lauantai 9. elokuuta 2014

Kosmetiikkaa ja kuulumisia

Olen tehnyt viime aikoina hyviä löytöjä kosmetiikan parista. Varsinkin ilostuin kovasti, kun ryhdyin testaamaan Ahavan kasvovoidetta. Ahavan vartalorasvaa ja suihkuvoidetta käytinkin jo ennestään ja olen tykännyt tosi paljon. Ihan aluksi en uskaltanut lähteä testaamaan omaan nassuun voidetta, koska ihoni on aika herkkä kasvoissa (mm. couperosaa). Aiemmin käytin Lancômen herkälle iholle tarkoitettua kasvovoidetta mutta sen korkea hinta ärsytti, purnukka sitä voidetta maksoin noin 65€ ja se purkki kesti noin 2kk. Purnukka oli nätti mutta turha siitä on maksaa, kun roskiin se sitten käytön jälkeen päätyy.

Kuva lainattu sokos.fi

 Tätä kasvovoidetta olen käyttänyt muutaman viikon ajan ja olen vakuuttunut sen sopivuudesta iholleni.
Oman purnukan ostin tuolta Keskisen Kyläkaupasta, siellä on ehdottamasti edullisin...jopa laivan tax free -hinnat olivat korkeammat. Lisäksi Ahavalla on hyvä kanta-asiakas systeemi, kun kerää 10 leimaa niin saa valita ilmaiseksi minkä tahansa tuotteen!!

Jalkavoidetta tältä samalta sarjalta olen käyttänyt jo melkein yhden tuubin, olen siitäkin tykännyt.

Kuva lainattu sokos.fi

Ahava -tuotteita tuo maahan Mikacos, heidän sivuilla on kerrottu lisää tästä sarjasta. Tämä ei ole mikään maksettu mainos, olen vain niin paljon tykästynyt heidän tuotteisiin. :)

Nyt tänne Vaasaan on saapuneet viileämmät ilmat, melkein tuli vilu äsken terassilla pelkkä mekko päällä. Uujea, tätä on odotettu!!
Huomaisin myös, että minun all time favorite Emmerdale palaa ruutuun reilun viikon päästä. Sitä vasta onkin odotettu, pieniä nämä minun elämän ilonaiheet. :D

Olen tässä muuten vienyt taas tavaroita myyntiin Vaasan SuviKirppikselle, paikkanumero on 58. Tällä kertaa siellä on myynnissä pääasiassa veljeni tavaroita. Hän muutti Usaan tässä noin 3 vuotta sitten ja tavaroita oli meillä ihan turhan panttina säilytyksessä, joten sain luvan häneltä myydä niitä. Pääasiassa on nyt sisustamiseen ja keittiötarvikkeisiin liittyvää tavaraa. Omia vaatteitani en ole katsonut läpi, jotakin saattaa olla tulossa myyntiin kyllä sieltäkin.
Ehdin nähdä veljeäni tuossa yhden viikonlopun ajan, mukavaa oli nähdä taas pitkästä aikaa. Pelattiin mm. lautapelejä kolmestaan. Ne on aina mahtavia hetkiä! Vaikkakin minä joudun aina häviämään, se ei ole kivaa. :( Nyt tähän alkaa pikku hiljaa tottumaan, että näen häntä vain noin 2 krt/vuodessa.

Onko muilla kaukana asuvia sisaruksia, joita näkee harvoin?

7 kommenttia:

  1. Mulla on lähimmän siskon luo matkaa n. 170 km ja kauempana asuvan siskon luo n. 400 km. Ei tule kyllä kovasti nähtyä siskoja... Kauempana asuvaa näen hyvällä tuurilla kerran vuodessa - viimeksi isän hautajaisissa yli vuosi sitten. Toista siskoa näen ehkä 2-3 kertaa vuodessa, mikäli esim. tapaamme äitini luona tms. Siskoni eivät yleensä vieraile meillä, elleivät ole muilla asioilla kaupungissa jo valmiiksi. Sekin vaikuttaa, että meillä on 18-20 vuotta ikäeroa, ei olla oikein koskaan "hengailtu" yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikäero varmasti vaikuttaa, meillä on vain 2 vuotta ikäeroa.

      Poista
  2. Ihanaa, että Emmerdale alkaa taas! Tämän vuoden kesätaukohan meni nopsaan, ei oo kerenny vielä ihan älyttömät vieroitusoireet tulla! :) Pienet ilonaiheet on ihan parhaita - Emmerdale, teetä, viltti, kynttilät ja syksy <3 -E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minäkin ajattelin kesätauon loppuvan vasta joskus syyskuussa. Onneksi menin tarkistamaan. :)

      Poista
  3. Komppaan täysin edellistä kirjoittajaa :)

    VastaaPoista
  4. Ei kyllä tosiaan tuu nähtyä veljeä kahta kertaa vuodessa vaikka ihan samassa maassa asutaankin :D. Eipä mua rehellisesti kyllä niin hirveästi edes kiinnosta, kunhan nyt joskus näkee. Tänä vuonna ollaan nähty kerran, viime vuonna kerran, ja vissiin sitä edellisenäkin kerran. Joskus meni pari vuotta näkemättäkin, lol. Ei olla silti riidoissa tai mitään.

    VastaaPoista