No niin jos nyt taas olisi hetki aikaa tälle blogille. Sain pikkumiehen nukkumaan pitkän taistelun päätteksi, oli meinaa niin yliväsynyt kun skippasi ekat päikkärit kokonaan.
Toiveissa on, että nukkuu ainakin 2 tuntia. Hommaa meinaa on, justiin eilen tultiin mummulasta ja olisi esimerkiksi kukkien istutusta, pyykinpesua (hoidossa jo), sisustamista, ruoan laittoa ja terassiakin pitäisi maalata, tuo vaatii 3 kerrosta maalia ja mies ei jaksaisi kaikkea maalata yksin. :)
Tein eilen Keskiseltä vaikka mitä löytyöjä. Poitsu jäi mummin hoitoon, niin lähdin sinne ihan yksin. Sai ihan rauhassa tutkia kaikki nurkat, tuo Kyläkauppa on nykyään jo niin iso, että edes minä en tiedä mitä kaikkea sieltä löytyy. Olen siis ollut sielä töissä aika paljon elämäni aikana ja lisäksi olen asunut 16 vuotta Kyläkaupan lähellä, joten aika hyvin hallussa oli tuo paikka ja siis tosiaan oli..ei enää. :D
Vaateosastolla tuli pyörittyä paljon, Junarosen osasto on kyllä nykyään paljon pienempi ja ihan perimmäisessä nurkassa. Aiemmin se oli iso ja ihan pääkäytävän vieressä. Lisäksi tutkin Emoi Plus -merkin vaatteita ja perinteiset Finnwearit ja Nansot. Niiltä merkeiltä ei löytynyt mitään ihmeellistä mutta sitten silmät osui johonkin kauniiseen pitsiin ja plussakokoiselta näyttävään paitaan!
Merkkiä enkä kokoa vaatteesta löytänyt mutta menin sovittamaan, koska malli näytti itselleni sopivalta. Ja sitten siinä kävi niin, että tuota paitaa lähti kahdessa eri sävyssä mukaan. :)
Eikö ole kaunit sävyt näissä paidoissa? Asukuvia taatusti pian tulossa. Näitä oli vielä mustanakin mutta sitä väriä on ihan tarpeeksi jo kaapissani, joten jätin ostamatta.
Meidän poitsu on muuttanut nyt omaan huoneeseen nukkumaan, tuli jo tuostakin pienestä muutoksesta haikea olo. :/ Huoneen sisustaminen on nyt alkanut myös. Löysin Kyläkaupasta tuollaista muovia, jolla voi muutta esimerkiksi lipaston tyylin täysin. Tuolla yläkerrassa on sellainen Askon lipasto, jossa on kansi pähkinää ja sitten muuten valkoista. Se kansi yritetään saada tuolla muovilla uudenlaiseksi. Nämä muovit on ilmeisesti Vallilan maahantuontia tms. Oli kaikenlaisia kuoseja mutta tuossa isossa koossa vain muutama.
Sitten tietenkin menin pyörimään kemppariin myös, ostin lisää Essencen meikkejä. Olen niitä nyt käyttänyt ainakin jo viikon ja ei niistä ole tullut itselleni mitään ärsytystä tai allergiaa. Jei! En tiedä, että mitä ovat menneet muuttamaan Helenan Rubinsteinin yhdessä ripsarissa, koska nykyään en voi sitä enää käyttää. Silmät alkaa kutiamaan ja luomet turpoaa. Ostin uuden laivalta ja nyt sitten en voi sitä käyttäkään. Pitäisi laittaa sähköpostia ihan maahantuojalle ja kysyä, että on onko koostumusta muutettu. Mielläni ostaisin edullisempia meikkejä ja nyt tosiaan Essencen kohdalla näyttää aika hyvältä. Lumene ja muut on kokeiltu ja ne ovat ärsyttäneet ihoani myös. Olen siis ilmeisesti jonkin verran herkistynyt kosmetiikalle. Onhan sitä tullut käytettyä jo jostain 14-vuotiaasta asti. :D
Ostin Essencen uuden kynsilakan, eyelinerin ja ripsarin. Nämä kaikki maksoi yhteensä ehkä juuri ja juuri 10€. :)
Kävin muuten eilen tyhjentämässä kirpparipaikankin, ihan mukavasti oli taas mennyt tavaraa. Ja ihan hyvä paikka myydä tuo Fyndis, miellyttävä palvelu myös!
Ainiin, tuli tässä mieleen, että kävin lauantaina Zizzillä ja sieltä löytyi pari paitaa. Molemmat tosin nyt pesussa mutta kuvailen niitäkin myöhemmin. Zizzillä oli paljon kaikkea ihanaa, pitäisi löytää kyllä toiset hyvät farkut sieltä seuraavaksi. Nyt oli sellaisia mieluisia aika huonosti, toivottavasti tulee lisää. En tosin sovittanut mitän farkkuja nyt, olisihan siellä jotkut hyvät voineet ollakin mutta kaikki käytettävissä ollut aika meni yläosien sovitteluun. :)
Meillä on tänään poitsun puolivuotis kuvaukset ihan ulkosalla, oikein ammattilainen tulee ottamaan kuvia. Toivotaan, että on hyvä ilma ja poitsu pirteä! Aika söpöt kuvausvaatteet löytyi, toki niitä käytetään myöhemminkin. :)

Oi, pitsiä.., ja ihanan väriset! Olisi mukavaa päästä testaamaan noita Essencen tuotteita, jos vain saisi niitä vähän lähempää : )
VastaaPoista-B-
Essenceä saa nyt myös Vaasan minimanista,tosin eilen katoin ja aika hyvä on menekki ollut,toivotaan että pian tulee täydennystä.
VastaaPoista