sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Kissan pesua ja muuta mukavaa

On ihanaa huomata, että kissa on pystynyt rakentamaan sellaisen luottamuksen omistajiin, että pesu onnistuu ihan täydellisesti. Muistan, kun ensimmäisiä kertoja pestiin Elviraa, niin ei ollut itku kaukana. :)
Tänään siis oli ohjelmassa kissan pesua, ruoan tekemistä, Frasierin maratonin katsomista ja chillailua.

Sunnuntain kynnet.
En ole vieläkään kyllästynyt tuohon IsaDoran Graffiti nailsiin. Haluan niitä lisää!

Uudet kevätvärit.
Muutenkin on alkanut jostain syystä kiinnostamaan aiempaa enemmän markettien meikkihyllyt. Siirryin niistä selektiiviseen kosmetiikkaan, koska mielestäni laatu ei ollut hyvää. Esimerkiksi luomiväreissä ei ollut pigmenttiä nimeksikään. Mutta nyt esimerkiksi IsaDoran ja Lorealin luomivärit kiinnostavat ja testailun perusteella on laatukin tuntunut ihan hyvältä. Jossakin lehdessä oli ripsiväri testaus, jossa voiton vei Max Factorin ripsiväri. Testissä oli mukana mm. Helena Rubinsteinin ripsiväri ja muitakin kalliimpia merkkejä. Tietenkin ihmisten mielipiteet ja ennen kaikkea ripset eroaa toisistaan paljon mutta jotenkin testi jäi mieleen, että ajattelin jopa kokeilla Max Factorin ripsiväriä.

Tavaroiden pakkaaminen on jatkunut tänäänkin, tosin miehen toimesta tällä kertaa. Hieman pelottaa jo tuo pahvilaatikko pino, se nimittäin yltää jo melkein kattoon asti. Reilun viikon päästä saadaan avaimet ja sitten se on menoa! :)

2 kommenttia:

  1. Ja höhlä, ku muutatte, eih saa enää sun kirppisvaateita. :(

    VastaaPoista
  2. Laitan kirppiksen vielä maaliskuussa Shoppikseen, se on sitten viimeinen. :)

    VastaaPoista