keskiviikko 6. elokuuta 2014

Kuulumisia ja reissukuvia

Huh hellettä!
Melkein järjestäen kaikki asiakkaat voivottelevat hellettä, minäkin kuulun niiden joukkoon. Saisi jo loppua, että pääsisi tekemään kaikki hommia mitä nyt ei ole jaksanut oikein tehdä. :D
Kävin tänään muutamassa kaupassa etsimässä sopivia tyynyjä uudelle terassille, joka on nyt siis melkein valmis. Enää puuttuu hatut nupeista ja helman laudoitus. Mutta siis kalusteet on hankittu ja muutamia sisustusjuttujakin tuolla jo on. Katselin H&M Homen sivuja, kyllä sinne varmaan pitää tilaus laittaa menemään. Siellä on juuri sellaisia juttuja joita haluan, harmi kun olivat kaikki ihan normaalihintaisia. Postausta terassista tulossa, kun tavarat ovat kaikki oikeilla paikoillaan. :)
 
Nyt sain mieheltäni hänen ottamia kuvia laivareissuilta tuosta parin viikon takaa. Ihan kauheasti niitä kuvia ei ole, niin moni tietää miltä ruotsinlaiva näyttää. :)

Meidän reissu alkoi lauantaina lähdöllä kohti Helsinkiä. Olimme siellä yhden yön ja sitten sunnuntaina botski lähti kohti Tukholmaa, Serenadella mentiin. Olen ollut tuolla laivalla niin monta kertaa, että en edes osaa laskea. Kyllähän se vähän tuntuu hassulta mennä tuollaiselle laivalle, kun ollut Royal Caribbean Oasis of the Seas -laivalla, joka on niin paljon hienompi ja isompi. :D

Lauantaina treffattiin Helsinginssä sukulaisiani ja mentiin sitten syömään ravintolaan, jonka nimen jo unohdin. Meksiloistyylistä ruokaa siellä kuitenkin oli, ihan ok paikka.

Hotellihuoneemme Sokos hotelli Vaakunassa Helsingissä.

Tämä ei ollut minun annokseni. :D

..vaan tämä oli. Kanaa tietty. :)
Botskin kannella nauttimassa kauniista ilmasta.
Kauniita maisemia.

Stockholm.
Minä Tukholmassa. Päällä NewLookin tunika, Davidin caprit ja Riekerin korkeakantaiset sandaalit.
Menossa syömään laivan buffettiin, nami nami. :)

Nyt sitä ruokaa saadaan!
Oli kyllä työn takana, että päästiin edes syömään koko buffettiin. En ole kyllä tyytyväinen TallinkSiljan palveluun tässä asiassa, tein meinaa reklamaation tuosta buffetin varaamisessa tapahtuneesta mokasta. Mitään vastausta ei varsinaisesti tullut reklamaatiooni, vain ympäripyöreitä lauseita. :( Noh, ei varmaan hetkeen taas mennä tuolle reissulle, että saa minun puolestani olla.

Tuolla laivalla oli ihanaa kunnon ilmastointi, hiuksiakin pystyi pitämään auki kun ei ollut koko ajan kuuma. Töissäkin minulla on koko ajan nuttura, koska se on kaikkein paras ratkaisua näin kuumalla. Hiukset pysyy muuten puhtaampana, kun ovat koko ajan siististi nutturalla. :)

Mitään suurempia ostoksia en tehnyt Tukholmassa. Löysin Åhlensin ihanan edullisesti Lancomen silmämeikin putsarin, se oli alle 20€. Suomessa tuo sama puteli maksaa noin 35€. Åhlensilla on kiva käydä, vaikkakin Zizzin osasto oli tylsä, en löytänyt edes mitään sovitettavaa. Haluan edelleenkin Lontooseen, josta saa kauniita plussakokoisia vaatteita!

Minulla oli muuten eilen synttärit, Instagramin puolelle laitoinkin kuvaa synttäreistäni, jotka vietettiin tuolla uudella terassilla. Oli kivaa! :) Instasta minut löytää nimellä bunnymode (aika loogista).

Nyt pitää lähteä hakemaan miestä kotiin, lätkäkausi on alkanut..se tietää että mies on jäähallilla enemmän kuin kotona. :(


6 kommenttia:

  1. Todella hyvän näköinen päälläsi tuo New Lookin tunika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noora. Olenkin käyttänyt tuota paljon, NewLookilta tekee hyviä ostoksia. :)

      Poista
  2. Myöhästyneet onnittelut ja uudesta terassista kuvia odotellessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Tavarat terassille on jo tilattu, nyt vaan odotellaan pakettia. :)

      Poista
  3. Paljon onnea! T. Nonna

    VastaaPoista