torstai 2. tammikuuta 2014

Uusi vuosi

Heippa hei!

Onko kaikilla lähtenyt vuosi 2014 hyvin käyntiin?

Minulla oli eilen päänsärkyä ja myös tänään, ei olekaan ollut hetkeen taas. Eikä edes johtunut siitä, että olisi ollut railakas uuden vuoden aatto. Tiistaina töiden jälkeen kävin vähäsen kaupungilla ja sitten mentiin perheeni kanssa syömään Fransmanniin. Sen jälkeen jatkettiin porukalla anoppilaan syömään taas vähäsen lisää. Siellä pelattiin mieheni ja veljeni kanssa lautapelejä, oli hauskaa. :) Minä tosin häviän aina, olis se niin kivaa joskus voittaa tuo veljeni! Meillä oli pari omaakin rakettia, joten mentiin ne ampumaan sitten ennen varsinaista kaupungin ilotulitusta. Minä ja mieheni jatkettiin siitä sitten kotiin tänne Vaasaan katsomaan ilotulituksia. Ehdimme juuri klo 0.00 Kalarantaan, jossa ilotulitus tapahtui. Ihmisiä oli vain niin paljon autolla liikkeellä, että jäimme autolla ruuhkaan. En siis oikeasti päässyt autolla eteen enkä taaksepäin ruuhkaisella ja aika kapealla kadulla, kun sitä vastaantulevaa liikennettäkin oli. Siinä sitten menin ehdottamaan minun takana olevalla kuskille, että hänen on pakko lähteä peruuttamaan, että päästään tästä sumpusta pois. Hänen takana ei ollut siis enää autoja. Mutta tämä ehdotukseni ei käynyt hänelle, olin ihan ihmeissäni. Kuski oli tosin ulkomaalainen, joten ei ehkä ymmärtänyt suomea niin hyvin. Vastasi kyllä suomeksi mutta ei siltikään suostunut peruuttamaan. Menin sitten istumaan autoon ja ihmettelemään, että tässä sitten istustaan koko yö. Sitten jostakin toisesta autosta lähti mies puhumaan tälle samalle kuskille järkeä päähän, jopas lähti heti peruuttamaan kun mies kävi sanomassa! Sovinistista toimintaa sanon minä. Siinä ne ilotulitukset meni sitten ohi meiltä kaikilta, hienoa toimintaa. :(

Eilen ja tänään ollaan miehen (!!) aloitteesta siivonneet kaikki keittiön kaapit ja järjestelleet tavarat kaappeihin paremmin. Meidän kuivaruokakaapissa oli vanhentuneita tuotteita vuodelta 2011...öh. Olenko huono vaimo, onko teillä muilla näin?

Olen ehtinyt tänään katsomaan alen tarjontaa keskustan liikkeissä ja netissä. Arvaatte varmaan, että kumpi veti pidemmän korren. Netissä olisi vaikka mitä kivaa tarjontaa. Harmi vain, että ne minua eniten kiinnostavat tuotteet on just niitä normaalihintaisia tuotteita ja alesta en löydä mitään.

Tässä muutamia poimintoja mm. Asokselta.

Jumper Asos
Raitainen tunika, Asos.
Paita, Asos.
Pitsipaita, Asos.
Pitsipaita, Asos.
Tunika, Asos.
Ruutupaita, Asos.
Tunika, Asos.


Takki, NewLook.
Paita, NewLook.

Linkeistä pääsee suoraan tuotteeseen. Tässä  siis muutama, jotka voisin kotiuttaa omaan kaappiini vaikka heti. Tuo NewLookin takki minulla onkin..tai no ihan 100% se ei ole samanlainen mutta melkein. Olen pitänyt sitä todella paljon, joten voin suositella lämpimästi. Hintakin oli niin pieni, että ei kauhistuta jos ostos menee pieleen.

Pitää varmaan mennä tekemään loppusiivous tuonne keittiön puolelle nyt. Mies uhkaa, että käydään koko asunto läpi samaan malliin. Pitkä projekti siis tiedossa. Hyvä mieli kyllä tuli, kun olemme kierrättäneet kaikki roskiin menneet tavarat. Meillä tässä taloyhtiössä on omat keräysastiat lasille ja metallille. Lisäksi vanhentuneet lääkkeet kävin heittämässä apteekkiin hävitettäväksi, niitähän ei myöskään saisi roskiin laittaa.

Mitenkäs on, oletteko käyneet aleostoksilla?? :)

1 kommentti:

  1. "Siinä sitten menin ehdottamaan minun takana olevalla kuskille, että hänen on pakko lähteä peruuttamaan" Onko tuo sinusta ihan oikeasti ehdottamista, jos sanot että on pakko? En ihan hirveästi ihmettele miksei innostunut "ehdotuksestasi".

    VastaaPoista