Tuosta postaamastani kakusta muuten puuttui ne banaaniviipaleet kokonaan, kun synttärisankari ei niitä halunnut.
Jos siis vertaa tuohon alkuperäiseen ohjeeseen. Juustokakkua ei kyllä oikein määräänsä enempää syö, itselleni riitti ihan yksi pala. Juhlapöydässä oli kyllä sitten Britan kakkua myös ja sitä kyllä sitten upposi enemmänkin. Eli en vaan taida kuulua juustokakkujen suuriin ystäviin. Mutta sitten kaikki suklaakakut ja kermakakut uppoaa ihan hyvin. :D Kakkuja on myös mukava tehdä, varsinkin se koristelu on kivaa puuhaa. Olispa pian taas jotkut juhlat, niin sais toteuttaa itseään. Seuraavaksi aion kokeilla kreemikuorrutusta.
Unohdin esitellä juhlakynnet viime postauksessa.
Kynsien kärjet lakkasin Lumenen natural code sarjan kynsilakalla. Koristelut tein Konadilla. Nopeasti saa vähäsen erikoisempaakin aikaan, tykkään kyllä kovasti Konadin mahdollisuuksista.
maanantai 31. toukokuuta 2010
lauantai 29. toukokuuta 2010
Success!
Kakku onnistui yllättävän hyvin. En ole koskaan aikaisemmin tehnyt vastaavaa, mutta helppo oli tehdä.
Maistajat kai tykkäsi myös. :) Kummastusta aiheutti ainoastaan jauhemaisen liivatteen käyttö, siis miten sitä käytetään? Kun purkin kyljessä sanottiin, että käytetään liivatelehtien tapaan. Mutta sitten kuitenkin annostus oli 1 tl vastaa yhtä liivatelehteä, ja jauhetta tulisi sekoittaa 1 tl yhtä dl kohden. Kakun ohjeessa oli 0,5 dl nestettä ja 8 liivatelehteä. Menin sitten kauppaan ja hommasin ihan tavallisia liivatelehtiä, jotka käyttäytyi niinkuin pitikin.
Käytiin syömässä synttärisankarin kunniaksi ja päälle laitoin mustaa. Ehkä mieliala liittyy vallitsevaan säätilaan.
Elvira tuli tekemään tuttavuutta vieraiden kanssa.
<3
perjantai 28. toukokuuta 2010
Weekendin viettoon
Ihanaa on perjantai taas. :)
Teen huomenna kakun synttärijuhliin ja olen tässä etsiskellyt jotain vaihtelua kermakakkuun. Löysin aivan ihanan blogin miten joku voi tehdä noin kauniita kakkuja?
Ihastuin tähän reseptiin ja ajattelin sitä huomenna testata. On aina riskialtista tehdä jotain sellaista suoraan juhliin, jota ei ole koskaan ennen edes testannut. Voin tännekin laittaa kuvaa, jos se on edes jotenkin kuvauskelpoinen. :)
Sain tänään viestiä edellisestä työnantajalta. On niin mukava kuulla jälkeenpäin positiivista palautetta asiakkailta, joita ei sillon työskennellessä saanut kuulla. :) Viihdyn kyllä niin hyvin nykyisessä paikassa, että sinänsä en haikaile takaisin edelliseen työpaikkaan.
Harmittaa niin vietävästi, kun Suomen tie Euroviisujen finaaliin katkesi heti alkuun. Uskoin Kuunkuiskaajien oikeasti pääsevän finaaliin ja ehkäpä jopa 10 parhaan joukkoon. Missä meni vikaan? Itse ajattelin sen johtuneen tuomareiden antamista pisteistä, uskoisin heidän saaneen ääniä Euroopasta kuitenkin ihan mukavasti. Saadaankohan niitä lopullisia pistejakoja koskaan tietää?

tiistai 25. toukokuuta 2010
Something sporty
Laivalta tuotuja nameja olen tässä puputtanut parin viime päivän aikana, joten nyt ajankohtainen asia voisi olla urheiluvaatteista puhuminen - plussakoossa siis. :D
Sehän tiedetään, että urheiluvaatteita on vaikea löytää Suomesta plussakoossa. Parannusta toki on tapahtunut parin viimeisen vuoden aikana, ehkä nyt osataan jo vaatia parempaa valikoimaa urheiluliikkeistä?
Itse olen pitänyt liikunnasta, ryhmäliikunnasta varsinkin. Mutta ei ole kiva liikkua ihmisten ilmoilla ns. urheiluvaatteissa, kun muutenkin tykkään muodista ja näteistä vaatteista. Olen kiertänyt jonkin verran urheiluosastoja ja ihan alan erikoisliikkeitä, joten valikoiman tiedän aika hyvin. Joskus olen kysynyt myyjältä, että löytyykö esim. lumilautailuun tarkoitettuja housuja koossa 50. Yhden kerran sain piiiitkään katseen asiakaspalvelijalta ja kommentin perään, että meillä ei ole sulle kyllä mitään. Nii-i. Olisi kiva tietää, että miksi... koska valmistajia kyllä on maailmalla.Esimerkiksi Colombus valmistaa ihania asuja ihan muistaakseni 56-kokoon asti. Ja tiedän, että muutama muukin kysyi samaa asiaa, kun olin uudemman kerran käymässä liikkeessä. Nyttemmin liikkeeseen on tullut plussakoon ulkoiluasuja, mutta ei mitenkään kyllä kehuttavan näköisiä, pääasiassa Sail&Ski:tä.
Lumilautailuun tarkoitetut housut löysin sitten Ulla Popkenilta ja todella hyvät ovat olleet. Se onkin sitten lähinnä ainut paikka Euroopassa, josta saa hyvälaatuisia ja lahkeesta vetskarilla avattavia housuja, joka on ehdoton vaatimukseni. Täältä pääsee katsastamaan Ulla Popkenin tarjonnan.
Syksyn ja kevään urheiluun tein löydön Halensilta, nimittäin tälläisen asun:
Sinne oli tullut Adidaksen verrytteluasuja kokoon 52 asti. Tarjolla oli useampaakin eri väriä ja koot oli kyllä aika loppu, kuten arvata saattoi.
Sisäurheiluun tarkoittettuja plussakoon asuja valmistaa esim. Röhnisch, Esprit (vain kokoon 48 asti), Umbro ja Raiski. Hinnat ovat mielestäni aika korkeita, vaikka toki laatu on niissä kohdillaan. Mutta mallit ovat myös todella vartalonmyötäisiä, varsinkin Röhnischillä. Niitä en omalla kropallani kehtaisia pitää ihmisten ilmoilla. :D
Joten sisäurheiluun pukeutuminen on ollut ongelmallista, joten on menty sitten ihan trikoo ja t-paita meiningillä.
Edessä häämöttävä New Yorkin matka saattaa tosin muuttaa asian laitaa, hope so.
Kuinka moni aikoo katsoo illan Euroviisut???Minä ainakin!! ("pieni" euroviisufani ilmottautuu).

sunnuntai 23. toukokuuta 2010
Äiti & tytär -risteily
Olen kotiutunut eilen siinä kolmen maissa yöllä reissusta.
Matka alkoi siitä, että lähdettiin perjantaina töiden jälkeen junalla Helsinkiin, meillä oli varattuna Sokos Hotelli Vaakunasta huone. Lauantaina aamusta seitsemän jälkeen lähdettiin bussilla kohti länsiterminaalia, josta lähdimme Eckerö Linen botskilla kohti Tallinnaa.
Risteilyemäntänä toimi Kauneus ja Terveys -lehden toimittaja Tuula Kanninen. Koko matkan ajan oli kanssamme myös tyylikonsultti Leena Sarvi ja Bernerin puolesta meikkauksen ja ihonhoidon asiantuntijoita.
Aamusta heti kahdeksan jälkeen oli tervetulotilaisuus ja sen jälkeen buffet aamiainen, joka oli todella hyvä. Mielestäni parempi, kuin Siljan laivoilla. Ei vaan oikein kehdannut vetää napaa ihan täyteen, kun vieressä oli näitä meikkauksen kauniita ja hoikkia asiantuntijoita. :) No ei vaiskaa, ihan normaalisti mä mielestäni nautin siitä mahtavasta aamupalasta.
Seuraavaksi sitten olikin Leenan luento aiheesta kauden trendit ja ostosvinkit. Se oli hyvin koottu ja Leena oli hyvä pitämään esitelmää, siitä hänellä onkin varmaan jo kiertynyt jonkin verran kokemusta. :)
Sitten meille kerrottiin ihan henkilökohtaisesti vinkkejä meikkaukseen ja ihonhoitoon Bernerin asiantuntijoiden toimesta.
Saavuimme Tallinnaan siinä 12 maissa. Meitä oli odottamassa kaksi bussia, jotka sitten veivät meidät shoppailemaan uusimpaan Tallinnan ostoskeskukseen Rocca Al Mareen. Itselleni ostoskeskus oli hieman pettymys, koska esimerksiksi Leena hehkutti sitä paikkaa todella paljon. Ostin sieltä sitten yhdet kengät.
Saksalaiset Jana -merkkiset sandaalit, jotka on aitoa nahkaa. Tuntui todella hyviltä jalkaan ja hintakaan ei ollut paha, 44e. Sovitin kyllä monia muitakin kenkiä, kun siellä niitä kenkäkauppoja piisasi. Mutta ei vaan oikein mitkään muut iskeneet samalla tavalla. Ihan hyvä vaan, rahaa säästyi. Kaikkien aikojen paras ostoskeskus on mielestäni Lontoossa sijaitseva Westfield .
Rocca Al Maren jälkeen meidät kuljetettiin Viru keskukseen, jossa ihan vaan pikaisesti kävimme ja sitten suunnattiin takas botskille taksilla, joka maksoin vaan 60 viron kruunia, eli noin 4 e.. Päästin sitten syömään buffettiin taas, mutta nyt kyllä ruoka oli kokenut kovan laskusuunnan, ei vaan oikein ollut hyvää, vaikka nälkä oli kova.
Lopuksi tyttäret saivat tuollaisen Clarinsin tuotepussukan. Kiva ylläri! Äidit saivat aika arvokkaan Kanebon Sensai -sarjan testeripakkauksen. Lisäksi kaikki saivat horoskooppimerkin mukaan näytetuoksun.
Illemmalla meillä oli vielä Tuula Kannisen pitämä luento aiheesta luonne- ja tuoksuanalyysi. Se oli oikein hyvä ja opinkin, että hajuvettä tulisi laittaa ainoastaan ranteeseen tai nilkkoihin (!!!). Ei niinkuin minä, että sitä aamulla suihkutetaan kiireesti sinne sun tänne. :)
Matka oli oikein onnistunut ja järjestelyt pelasivat. Tuota risteilyä on järjestetty jo noin viiden vuoden ajan ja sen kyllä huomasi kaikesta siitä sujuvuudesta. Jos jotakuta kiinnostaa, niin seuraavan kerran risteily järjestetään luultavasti marraskuussa. Hintaa nyt oli vajaa 200e/äiti+tytär. Se sisälsi kaiken, eli kuljetukset, syömingit, luennot ja opastukset.
Tallinnassa oli ihana ilma ja muutenkin siellä oli kiva käydä. Harmi, kun aikaa oli vain muutama tunti. Esimerkiksi Zizzin liikettä en kerinnyt etsimään. Marks&Spencer oli kyllä pettymys, siellä oli muutamia vaatteita koossa 22-24, mutta linja oli aivan liian tätimäinen tyyliini. Joten sieltä lähdin tyhjin käsin. Konadin kynsijuttuja löysin edullisesti Viru keskuksesta.
Oli mukava reissu ja voin suositella sitä lämpimästi.
Mieheni kanssa olemme nyt varanneet New Yorkin matkan. Huh huh, nyt jo jänskättää!!!!

keskiviikko 19. toukokuuta 2010
Tallinnaan
Nopeasti taas mennyt jo tämäkin viikko. On niin kuuma ollut, että yöllä nukkumisesta ei ole tullut oikein mitään.
Ilmalämpöpumppu olisi kyllä niin poikaa, Elvirakin varmaan nauttisi. Mies kävi hakemassa lattiatuulettimen, että jos vähäsen auttaisi asiaa. Nytkin kämpän lämpötila on 28 astetta, huh huh. Siivosin äsken kämppää ja mun ruumiin lämpötilat nousi varmaan sinne huippuunsa, ei kyllä yhtään mielekästä hommaan näin kuumalla!
Lauantaina aamuvarhaisesta on sitten lähtö Tallinnaan, mennään jo perjantaina töiden jälkeen Helsinkiin. Olen yhden kerran aiemmin käynyt Tallinnassa ja siitäkin on jo ainakin 7 vuotta aikaa. Matka on nimeltään äiti&tytär- risteily, onko kellään kokemuksia siitä? Matka koostuu laivaohjelmasta ja shoppailusta Tallinnan Rocca Al Mare ostoskeskuksessa. Siellä kiinnostaa kovasti ainakin Marks&Spencersin myymälä ja NS Kingin kenkämyymälä.
Kävin katsomassa kauppakeskuksen sivuilla tarjontaa ja täytyy sanoa, että ihan vain muutaman tutun liikkeen nimen sieltä bongasin. Plussakoossa tarjontaa näyttää olevan aika huonosti, mutta ehkä saan yllättyä vielä positiivisesti? Zizzillä on myymälä myös Tallinnassa, mutta valitettavasti se ei sijaitse tuolla. Jos aikaa jää, niin ehkä kerkiän sielläkin piipahtamassa. Olisi mielenkiintoista nähdä, että kuinka paljon tarjonta eroaa Vantaan myymälästä.
Laivalla on mukana mm. muotikonsultti Leena Sarvi, joka kertoo kauneudenhoidosta ja pukeutumisesta. Näin ainakin muistelisin ulkomuistista, äidilläni on matkaohjelma. :) Googletin muuten tuota tapahtumaa, mutta en löytänyt tietoa. Onko oikeasti noin huonosti markkinoitu homma vai enkö vaan löytänyt? Itse bongasin muistaakseni Annan lehdestä ilmoituksen, siitä on varmaan jo ainakin pari kuukautta aikaa.
Heh, Elvira ainakin nauttii täysillä tuosta uudesta tuulettimesta. Ei ole liikahtanutkaan paikaltaan, sen jälkeen kun se on koottu. <3

lauantai 15. toukokuuta 2010
kesäkesäkesä
Kyllä, nyt se on täällä. On ollut niin lämmin päivä, että huh.
Päivällä pyörähdettiin kaupungilla äidin ja miehen kanssa. Urheasti tuo mieskin jaksoi kaupungilla kulkea, vaikka ei äidin kanssa olla varmastikaan helpointa seuraa, kun on pienimuotoisesta shoppailusta kyse. :)
Ei kyllä oikeastaan käyty kuin ihan muutamassa kaupassa, torilla oltiin kans hetken aikaa nauttimassa auringosta ja ihmisistä. The Body Shop kuului pakollisiin käyntipaikkoihin, ne tuotteet on vaan niin mahtavia! Liike on muuten juuri muuttanut torkalle uusiin tiloihin, ihan kivalta näytti.
Nälkä tuli kans ja suunnattiin kiinalaiseen (!) aterialle, taisi olla elämäni toinen kerta. En kyllä vieläkään oikein vakuuttunut, mutta kyllä se nälkä lähti.
Hiukset oli pakko saada kiinni ja kyhäsin tuollaisen nutturan, joka näyttää kyllä pisan kaltevalta tornilta. :D
Päivällä sitten iskikin migreeni ja taas pilasi päivää. Toivottavasti ei tule taas monen päivän putkea, sitten kyllä masentaa. Elvira tuli lohduttamaan potilasta ja nukahti itsekin, kuten arvata saattoi. :)

torstai 13. toukokuuta 2010
Kyläilyä
Huomasin tänään, että yhden toisenkin naapurin koira näytti olevan irti tuolla takapihalla.
Eli aika riskialtista asuinaluetta Elviralle tämä seutu. Tässä rivitaloyhtiössä on tietääkseni ainoastaan yksi kissaperhe meidän lisäksi, koiria kyllä piisaa. :(
Tuli nukuttua tänään aika pitkään, heräämisen jälken lähdimme miehen porukoiden luo kylään. Käydään kuulemma ihan liian harvoin, sitä varmaan ne kaikki sanoo lapsistaan. :)
Oli tosi outoa mennä pihalle aika vähissä vaatteissa, osa kyllä näytti kaupungilla olevan vielä rohkeampia kuin minä.
Asuna oli taaaaas leggarit, Espritin ballerinat, KappAhlin tunika ja NewLookin boleroneule.
Käytiin syömässä Amarillossa, sen jälkeen tuli outo olo. Piti levätä vähän aikaa, kun migreenikin iski pitkästä aikaa. Siinä meni sitten päivä vähäsen pilalle, kun oltiin suunniteltu päivälle kaikenlaista.
Mies kyllä piti kiinni suunnitelmistaan ja kävi kylppärin viemäreiden kimppuun, nami nami herkullista hommaa.
Huomenna töihin ja sitten saa aloittaakin weekendin vieton. Suunnitelmissa ei muistaakseni ole kummoisempia.
Sitä seuraavana weekendinä sitten onkin puuhaa. Lähdemme äiti&tytär- risteilylle Tallinnaan lauantaina, kerron siitä sitten enemmän myöhemmin. :)

keskiviikko 12. toukokuuta 2010
Kun on niin kaunis ilma
..päätin ulkoiluttaa Elviraa elämän ensimmäisen kerran rauhallisella takapihalla ja samalla totuuttaa valjaisiin.
Alku meni ihan hyvin, kovasti oli ihmeissään ja tarkkaili luontoa..
Sitten rupesi tapahtumaan....
naapurin idiootti päästää yhtäkkiä takapihalle koiransa IRTI pihalle. Tottakai se syöksyi Elviraa kohti ja arvaatte varmaan kuinka raukka säikähti. Mutta kyllä kissa osaa hommat hoitaa vaikka sisäkissa onkin. Karvat pystyyn ja kunnon puolustus. :) Nappasin kissan äkkiä kainaloon ja painelin sisälle. Jäi varmaan tosi hyvät muistot tuostakin ekasta kerrasta. Mamin karvat on vieläkin pystyssä..

tiistai 11. toukokuuta 2010
Puhti poissa
Taitaa olla flunssa tulossa, eilisestä lähtien ollut kurkku kipeänä ja nuhainen olo. Yleensä sairastan flunssan pari kertaa vuodessa. Viimeksi olin pipinä joskus helmikuussa, siitä sai kiittää VR:n palveluita. Olin tulossa päivä Tukholmassa- risteilyltä ja samaan aikaan oli ne kauheat pakkaset koko Suomessa. Jouduin värjöttelemään sataman taxitolpalla tunnin verran ja sen jälkeen ratikkapysäkillä, kun taxeja ei näkynyt eikä kuulunut. Ja kun sitten vihdoin ja viimein päästiin VR:lle niin juna oli yli 4 tuntia myöhässä. Mulla oli silloin päällä vaan leggarit, joten kylmä tuli. Olin varustautunut paksulla toppatakilla, mutta tietty se meni silloin vetskarista rikki ja en saanut sitä enää kunnolla kiinni. Reissu alkoi hyvin, mutta päättyi sitten ikävästi.
Tämän hetkiseen huonoon oloon saattaa kyllä olla syynä uuden työpaikan jopa liian tehokas ilmastointi. Työpöytäni on juuri ilmastointiaukon alapuolella. Hyvä uutinen on se, että kesästä tulee vilpoinen. Ei siis tarvitse hikoilla kuumassa toimistossa, josta on kokemusta liiankin.
Tänään tulin kotiin mieheni ja tietty Elviran luokse. Ihanaa huomata, että kissalla on ollut ikävä. Yleensä Elvira ei viihdy sylissä vapaaehtoisesti kovin pitkään, mutta tänään sai kyllä halata ja rapsutella pitkäänkin. Miehen kohdalla olikin sitten eri asia...ei sitä oikein halunnut halata, kun se tuli hikisenä sählyä pelaamasta. :)

sunnuntai 9. toukokuuta 2010
Hyvää Äitienpäivää!
Tosi mukava päivä ollut, mummoa tulee nähtyä liian harvoin.
Ensiksi käytiin syömässä paikallisessa ravintolassa oikein maittava äitienpäiväateria, ahdin mahani täyteen hyvin tehtyä lohta ja possua. Aterian jälkeen suunnattiin vanhempieni luokse porukalla kahvittelemaan ja sehän vasta kiva osuus onkin. Eilen iltakymmeneltä tehty kakku onnistui hyvin ja nyt sitä onkin enää pieni pala kaapissa jäljellä.
Kerma kakun päällä ei oikein näytä nätiltä. Ensi kerralla teen kyllä kreemin, sitä on paljon helpompi käsitellä.
Asuna oli aika samanlainen asu kuin eilen uhkasinkin laittaa päälle, DinSkon avokkaat oli kyllä nappiostos!
Tuli muuten tilattua vähän aikaa sitten Ceasarshopista lisää konadia.
Tilasin aluslakan, uuden kuviolaatan, kynsilakan poistoaineen (joka muuten on mansikan tuoksuinen), päällyslakan ja kuvioiden tekoon hopean lakan. Tarkoitus oli tänään testata settiä, mutta unohdin ottaa muut Konadin tykötarpeet mukaan tänne vanhempieni luokse. Osa äidilleni antamaa lahjaa oli, että annan kynsimanikyyrin, mutta nyt siis lahja meni pilalle oman huonomuistisuuteni takia. Pitää muistaa myöhemmin antaa se lahja. :)
Olen täällä varmaan ainakin tiistaihin asti, koska nykyinen työpaikkani on lähempänä, kun kuljen täältä päin.
Miestäni ja Elviraa (mietin pitkään, että kumman laitan eka :D ) tulee iso ikävä. Pitikin napata tänä aamuna Elvirasta tuore kuva, että voin sitä katsella, kun tulee ikävä.

lauantai 8. toukokuuta 2010
Kuulumisia
Tänään olen ollut ahkera tyttö, heti aamupäivästä pinkaisin kaupungille asioille. Huomista äitienpäivää ajatellen pääasiassa ja työkaverille lupasin myös ripsarin hakea Emotionista. Kävin sitten Halosella pyörähtämässä, tulevaa matkaa varten pitäisi löytää takuuvarmat hyvät kävelykengät. Tuntuu, että se on mahdoton tehtävä. Gaborin malleja sovittelin pääasiassa, niihin ehkä kallistun loppujen lopuksi.
Tiimariin oli tullut muuten amerikan meininkiä, me like! Siellä oli isoja foliopalloja, tyyliin kuohulaseja ja isoja hopeisia numeroita ja kaikkea muutakin synttäreihin ja juhliin liittyen. Ostin kakun koristeita varten sellaisia muovisia muotteja. Niin, pian pitäisi ruveta leipomaan huomista varten kakku. Siitä puuhasta tykkään, varsinkin koristelu on tämän sokeripossun mieleen! Voin napsaista kakusta kuvan ja postata tänne huomenna.
Viimeksi otin asukuvia peilin kautta, mutta nyt tuli loppu siihen. Mieheni ei anna julkaista niin huonolaatuisia kuvia.:D
Nyt mulla onkin sitten ihan kolmijalka kuvia varten ja otinkin sillä äsken kuvia. Varmaankin parannusta on tapahtunut, mutta kuvat on ehkä vinossa jonkin verran. Noh, hiljaa hyvää tulee.
Ilme on aika vakava, jännittävää puuhaa tuo itselaukaisijan käyttö :D
Päällä on Seppälän neuletakki, Lindexin toppi, Zizzin farkkuhame, leggarit ja uudet Ebaysta tilatut saappaat.
Puolisaappaat tilasin tosiaan Ebaysta pari viikkoa sitten ja olen tosi tyytyväinen. Postikulujen kanssa maksoi jotain 15e, eli ei paha hinta uusista Evansin saappaista.
Ajattelin huomenna laittaa jotain tuon tyylistä asua, tarkoitus on mennä ravintolaan syömään äidin ja mummun kanssa. Tykkään tosi paljon kuvan uusista DinSkon avokkaista. Sori taas kauhea ilme!
Juttelin yhden hyvän ystävän kanssa eilen, joka kertoi seuraavansa tätä blogia. On kuulemma järkyttynyt mun shoppailun tahdista. :D Luulin, että kaikki lähipiirissä tietää mun addiktiosta. Noh, lupaan kertoa muistakin asioista aina välillä. :)

torstai 6. toukokuuta 2010
Haaveilua
Ja taas on uusi erä lähdössä kirppikselle myyntiin, jatkoin siis paikkaani Shoppiksella yhdellä viikolla.
Vaatteita oli mennyt tosi hyvin ja äsken taas pengoin kaappejani, mutta en löytänyt oikein muuta myytävä kuin Carmakoman tunikamekon. Kyllä nyt täytyy ruveta taas täydentämään kaappejani, kun oikeasti sieltä ei löydy enää mitään myytävää ja muutenkin siellä on nykyään aivan liian paljon tilaa. :)
Meninkin sitten pyörimään NewLookin, Evansin, Yoursin ja Asoksen sivuille..ja olishan siellä kaikkea kivaa.
Katsokaa vaikka:
NewLook
NewLook
NewLook
NewLook
Yours
Yours
Asos
Asos
Ja kun pitäisi muistaa säästää sinne kesän New Yorkin reissuunkin...

maanantai 3. toukokuuta 2010
Palautumista
Eilen palailin Hesan reissulta ja tänään oli sitten ensimmäinen työpäivä..joten kiirettä pitää. :)
Olin sättinyt itseäni, koska menin tyhmä unohtamaan kameran kotiin koko reissulta!! Kännykän kuvat on laadultaan aika kehnoja, joten en sitten niitä viitsinyt napsia.
Kaupoilla oli kiva käydä ja varsinkin oli kiva päästä isompaan Zizziin. Tosin en sieltä ostanut kuin yhden asian. En vaan ymmärrä Zizzin tunikoiden leikkauksia, ne lähtee mulle aina liian alhaalta. Jos siis puhutaan rinnan alta lähtevästä leikkauksesta.
Zizzin lisäksi kävin Kicksissä, DinSkossa ja Iglotissa. Jätin keskustat liikkeet kokonaa väliin ja suuntasin suoraan Jumboon ja tietty Ikeassa oli pakko käydä, kun Treen Ikea on vielä vaiheessa.
Kaikista edellä mainituista paikoista tuli jotain ostettua.
Dinskon peeptoe avokkaat
Zizzin farkkuhame
Lancomen Hypnose Drama ripsiväri
Make Up Storen violetin sävyinen meikkikynä
Toni&Guy kuivashampoo (en ole koskaan ennen käyttänyt kuivashampoota! )
Inglot kynsilakka
Ikeasta tuollainen ihana vihreä heinäjuttu.
Mies kerkisi jo kokoamaan näppärästi tuon CD/DVD- hyllyn.
Inglotin Jumbon myymälässä oli avajaiset juuri eilen sunnuntaina ja siltä kyllä näyttikin! Sekaan ei meinannut mahtua, eli kiinnostusta tälläiseen erilaiseen kosmetiikkaan tuntui löytyvän. Erikoistahan heillä on se, että asiakas saa itse koota mieleisensä kosmetiikka värimaailman omaan palettiin.
Vietin muuten aika rauhallisen Vapun tuolla Hesassa, en ottanut tippaakaan ilolientä. Parempi niin. :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)