maanantai 28. toukokuuta 2012

Laivamatka

Eilen tultiin kotiin puolenyön aikaan, paluumatka tuntui pitkältä ja väsyttävältä, taisin nukahtaakin pariin otteeseen. En ollut siis itse ratissa, kuten päätellä saattoi. Olisi ollut aika huolestuttavaa, jos olisin ollut. :D

Kuvia olkaa hyvä.

Deluxe-hytti.

Päällä jakku-Fashion to Figure, tunika/mekko-Macy´s, leggarit-NewLook, laukku - Guess               



Toisena päivänä päällä oli tunika-Zizzi, farkkucaprit-Evans







Kerrankin oli hiukset kiinni, kiharsin hiukset ennen kampauksen tekoa. :)

Kuten kuvista voi päätellä, ilma oli nätti kuin morsian. :) Olisin mieluusti ollut kannella enemmänkin mutta joko me ei löydetty oikeaan paikkaan tai sitten tuon laivan Sun deck oli huonosti suunniteltu. Ei oikein tehnyt mieli istua ulkona, kun kaikki veti tupakkaa siellä sun deckillä.

Ei käyty laivan buffetissa syömässä kumpanakaan päivänä. Lauantaina syötiin Ikean lihapullia ja sitten sunnuntaina ei vain ollut niin nälkä, koska meidän hytin hintaan kuului erikoisaamiainen yhdessä laivan ravintoloista. Tuli aamulla vedettyä pekonia, munakasta ja sen semmoista. :)

Teen kollaaseja toimistovaatetuksesta tänään tai huomenna.

Pian pitäisi lähteä salille pitkääästä aikaa. Kuinkahan tämän tytön käy?

7 kommenttia:

  1. Oijoi, olen koettanut pari kevättä jo vakuuttaa ittelleni, että en kuitenkaan sitten viihtyisi Tukholman risteilyllä... :P taisi olla siinä ne vakuuttelut, josko sitä kuitenkin varaisi matkan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kyllä risteilemään kannattaa lähteä, varsinkin jos ilmat on nätit.:)

      Poista
  2. kiitos taas kun otit meidät mukaan matkalle :)

    VastaaPoista
  3. Muutama kuukausi sitten googletin persialaiskissoja ja löysin näin blogisi.Totesin,että olemme vartaloltaan samanmallisia,kiva seurata vaatekuviasi ja saada uusia vinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa,

      Tosi kiva kun löysit tiesi blogiini. Oletko muuten ottanut itsellesi persialaisen kissan? :)

      Poista
    2. Talvella 18-vuotias persialaiseni kuoli ja tuntui ettei siitä surusta selviä.Nyt ilona on 13-viikkoinen exotic :)

      Poista