perjantai 25. marraskuuta 2011

Ja taas se iski

Olen ollut flunssassa ja kuumeessa tiistaista lähtien. En käsitä, että miten taas voi olla flunssa. Viimeksihän sain kärsiä tämän saman asian kanssa kuukausi sitten. Mielestäni jotenkin ironista, kun nyt olen kuntoillut ahkerasti ja miettinyt vähäsen enemmän syömisiä, niin nyt sitten olen koko ajan kipeä. Voi voi.

Tänään olen tosin jaksanut jo pestä pyykkiä ja muutenkin puuhailla kotona. Ensi viikon matka Helsinkiin piristää mieltä nyt kummasti! Mennään sinne tekemään hankintoja joulupukin konttiin. :)

Ensi viikolla pääsen taas salille, niin voisin kuvauttaa sporttisia asuja, kun yksi lukija niitä pyysi. Kävin muuten täällä Vaasassa isoimmassa urheiluliikkessä, ajatuksena katsella lisää jumppavaatteita. Noh, eihän siellä ollut mitään plussamallistoa. Nykyään saa siis ainakin Davidiltä, Röhnischiltä ja Espritiltä plussakokoisia jumppavaatteita. Annoin asiasta palautetta myyjälle, joka lupasi viedä asiaa eteenpäin. Katsotaan, että mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään.

Kissut on muuten ihan onnessaan, kun olen ollut kotona nyt koko ajan. Tyttökissa kiehnaa ihan onnessaan vierelllä koko ajan ja seuraa mitä puuhailen. Poikakissa pystyy nukkumaan nyt hyvin, kun tietää että voi tulla vinkumaan ruokaa aina kun tulee nälkä. On ne vaan niin ihania söpöläisiä!


11 kommenttia:

  1. Hanki elämä, hanki lapsia, niin ei tartte jättää pyykkiä pesemättä flunssaisenakaan! Huoh mitä ongelmia...

    -äiti-

    VastaaPoista
  2. Kiitos, minulla on jo elämä ja oikein hyvä elämä onkin. :)

    VastaaPoista
  3. ..paranemisia.. :) saanen muuten kysyä, että oletko tällä hetkellä jossain töissä? tai mikä olet koulutukseltasi/ammatiltasi? ei toki tarvi vastata kuitenkin melko henk. koht. asioita :D

    VastaaPoista
  4. Syö d-vitamiinia niin ei iske flunssat jatkuvasti. Joku 30µg/päivä ja saat olla terveenä

    VastaaPoista
  5. Ano,
    Olen koulutukseltani merkonomi ja tradenomi. Tällä hetkellä olen koulussa opiskelemassa.:)

    Ano,
    Itseasiassa syön jo D-vitamiiniä ja lisäksi vielä DUO E-EPA + E-DHA 650 mg.

    VastaaPoista
  6. D vitamiinia pitää ottaa reilusta, 30-50mikroo päivässä. Itse otan 60 mikroo enkä ole vuosiin ollut kipeä, D vitamiini pitää ottaa rasvan kanssa jostta imeytyy, mieluiten että d on valmiiksi kapselissa jossa olisi rasva mukana ( oliivi öljy tai joku muu...)Paranemisia.

    VastaaPoista
  7. Mitä lihavampi ihminen sen todenäköisemmin kärsii d-vitamiinista ( vaikkei uskoisi)Labrasta voi tilata ajan ja mittauttaa verestä d arvot ja sen mukaan ruveta syömään deetä. Itsellä huomasin kuinka hyvä d- vitamiini on iholle ei tarvitse enään rasvoja käyttää kun iho on niin hyvä :)

    VastaaPoista
  8. En tiedä noista D-vitskuista, mutta tosiaan kyllä hyvin helposti sitä tulee joku puutostila.

    Käytiin just lääkärillä lapsen kans kun kohta 2 kk ollut räkäinen ja lääkäri kyllä sanoi että nyt on tosi viruksinen aika, niitä tulee ihan putkessa koko ajan lisää ja influenssa-aaltokin vasta edessä. Muistathan levätä kunnolla? Minusta uni on vielä tärkeämpi kuin vitamiinit!

    t.toinen koko syksyn sairastanut

    VastaaPoista
  9. http://www.iltalehti.fi/terveys/200902249138935_tr.shtml

    VastaaPoista
  10. http://www.biovita.fi/index.php?page=products&id=69

    VastaaPoista
  11. Käytän juurikin tuota Tolosen D-vitamiinia. Yleensä suosin Bioteekin tuotteita mutta juuri siinä kaupassa ei ollut D-vitamiinia Bioteekiltä. Täytyy etsiä niitä ja vaihtaa Tolosesta Bioteekiin, jos tätä flunssaa pukkaa vielä tämän vuoden puolella!

    VastaaPoista