Helsingistä päästy takaisin kotiin ehjin nahoin. Tultiin eileen vasta myöhään kotiin, oli ihan kiva tuuli täällä Vaasan päässä. Olimmekin miehen kanssa tuntevinamme pientä heittelyä koneen laskeutuessa. Nytkin tuulee niin hurjasti, että pelottaa nuo korkeat puut tässä talon ympärillä. Helsingissä oli ok sää, lumesta ei tietoakaan. Haluaisin niin paljon tällä hetkellä Lappiin tai sitten vaikka Itävaltaan. Ei ole tuntunut talvelta yhtään, kun ei ole päässyt hiihtämään kuin Ylläksellä joulun aikaan.
Stockan lahjakorttia en ihan kokonaan kuluttanut, laukkua en siis ostanut. :) Meillä meni Stockalla yhteensä varmaan 3 tuntia lauantaina, tuli kerrankin kierrettyä kaikki osastot oikein ajan kanssa. Usein on niin kiire, että on vain syöksynyt hakemaan ne tietyt jutut. Yhteensä olin kaupungilla lauantaina 7 tuntia, tietty käytiin syömässä yhden kerran mutta ei siinä mennyt kuin tunti. Laukkua ei tee mieli ostaa Stockalta, koska tietää sen saman laukun maksavan paljon vähemmän esim. Lontoossa. Harmittaa se Michael Korsin ostamatta jäänyt laukku viime Lontoon reissulla. Korsit on niin kalliita tuolla Stockalla, niistä kyllä tykkään suuresti. Korsilla on sellaista tyylikästä ja ja aika pieni eleistä suunnittelua, tykkään!
Jos nyt menisi niihin ostoksiin. :)
|
Nomination pala, tuo ääri vasemmanpuoleinen on uusi. |
|
Zizzin ohut bolero. |
Ostin tämän Stockalta, siellä ollaan laittamassa Zizzi kokonaan pois. Sen tilalle oli tullut aika paljon Junarosea. Varmaan siksi, että Sokos myy nykyään myös Zizziä...
|
Junarose neuletakki pitsihihoilla. |
Iskin silmäni kiinni tuohon neuletakkiin jo Kampin Vero Modassa mutta siellä oli ihan pari enää jäljellä ja olivat pientä kokoa. Onneksi Stockalta sitten löysin tämän. :) En vain pääse pitsistä eroon, joskus aiemmin inhosin sitä, nyt on ihan toisin!
Löysin Stockalta tälläisen kuution. Näin jossakin lehdessä jutun tämän tuotemerkin kehittelijöistä
Nomess Copenhagen. Osastolla oli muitakin hyödyllisiä säilytysratkaisuja ja oli ihan värillisiäkin. :)
Tuli mieleen, että olisi siistä järjestää kaikki kengät tuollaisiin samanlaisiin läpinäkyviin laatikoihin, sellaisiakin siellä meinaa oli. Tulisi vain aika kalliiksi. Tämä kuutio maksoi jotain 25€ muistaakseni.
Kosmetiikkaa tuli hankittua Kicksiltä ja Sokokselta.
Kicksin lehdessä näin tuon Ciaten kynsilakkatalon. :D Pakkauksessa on 5 erilaista kynsilakkaa, sormet jo syyhyää päästä kokeilemaan noita kaikkia. Stockalta ei saa tuota Helena Rubinsteinin Color Clone- meikkivoidetta enää, jota olen käyttänyt jo vuosia. Se tulee markkinoille uudistettuna ja värisävytkin on erilaisia. Ostin sitten Sokokselta tätä vanhaa vielä varastoon. Tuo HR Powercell on menossa äidille. Sekin on myyty loppuun jo muualta mutta Sokokselta löytyi onneksi sitäkin vielä!
H&M Homesta löytyi syötävän söpön väriset tyynynpäälliset. Tuo väri on aika sama kun meillä oli häissä teemana, tuollainen vedensininen. Tämä kuva väärentää jonkin verran tuota sävyä.
Seuraavaksi pari asukuvaa, kaikki otettu ihan tuolla Galaxyllani. Kamera pysyi jostakin syystä visusti laukussa.
Olin lähdössä tässä asussa leffaan lauantaina. Mies meni yhdelle keikalle ja minä suuntasiin leffaan yksin. :) Menin katsomaan The Wolf of Wall Street. Oli hyvä leffa, pitkästä aikaa tykkäsin kovasti jostakin leffasta.
Tässä ollaan vielä Vaasan lentoasemalla, ei tule nämä kuvat siis kronologisessa järjestyksessä. :D
Tässä olen menossa aamupalalle, takana näkyy Kampin Narikkatori. Tuo Zizzin röyhelötoppi on kyllä ollut kovassa käytössä, tykkään siitä niin.
Lähdössä shoppailemaan. Oli pakko laittaa päälle tuollainen aika ohut takki, koska talvisin kaupoissa tulee tosi kuuma paksulla takilla. Ihan hyvin tarkenin tuolla asulla, oli just sopiva. Tuo laukku on ollut kovassa käytössä, ihan paras kaupungilla shoppailuun. Ostin tuon silloin Miamin Forever 21:sta.
Päästiin vihdoinkin Helsingin Starbucksiin. Olen monta kertaa käydessäni Hesassa harmitellut kun tuossa Starbucksin avaamisessa kesti niin kauan aikaa, aina oli pahvit ikkunassa kun menin siitä ohi. Minähän en juo kahvia ollenkaan, haluaisin kyllä mutta se kahvi on niin pahaa. Yrittänyt olen. :D Minä valitsen Starbucksissa aina niitä juomia ilman kahvia, ne on niin hyviä (
ja aika lihottavia varmaan).
Olipa kiva reissu taas Helsinkiin. Varmaan seuraava tulossa maaliskuussa. :)