tiistai 12. elokuuta 2014

OOTD

Tuoretta asukuvaa pukkaa pitkästä aikaa, otettiin nämä kuvat ihan tänä aamuna. Molemmat lähdettiin töihin yhtä aikaa, niin käytin tilaisuuteni heti hyväkseni. :)

 Päällä tunika - Zizzi, housut - Seppälä GG (uudet) - kengät Esprit - laukku - Armani exchange


Olen jo pitkään etsinyt mustia strech -housuja kapeilla lahkeilla, Seppälästä ne viime viikolla sitten löysin. Olivat varmaan aika uusia, koska niitä oli vielä paljon jäljellä. Lahkeita voisi lyhentää mutta ei nuo nyt ihan kauhean pitkät olet. Tässä lookissa olin siis toimistossa töissä tänäänkin, mielestäni ihan asiallinen. Mitä mieltä te olette?

Hiukset laitoin taas nutturalle, se on niin nopea aamulla tehdä ja pysyy hyvänä koko päivän. Nyt tosin voi pitää hiuksia jo auki, kun säät ovat viilentyneet. Tykkään tosi paljon tästä säästä, jotain +21 ja tuulista. :)




Näin syksyn tullessa on ihanaa selata kaikkia kuvastoja, mitä kotiin tupsahtaa. Vielä mitään en ole uutuuksista tilannut mutta mieli tekisi, samoin nettikaupoissa on tullut pörrättyä. Olen aina kerännyt esim. Newlookilla tai Yoursilla ostoskoriin ja sitten tallettanut tilauksen, vaikea päättää mitä haluaa kun on niin paljon kaikkea. Nyt pitäisi pian tulla se H&M Home -tilaus, pääsee sitten terassia laittamaan. :)

6 kommenttia:

  1. Kaunis asu :) nuttura hiuksissa pn piste ii:n päällä eli kaunis sekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nuttura on kiva kun löysin sen tarpeeksi ison valkin vihdoinkin :)

      Poista
  2. Asu toimii hyvin,housut ei näin kuvien välityksellä näytä mitenkään liian pitkiltä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuisen nuo lahkeet laahaa takaa maata mutta olen varmaan liian laiska lyhentämään niitä itse. :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, kiva blogi sinulla. Kauniita kynsiä! :)

      Poista