tiistai 24. syyskuuta 2013

Welcome to Miami

 Obs! Bloggeri takkuilee, toivottavasti kuvat näkyvät oikein. Kuvien lataamisessa oli suuria vaikeuksia, oli jo eilen..ei toimi oikein vieläkään. Lisää kuvia, kun bloggeri tokenee.

Will Smithin biisi lähtee heti pyörimään päässä, kun mainitsee Miamin. Onko teillä samanlaisia mielleyhtymiä :)

Lupasin postailla erikseen Miamista. Oli kyllä sellainen huh! -fiilis, kun astui Miamin lentokentältä ulos. Se kuumuus oli taas pitkästä aikaa jotain käsittämätöntä. New Yorkissa silloin 2010 oli ihan samanlaista. Onneksi merellä sentäs tuuli vähäsen. Otettiin lentokentältä heti taksi hotellille, maksoi vain jotain 30$ vaikka matkaa oli aika paljon, ehkä noin 40km? Tippiä pitää tietty antaa aina kaikille tuolla, joten se lisää jonkin verran kustannuksia. :D Aluksi oli ajatus, että otetaan vuokra-auto mutta Miamin keskustan paikoitushinnat (jopa meidän hotellin) ovat niin suolaisia, että ennemmin käyttä yleisiä kulkuvälineitä. Laitoin veljeni nuuskimaan meidän hotellin pysäköintihintoja, taisi olla jotain 30$/vrk. Olimme matkustaneet viivästyneen jatkolennon takia 24h, väsytti ihan kivasti. Emme kuitenkaan menneet nukkumaan heti, koska rytmi olisi mennyt sekaisin.

Nyt esittelen meidän hotellia Dream South Beach.


Ei ole kummoisen näköinen ulkoa vai mitä? :)
Vasemmalla olevassa rakennuksessa oli respa ja oikealla varsinaiset huoneet.



Meidän huone

Kylppäri ja suihku oli erikseen, molemmissa ihan läpinäkyvät ovet. :D

Huomaako, että kuuma on? :) Nenu ihan hikinen..
Hotellin katolla oli kivat tilat!
Kivaa loikoilua.
Aamupala oli niin hyvää tuolla, varsinkin tuo granola. Vielä hyvää jogurttia päälle..nami nami
Mikä sana tulee tuosta seinämaalauksesta? ;)
Nami, croisantit oli hyviä..nuo muut ei niin mutta kaikki syötiin. :)
Mitähän sitä ottaisi..aamupala maksoi siis erikseen. Syötiin yhteensä jotain 25$ dollarin edestä joka aamu.
Ranta oli ihan meidän hotelli takana. Tuo hiekka oli ihanaa, ihan jauhomaista..
Eka päivä hengailtiin ja tutkittiin lähialueita, kuten juuri tuolla rannalla ja muuallakin. Miamin poliisilaitos oli ihan meidän lähellä, poliiseja vilisi piha täynnä. Miami Vicen tyyppejä ei näkynyt. :D

Yksi päivä lähdettiin Sawgrass Milsiin, joka on yksi Amerikan isoimpia ostoskeskuksia. Siellä oli mm. Lane Bryant ja pari Guessin liikettä, jotka kiinnosti eniten.

Kuka on käynyt tuolla syömässä? Ne jälkiruoat...
Täh!? Oliko tämä näin iso!
En ostanut kuin yhden lompakon ja yhden kännykkäkotelon tuolta.. :)
Tuolla Miamissa ei ollut paljon muita turisteja, aamupalallakin oltiin melkein ainoat. Liian kuuma tuolla kyllä oli, ei oikein jaksanut olla yhtäjaksoisesti ulkona pitkään. Sitten joka kaupassa oli täysillä ilmastointi ja tuli heti vilu, koska oli juuri hikoillut. Me käveltiin aika pitkä matka Lincoln Roadille, joka on suosittu shoppailukatu tuolla. Siellä oli muuten Macy´s, Forever 21, Guess ym. Macy´siltä en ostanut mitään mutta siellä on kiva käydä. Michael Korsia siellä oli edullisesti, ainakin Suomen hintoihin nähden..Jäi vähäsen harmittamaan, että en ostanut yhtä laukkua sieltä. Se oli Stockalla jotakin 400€ ja siellä puolet vähemmän..

Seuraavaksi varmaan sitten esittelyssä shoppailut ja sitten arvonnat! ;)

4 kommenttia:

  1. Vanhempani kävivät Floridassa ja Miamissa (sekä mm. Ft. Lauderdalessa) 1991 ja näkivät Miami Vicen kuvaukset käynnissä rannalla :D Tuli tuosta mieleen... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän vanhemmat olivat sitten ihan oikeassa paikassa ihan oikeaan aikaan. :) Nyt oli Miami Vicen poliisien tilalla polkypyöräpoliisit, eivät olleet ihan kyllä ihan yhtä hotteja. ;)

      Poista
  2. Ihana kattoterassi ja ranta; ja vau kuinka muhkea jäätelö. Nam!

    VastaaPoista