keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Tukholman matka

Eilen palailin Tukholman reissuilta. Tuliaisena toin tälläisen kivan nuhan. Paluumatkalla VR:n junan kyydissä oli ilmastointi täysillä ja heti siellä vaunussa alkoi tulemaan nuhainen olo. Nyt sitten on kurkussa kaktus ja pientä lämpöä. Meidän piti mennä Kuopioon viikonloppuna mutta sen täytyy nyt jättää väliin. Kuopion suunnalla olisi ollut sellainen ihana pian 1-vuotias poika, johon en halua tartuttaa mitään tauteja. Lisäksi ensi viikolla olisi vuorossa ulkomaille lähtöä, joten kunnossa haluaisin olla.

Mutta takaisin siis tuohon reissuun. On se Tukholma vain kaunis kaupunki, harmi kun satoi sen koko päivän kun siellä oltiin. Käytiin mm. Åhlensilla ja Gallerie-kauppakeskuksessa. Oli siellä Åhlensilla muuten vielä Zizziä myynnissä, ostinkin sieltä farkut. :) Sitten ostin tuliaisen miehelleni, muuta en sitten ostanutkaan. Mehän oltiin matkassa uudistetulla Silja Serenadella. Uudistuksen oli kokenut kylpyläosasto, laivat myymälät, buffet ja paremman luokan hytit. Kävin kyselemässä, jos olisin päässyt jalkahoitoon. Ilmeisesti siellä oli vain yksi kosmetologi, joka teki hoitoja. Aikaa en siis saanut ollenkaan sille päivälle tai edes seuraavalle päivälle. Ehdottaisin toisen kosmetologin palkkaamista. Lisäksi tuo oli vielä hiljainen päivä, laivassa ei ollut paljon porukkaa edes! Mitenkäs sitten kun laiva on bookattu täyteen, vain pari onnellista saa vapaan ajan kosmetologilta. :D
 Kylpylä oli kivan näköinen mutta polskimaan ei menty, uikkarit oli molemmilta jääneet kotiin. Vuokrattua uimapukuja olisi tietty saanut mutta en edes tiennyt, että olisiko heillä ollut kokoani. Laivalla riitti tekemistä, joten tuo ei niin haitannut. :)

Otin muutamia kuvia meidän reissusta, seuraavaksi siis niitä. Kerrankin olin pakannut viisasti, löytyi 4 eri asua ja yhdet korkokengätkin. Nuo Lontoosta ostamani Adidaksen piilokorkoiset tennarit on paras löytöni varmaan koskaan!! Ne on hyvännäköiset, laadukkaat ja niillä on todella hyvä kävellä pitkiäkin matkoja. Niistä tulee lisäksi muutama sentti lisää pituutta piilokoron ansiosta. :)

Puhun siis näistä kengistä.



Mutta nyt oikeasi niitä matkakuvia. :)

Kaikki hyvät matkat saavat alkunsa Starbucksista. ;)


neuletakki Junarose / paita Zizzi / housut H&M+ / kengät Adidas

Hiuskoriste ostettu H&M:ltä.
Ensimmäisenä iltana syötiin Kapteenin Grillissä. :)

Yökerho oli uudistettu, hiljaista oli sielläkin. :)
Tukholman River Island oli ihana myymälä!!
Pakollinen peilikuva myymälässä. :)
Nuo italialaiseen tyyliin tehdyt jätskit oli nin hyviä!


Sateinen Tukholma.
Meillä oli kalorijuhlat! Tuo prinsessakakku oli taivaallinen, kyllä tuo korvapuustikin maistui hyvältä.

paita Zizzi / housut H&M+ / avokkaat Tamaris / laukku Guess

Laivan myymälässä oli Guessia ja Liu Jo:ta myynnissä.
Laivalla oli teemana Brasilia. Musiikkia oli laivalla paljon, tykkäsin Brasilialaisesta meiningistä.
Menille klo 20 buffettiin illalla, oli mielestäni hyvää ruokaa. Todella monipuolinen!
Buffetin jälkkärit oli hyviä. Yleensä niissä on maut olleet esanssimaisia mutta nyt ei ollut yhtään!
Illalla oli päällä bolero Zizzi / maximekko Zizzi

Tuo Zizzin mekko on ihana päällä. Niin kevyt, koska matsku ei ole trikoota. 

Sellaisia kuvia. Oli mukava reissu, Siljan bonusjärjestelmä on kyllä hyvä. Mehän saatiin tuo reissu bonuspisteillä. :)

Paljon en ostanut laivalla mutta jotakin kuitenkin. Voisin esitellä ne seuravassa postauksessa, nyt ei riitä energiat kuvien ottamiseen. Toivon todella, että tämä flunssa menisi äkkiä ohi!

3 kommenttia:

  1. Mukava matka teillä ollut, kun nii ihania kuvia.
    Haastankin sut tämän kommentin kautta 5 päivää 5kuvaa per päivä arki kuvahaasteeseen.
    http://katamariantekemiset.blogspot.fi/2014/04/kuvahaaste-15.html

    VastaaPoista
  2. Voi kylläpä tekis nyt mullakin mieli laivalle ja Tukholmaan!

    VastaaPoista
  3. Vitsi tuo maximekko on aivan ihana!! :)

    VastaaPoista