keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Muisteluja ja muuta mukavaa

Ehti pari päivää taas kulua, että en ole postaillut mitään. Meille on tulossa pääsiäisen aikaa miehen perhettä ja myös minun kylään ja olemme saaneetkin huhkia, että tämä asunto kokonaisuudessaan näyttäisi asutulta. Tuumattiin kuitenkin miehen kanssa tuossa juuri, että ollaan nyt saatu paljon nopeammin tavarat paikoilleen, kuin edellisessä asunnossa.

Kirppispaikan kävin eilen tyhjentämässä, pidin nyt siis vaan viikon. En myynytkään mitään omia vaatteita, kun ei ollut mitään mistä olisin halunnut päästä eroon. Paikka täyttyikin suurimmaksi osaksi sisustustavaroista ja joistakin huonekaluista myös. Tuntuu, että tuolla Adam&Ewe- kirppiksellä halutaan tehdä asiat vaikeimman kautta. Tänään yksi asiakas päättikin purkautua asiakaspalvelijoille asiasta ja teki mieli melkein huutaa siihen mukaan, että komppaan täysin. Noh, ehkä se erilaisuus vaan johtuu tästä kaupungin koosta ja asiakasvirroista.

Miehen huoneeseen tilattu vuodensohvakin saapui ennen aikojaan, ei haittaa siis yhtään. :) Nyt sieltä puuttuu enää pöytä ja työtuoli, nekin on jo tilattu. Keittiöön pitäisi hankkia vielä uusi pöytä, kun ei tuo nykyinen sinne sovi oikein hyvällä tahdollakaan. Ja lisäksi olohuoneeseen uusi sohvapöytä, kun tuo nykyinen on liian iso siihen tilaan. Niin ja tietty verhot edelleen puuttuu makuuhuoneesta ja olohuoneesta. Niin, olisihan tässä vielä tietty aika paljon hankittavaa.. Mutta täytyy varmaan budjetti hoitaa kuntoon ennen edellä mainittuja hankintoja, sitä rahaa on meinaa kulunut paljon tässä muuton yhteydessä.
Eilen haettiin matot Anttilasta olohuoneeseen ja päätettiin ottaa ne osamaksulla. Hyvin meni Anttilan puolesta tuo homma. Tilaamalla aluksi ajattelin hoitaa tuon matto asian, mutta ne kuvat vääristää niin paljon lopullisia värejä, että näin oli paras loppujen lopuksi.

Selailen tässä samalla vanhoja muistikortilla olevia kuvia. Tarkoituksena on valikoida ne parhaat ja teetättää ne kerrankin, että saisi tehtyä kuvakollaasin. Ärsyttävää, kun nyt digikameroiden aikaa ne kuvat saattaa helposti jäädä teetättämättä ja se tuntuu ainakin itsestäni jotenkin (muka) niin vaikealta..

Löysin tämän hauskan kuvan ja ajattelin laittaa sen tänne, että ei olisi vaan pelkkää tekstiä.. :)


Tehtiin kihlajaisia varten vieraille valokuva-albumeíta ja yksi niistä tehtiin ihan vain Elviran kunniaksi. <3


Tuo ihana kukka-asetelma oli myöskin meidän kihlajaisissa, en muistanut sitä koskaan täällä esitellä. Voi kun voisi aina pitää tuollaisia asetelmia kotona, olisi kiva tulla kotiin. :)

Nyt on menossa Lontooseen liittyvä kuvakansio, joka kannattaisi varmaan suosiolla jättää väliin. Niin haluaisin sinne taas mennä käymässä...

Onneksi tekemistä kuitenkin riittää tässä pääsiäisessäkin ja ihanaa saada perhettä tänne katsomaan tätä meidän pesää. :D
Huomenna tiedossa leipomista ja siivoamista. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti