perjantai 29. marraskuuta 2013

Finally it´s here!

Olipas sitten aikamoinen show, että sain tuon Cheapsmellsin paketin itselleni. Eilen tuli töissä ollessani puhelinsoitto lähettifirmalta, oli käynyt ovella. Kysyi, että jos voisi tuoda paketin töihin, kun en ollut kotona. No eihän se oikein käy, kun työpaikka on ihan toisella paikkakunnalla. :D Tänäänhän minulla on vapaapäivä, joten olisin ollut osan päivästä kotona vastaanottamassa pakettia mutta kuski ei osannut sanoa tarkkaa toimitusaikaa. Sovittiin sitten, että minä menen itse hakemaan paketin lähettifirmalta täällä Vaasassa. Mies lähetti tekstarilla firman osoitteen, puhelimessa hän antoi suullisesti ohjeet päästä paikalle. Minähän sitten tänään menin suullisten ohjeiden perusteella DHL:n pihaan ja astelin rakennukseen sisään. Sisällä olikin ihan muuta kuin lähettifirma, nimittäin metallialan yritys. Kysyin sitten asiasta joltakin hitsaajalta, että ööö..mun pakettia ei täällä varmaan ole. Mies sanoi firman muuttaneen, uusi paikka oli ihan eri paikassa kuin se mihin ohjeet olin alunperin saanut. Katsoin sitten vielä osoitteen tekstiviestistä ja selvisi, että siinä luki osoitteena yksi paikka joka oli jotain 200m päässä siitä silloisesta sijainnistani, mitä en oikein ymmärtänyt miksi se siinä olisi ollut, kun hitsaaja oli juuri sanonut että sen firman uusi paikka on ihan jossain muualla! Olin ihan ihmeissäni, kun siinä 200 m päässäkään ei ollut sitä oikeata firmaa. Jouduin jättämään etsinnän siihen, koska oli jo kiire ystävää tapaamaan. Sitten iltapäivällä päätin soittaa sille kuljettajalle itselle, joka sen osoitteenkin laittoin minulle. Siinä hetken aikaa keskusteltuamme huomasin kysyä, että niin olihan kyseessä DHL..No eihän se ollut! Se kuljettaja olikin DNB:ltä..tai mikä ne nyt olikaan. Löysin sitten oikean paikan, kun en etsinyt sitä DHL:ää enää. :D
Aiemmin tuo Cheapsmells lähetti paketit suoraan postilaatikkoon useammassa erässä, oli paljon helpompaa jos tulisi edelleen niin!

No onneksi paketin sisältö oli mieluinen ja kaikki tilatut tuotteet tuli myös perille.. :)

Kauan etsitty paketti!


Tuo tuoksu on aika erilainen aikaisempiini verrattuna mutta tykkään siitä kuitenkin. :)

Olin tänään koko päivän menossa, miten aika kuluukin niin nopeaa! Heti aamusta menin jalkahoitoon (Lontoon kävelymäärää varten pitää olla kintut kunnossa!), sitten menin hakemaan sitä pakettia..tai siis yritin, sitten menin hakemaan miestäni hänen työpaikalta yhteistä lounasta varten, sitten tulin hetkeksi kotiin ja sitten lähdin ystävän luona käymässä. Siellä viihdyin pari tuntia, sitten pankkiin vaihtamaan englannin puntia, sitten ostamaan yksi joululahja, sitten ruokakauppaan ja sitten kotiin. :)

Nyt on ähky päällä, mies oli käynyt kaupassa ja minä myös. Jos sitä salille menisi tänään sulattelemaan näitä ylimääräisi rasvakerroksia. :D






7 kommenttia:

  1. Mukavia nuo Englannin paketit ;) Sain itse maanantaina Evansin paketin.
    Ihmettelen vaan miksette nosta Englannissa automaatista rahaa. Niin me ollaan aina kentällä tehty ja ladattu Oyster cardiin lisää saldoa.
    Pikkuisen olen kateellinen teidän reissusta.. mieli vaan tekee aina Lontooseen. Toukokuussa mennään Manchesteriin, siellä on Yoursin ja Simply Ben kaupat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö se maksa jotakin, jos nostat rahaa Englannissa suomalaiselta pankkitililtä? Minä olen joskus niin tehnyt ja silloin kyllä ainakin tuli ylimääräinen maksu. Oyster Cardiin me ladataan lisää tehoa metroasemalla yleensä aina. Manchesteriin olisi hienoa päästä, tosi mahtavaa olisi päästä Simply Be:n myymälään, ai että!! :)

      Poista
  2. Ei tullut siis mitään tullimaksuja niinkö? Näyttääkö paketti tulleen Ranskasta kuten joku aiemmin sinulle kommentoi..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullut tullimaksua. En ole ihan varma, että mistä tuo paketti on tullut..ei siinä ainakaan selvästi Ranskaa mainittu. :D

      Poista
  3. Maksaahan se jotain se automaatti, mutta silti edullisempaa kuin pankin ryöstökurssilla vaihtaminen.

    VastaaPoista
  4. Pakkauksessa lukee selvästi :Chronopost.!! Envoi et suivi de colis à l'international. Chronopost propose le transport express de colis en France et vers 230 pays et territoires dans le monde....
    http://www.chronopost.fr/transport-express/livraison-colis


    T.Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja tullimaksuja ei mene jos ei ylitä 150euroa!!! ALV on sitten erikseen .

      Poista