sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Eilisestä

Oli hauska päivää eilen ja meistä tuli varmaan nyt virallisesti Vaasalaisia, kun ilotulitus tuli nähtyä. Olisin kyllä odottanut vähäsen isompaa pauketta mutta toisaalta pääasia, että jotakin sai katsella. :)

Mentiin siis ensiksi Amarilloon syömään hyvää ruokaa ihan jälkkärien kanssa. :) Sieltä mentiin hyvän ystäväpariskunnan luo ja sieltä sitten katsomaan ilotulitusta.

Ensiksi asua, jonka miettimiseen ei jäänyt paljon aikaa.

Päällä bolero - H&M, kimalletunika - Halens, leggarit - Zizzi, saappaat - Evans, clutch - Guess (UUSI, lahja veljeltäni)

Meille on muuten nyt kolmijalka hankittuna mutta tuohon hätään päätin ottaa kuvan ihan vain noin peilin kautta.

Clutch tarkemmin       





Otin Amarillossa kerrankin erilaisen jälkkärin.

2 isoa ananasviipaletta sokerikaneli kuorrutuksella, vaniljajätskin ja suklaakuorrutteen kanssa. Nam!
Ilotulituksia mentiin katsomaan hyvissä ajoin mutta eihän siellä mitään ihmisryntäystä ollutkaan. :)







Minun uusi vuosi ei alkanut niin hyvin. Oli Zumbassa eilen ja tein yhden liikkeen liian rivakasti ja nyt on jokin venähdys selässä. Oikein mikään asento ei tunnu hyvältä. Luotan siihen, että tämä menee ohi tämän päivän  kuluessa... :)

2 kommenttia:

  1. Ahh! Tykkäsin hirmuisesti tuosta sun asusta! Vaikea valita suosikkia, mutta saappaat etenkin houkuttelevat kovasti... Todella mukavan näköiset!

    VastaaPoista