keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Urheilua ja päänsärkyä

Eilen kävin ensimmäisen kerran rehkimässä Lady Linella. Harmittaa, että menikin näin pitkään ennenkuin pääsin ensimmäisen kerran salille. Tuntuu vaan, että päivät menee niin nopeeta ja kaikkea jää tekemättä. Yleensä olen kotona työpäivän jälkeen siinä viiden paikkeilla ja sen jälkeen tulee puuhailtua kaikkea iltamyöhään asti. Niinkuin varmaan kaikki muutkin, mutta olenkohan minä kotihommissa jotenkin hitaampia muita. :D Niin ja pakollinen juttu arkisin on aina Emmerdalen katsominen, olen seurannut sitä jostakin 20-vuotiaasta lähtien.

Mutta nyt siihen salikäyntiin. Kokemus ei muuttunut ainakaan asiakaspalvelun kannanlta parempaan suuntaan, koska vastaanotossa oli sama nainen, joka oli silloin aiemminkin. Ja palvelu oli yhtä "ruusuista" kuin nytkin. Tutustuin kaikkiin laitteisiin kuntosalin puolella ja en todellakaan ollut perillä kaikkien laitteiden käyttäohjeista. Jäinkin melkein puristuksiin yhteen laitteeseen, jolla ilmeistesti oli tarkoitus harjoittaa vatsalihaksia. En tosiaankaan tajunnut, että kuinka laitetta käytetään. Olin hetken siellä välissä ja yrtin punnertaa käsillä laitetta liikkeelle, mutta mitään ei tapahtunut. Respan nainen varmaan näki tilanteen, mutta ajatteli varmaan, että annetaan possun punnertaa...
Noh, ei se mitään. Aion mennä tänäänkin luultavasti salille ensiksi lämmittelemään paikkoja ja sitten osallistua bodybalanceen.

Tänään olen ollut heti aamuyöstä migreenin kourissa, mutta nyt olo on jo parempi. En tiedä, että tuliko migreeni eilisistä ponnisteluista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti