keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Kollaaseja, anyone?

Tulin näin pikaisesti ennen nukkumaanmenoa tervehtimään. Nyt ei olemuita ihmeempiä kuvia tarjota, kuin Essien uuden kynsilakan ensikäytön kuvaa. Olen jotenkin sellainen, että mielelläni laittaisin postauksiin aina kuvia. Jaksaako pelkkiä tekstejäni kukaan lukea? :D


Tänään on mietittänyt työpukeutuminen. Olen toimistossa töissä, työni on kuitenkin sellaista että olen joka hetki asiakkaiden kanssa tekemisissä. Mitenkähän sitä kesällä oikein pukeutuisi, että olisi siisti mutta kuitenkin jotenkin eroaisi normaalista toimistopukeutumisesta? Selailin äsken nettikauppoja ja ajattelin kyhätä sellaisen kollaasin, jossa esittelisin siistiä mutta ei kuitenkaan tylsää toimistopukeutumista. Onko siellä ruudun toisella puolella toimiston naisia?

Ensisilmäys nettikauppoihin näytti aika lupaavalta, eli saisin varmaan muutaman kollaasin aikaiseksi. Ajatus tähän asiaan lähti tänään mm. siitä kun ulkona alkaa olemaan jo mukavan lämmin ja toiseksi minulle tuli tänään sellainen tunne, että asiakas katsoi jotenkin kummasti minua tänään. Hih, heti tuli mieleen, että onko paita väärinpäin tai iso ruokatahra rinnuksissa. No ei ollut ainakaan minun mielestä mitään pielessä mutta jäin miettimään kuitenkin asiaa. En siis mitenkään loukkaantunut tilanteesta, ehkä asia olikin pelkästään päässäni? :)

Sellaista tänään. Hyvää yötä!

8 kommenttia:

  1. Voi kyllä täällä ainakin mietitään välillä hyvinkin ahkerasti, että mitä toimistoon pukisi päällensä. Minä olen siitä tylsä, että puen päälleni lyhythihaisen kauluspaidan tai siistimmän puseron ja hameen tai siistit kaprihousut. Mekkoja käytän myös, niitä muutamaa töihin sopivaa jotka omista. Bleiserin (tai ohuen neuleen) kanssa näitä kaikkia tulee käytettyä tasaisesti ja asusteilla yhdistellen. Omistan kasan erivärisiä huiveja, joilla saa kivaa erilaisuutta asuihin. Tylsää ehkä, mutta mielestäni myös asiallista, jota meillä ainakin tarvitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Dahlia,

      Täälläkin mietittiin viimeksi tänä aamuna niin paljon päivän asua, että meinasin myöhästyä töistä. :) Meillä ei pukeutuminen ole ihan niin virallista, että jakkupuku olisi pakollinen. Ehkä enemmän sellainen suhteellisen rento mutta kuitenkin asiallinen ja siisti. Minä en uskalla hameita laittaa päälle muuta kuin juhliin, olen outo. :D Toisaalta tuo toinen jalka lannistaa muiden hameiden kuin maxihameiden käyttöä, tuossa toisessa jalassa ne nesteet turvottaa. :(

      Poista
  2. Kollaasi olisi kyllä kiva! Täälläkin yksi "toimistotäti" ja tuo kesäpukeutuminen töihin kyllä aina hieman mietityttää.

    Missä olet töissä? Tai millasia töitä teet? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna teen kollaaseja, tänään en ole ehtinyt niitä tekemään.

      Teen toimistosihteerin hommia terveydenhoitoalalla. :)

      Poista
  3. Kyllä kiitos työ- ja toimistopukeutumista! Talvelella mennään aika pitkälti mustilla housuilla tai farkuilla sekä neuletakilla. Mutta kesä ja lämpimät kelit tuottavat todellakin päänvaivaa...

    Hanne-Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on kyllä kieltämättä haastavampaa aikaa. Saako teidän työpaikalla näkyä esim. varpaat? Sekin on sellainen juttu, joka varmasti mietityttää kesällä, kun sukkahousut ovat kesällä aika lämpöiset.

      Huomenna kollaaseja luvassa. :)

      Poista
    2. Saa näkyä varpaat. Omalla työpaikalla pukeutumiskoodi on sinänsä aika vapaa, sillä työ koostuu pitkälti päätteellä istumisesta, ja vähemmän asiakaspalvelusta tms. Mutta ei sitä kuitenkaan viitsi päälleen laittaa ihan mitä vaan!

      Mielelläni näkisin täällä keäsisiä pukeutumisvinkkejä myös ihan vapaa-aikaan.

      t. Hanne-Mari, laiskasti kommentoiva vakkari-lukija :)

      Poista
  4. Iik - ja nyt olisi työhaastattelukin tulossa (ei ihan jakkupuku-paikka)!
    "Mitä mää panen päälle..?!" Siinäpä niitä postaustoiveita.. ;)

    Hanne-Mari

    VastaaPoista