä sitten vasta ne tasaisesti paistoksen päälle. Kun vuoka on jäähtynyt, niin laita se jääkaappiin. Itse olen yleensä antanut olla yön yli jääkaapissa mutta ovat varmasti jo jähmettyneitä aiemminkin. Ota vuoka jääkaapista ja leikkaa terällä veitsellä haluamasi kokoisia neliöitä ja sitten vain nauti!


 
 

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Meikkejä

Tasan viikko sitten olen kirjoitellut edellisen postauksen, harmittaa tämä hidas postaustahti mutta tuo poitsu pitää niin kiireisenä. En oikein viitsi olla koneella, kun poitsu on hereillä. Näin pikkuisen päikkäriaikaan yrittää sitten hoitaa kaikki asiat koneella (ja rukoilla että yläkerrasta nukutaan kiltisti siihen asti kunnes äiti on saanut asiat hoidettua. :D).

Olimme viime viikonloppuna tuolla Tuurissa vanhempieni luona, sielläkin sai melkein mennä tukka putkella. Oli paljon kyläilyjä ystävien ja sukulaisten luona ja tietty Keskisellä piti käydä pariinkiin otteeseen. Meidän oli tarkoitus mennä vaunuttelemaan ja näyttämään poitsulle äidin tuttuja paikkoja tuolta Tuurista mutta sitten tulikin este matkaan...nimittäin karhut! Joo-o, ihan oikeasti. Ihan siinä meidän lähellä naapurissa oli nähty ikkunasta karhuperhe, äiti-karhu ja 3(!) pentua. Ei sitten oikeasti uskallettu mennä, nuo äidit on niin hyökkkääviä puolustaessaan pentuja. ;)
Oli niin nätti ilma lauantaina, että oikeasti harmitti!

Taas ensi viikonloppuna ollaan menossa Tuuriin, on nimittäin 3 ihmisen synttärit samana päivänä. :) Taas on luvassa herkkujen syömistä, aijai. Eilenkin tuli syötyä mammatreffeillä, aika vähän tosin.

Eihän se poika nukkunutkaan sitten kuin vajaan tunnin. Piti jättää tämä postaus kesken ja nyt 3 tunnin jälkeen pääsen jatkamaan. Juuri tälläistä tämä arki on, koko ajan tulee keskeytyksiä. :D 

Tuolla kun kävin Kyläkaupassa viikonloppuna oli mielessäni tutkia Essence -meikkimerkin valikoimaan tarkemmin. Luin nimittäin Karkkipäivä- blogia ja siellä mainittiin tuo Essence ja jossakin toisessa postauksessa, että sitä saa todella harvasta paikasta ja yksi niistä on juurikin Kyläkauppa Tuurissa. :D Olen nähnyt sitä merkkiä siellä aiemmin mutta ohittanut sen kummempia miettimättä. Nyt sitten tuon postauksen innoittamana tein minäkin muutaman hankinnan. Älyttömän edullisia nuo tuotteet ja on Euroopan suosituin merkki, ohhoh..sitähän pitää kokeilla!


 Ostin nuo kaksi kynsilakkaa, ripsarin, kynsinauhavoiteen ja kaksi kajalia. Lisäksi Cailapilta uudet tyynyt ripsientaivuttimeen.

Kynsilakkoja olen nyt testaillut ja tykkään kyllä! Kajalia ihan vain kokeilin toiseen silmään ja pesin samantien pois. Ei voi siis sanoa, että kokemusta vielä olisi. Mutta jatkan testailua ja raportoin. :D

Minulla alkaa muuten kirppis tuossa ensi viikon keskiviikkona. Snig, Suvikirppikselle ei voi nyt viedä, koska se muuttaa uuteen paikkaan ja avaa vasta syksyllä. Varasin paikan sitten Fyndikseltä Mustasaaren puolelta. Paikkanro on 22, jos jotakuta kiinnostaa. :)