sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Something about shopping II

Noniin, nyt voidaan taas jatkaa. Ihanan ystävän ansiosta sain jonkinlaisen bannerin tehtyä, tuo ei ole lopullinen versio, mutta ainakin mielestäni parannusta edelliseen.

Viimeksi kerroin, että kuinka tutustuin plussamuotiin ollessani Lontoossa ensimmäistä kertaa. Lontoo on muuten sellainen paikka, jossa pyrin käymään ainakin kerran vuodessa. Siihen paikkaan ei vaan ikinä tule kyllästymään. Parhautta on tietysti myös shoppailu, on erilaista päästä sovittamaan vaatteita paikan päälle, kuin tilata kotiin ja arvuutella minkä koon tilaisi. Tänä vuonna olen syksyllä menossa Lontooseen, alennusmyynteihin en siis kerkiä, unfortunately. Suunnitteilla on myös New Yorkin matka tulevaksi kesäksi, varausta ei ole vielä tehty. Siellä sitä shoppailua olisi sitten varmaan ihan yli tarpeiden, mutta toki siellä on paljon muutakin näkemisen ja kokemisen arvoista. Tarkoitus olisi lentää New Yorkista Miamiin ja sieltä Orlandoon Universalin studioille tutustumaan. Tämä kaikki, jos saamme kerättyä tarpeeksi matkakassaa. :)

Ylläolevassa kuvassa päälläni on silloin vuonna 2003 ostettu Evansin toppi, eli ensimmäinen Evans ostokseni, hip hurrei, ja menee vielä päällekin. :) Tämä kuva on muuten otettu Jumbossa viime kesänä ja tässä kuvassa jänskättää. Olin silloin menossa työhaastatteluun Zizzin myymälävastaavan paikkaa varten. Noh, paikkaa en saanut, mutta kokemus sekin. :) Piti tuosta pupusta ottaa kuva, koska meillä on kotona samanlainen, pienemmässä koossa vaan.

Jyväskylään avataan ensi torstaina uusi Zizzin myymälä, aion sen mennä tsekkaamaan tässä lähiaikoina. Mukava juttu, koska on se lähempänä kuin Helsinki. Zizzistä saat lisätietoa tästä.
Jyväskylässä ei ole tullut käytyä kuin muutaman kerran elämäni aikana, mutta nyt ehkä tulee muutos asiaan. :)

Kävin maaliskuussa Ruotsin puolella ja suuntasin Åhlensin tavarataloon. Sieltä löysin Zizzin osaston ja ei niin palvelualttiit myyjät. Heistä oikein paistoi läpi, että kuinka eivät haluaisi työskennellä plussaosastolla ja olivat sitten muuten vaan kyllästyneitä työhönsä. Noh, en antanut sen häiritä shoppailuani. Sovitin varmaan puolet osaston vaatteista läpi, osaksi siellä oli myös Åhlensin omaa plussaosastoa, mutta pääasiassa Zizziä.

Ylläolevassa kuvassa on Åhlensilta ostamani Zizzin (en ole varma mihin kolmesta mallistosta kuuluva) röyhelötoppi, aivan ihana ostos. Valitettavasti tuosta kuvasta ei näy kovin paljon, mutta ihana se on. :)

"Kunnon" asukuvia en ole vielä ottanut, eli nyt olette saaneet nähdä sellaisia kuvia, jotka minulla on valmiina koneella. Mutta kyllä ne sieltä vielä tulee, kun saan muuten tämän blogin ulkoasun kuntoon.

Tänään itselläni on ollut siivouspäivä, että hehkeitä asukuvia tästä päivästä olisikin ollut näyttää. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti