lauantai 24. huhtikuuta 2010

Shoppailua

En olekaan päivittänyt muutamaan päivään, aika menee niin nopeaa. Ja osaksi varmaan johtuu siitäkin, että työrintamalla tapahtuu muutoksia ja olen niihin keskittynyt aika tiiviisi viime päivien aikana.

Tänään löysin kivat kengät.

Aion käyttää näitä ihan töissä. Jotenkin nyt on vaikea sää kenkien kannalta. Ihan nilkkureita ei viitsi enää käyttää, kun aurinko paistaa päivisin aika hyvin ja sitten tulee kuuma. Ja toisaalta ihan avokkaitakaan ei viitsi vielä käyttää, voi vaikka vilustua. :D
Sellaisia puolikenkiä lähdin tänään etsimään, mutta sitten päädyin kuitenkin näihin. Eli ovat siitä puolesta välistä avokkaita ja nilkkureita. Merkki on muuten Marco Tozzi ja materiaali on keinonahkaa. Saa nähdä, että kuinka kestää käyttöä.

Kävin muuten Lady Linen ohjatulla tunnilla, niinkuin viime postauksessa uhkailinkin. Osallistuin bodybalanceen ja tykkäsin tunnista! Jossakin välissä kyllä rupesi tuntumaan, että kaikki ne pää alaspäin liikkeet rupesi pyörryttämään liikaa päässä. Pelkäsin, että migreeni tulee. Mutta se meni sitten onneksi ohi siinä rentoutus osiossa, se oli aivan ihana lopetus sille tunnille.

Parturissa tuli myös käytyä eilen ja olin siihen paikkaan tyytyväinen ja tietty siihen parturiin myös. Hiuksiani siistittiin ainoastaan, mutta sekin oli kokemuksena jo niin mukava, että ajattelin jatkossakin siellä käydä. Täällä siis kävin. Tuli vaan heti huono omatunto, kun näin kaupungilla parturin jolla olen normaalisti aina ennen käynyt. Parturin vaihtaminen on varmaan ihan luonnollista, mutta silti tuli jotenkin huono omatunto. Onko muilla ollut samanlaisia fiiliksiä? Hiusteni siistiminen maksoi 25 euroa, joka on mielestäni varsin kohtuullinen hinta. Muistaakseni edellisessä paikassa olen maksanut siitä huomattavasti enemmän ja yhtä tyytyväinen olen lopputulokseen.

Tänään ostin myös itselleni rannekellon.

Merkki on Trend News, en ole koskaan kuullutkaan. Mutta mielestäni oli niin söpö ja hyvässä tarjouksessa, että pakkohan se oli ostaa. Kellossa on japanilainen koneisto ja vuoden takuu, että ei kai sen nyt ihan heti luulisi menevän rikki. Oikea hinta oli 79€, mutta nyt tarjouksessa 39€.

Sellaista perjantain ja lauantain osalta. Nyt aion mennä saunomaan! :)

1 kommentti:

  1. On kyl ihan sairaan ihana tää sun kello! :) Toi on niin ihana ja sit viel nahkahihna ni ahh! mä tahdon samallaisen! :)

    VastaaPoista