keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Kuulumisia

Hello,

Meillä on täällä ollut koko perhe influenssassa, valitettavasti poitsukin. Mies on vieläkin huonossa kunnossa, häneen tauti iski pahiten. Itse olen päässyt helpoimmalla, yskällä ja kuumeella. Uskoisin tai ainakin haluan uskoa, että syy tähän on sinkki, jota otan ravintolisänä. :)

Yoursin pakettia ei näy eikä kuulu. Olen nyt ollut 3 kertaa yhteydessä Yoursiin ja nyt viimeinkin he suostuivat ottamaan yhteyttä lähettifirmaan. Mutta siinäkin selvittelyssä menee viikko ja he eivät ole yhteydessä minuun automaattisesti vaan minun pitää taas itse olla sinne yhteydessä viikon päästä. Voisin tässä vaiheessa kysyä, että customer service where are you?

Kävin katsomassa sitä tilausta, kun en enää edes muistanut mitä siihen tilaukseen klikkailin silloin joulukuussa (!).

Tässä näitä ihanuuksia, joita en välttämättä koskaan saa.


Kerraankin on väriä tilauksessani, ei aina mustaa, harmaata tai valkoista.

Tässä kipeänä ollessa ollaan suuniteltu pääsiäisen reissua. Mieli tekisi Åreen mutta samalla laivamatka eli päivä Tukholmassa kiinnostaisi. Solnaan on avattu hiljattain uusi ja upea kauppakeskus Mall of Scandinavia. Onko kukaan lukijoista käynyt tuolla?

11 kommenttia:

  1. Minä jouduin kanssa kerran olemaan yhteydessä useamman kerran Yoursiin - surkeaa kun ei ole paketin seurantakoodi -systeemiä. Paketti saapui sitten hyvin myöhässä. Epäilen, että pistivät sen postiin vasta toisen yhteydenottoni jälkeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan, että miten minun paketille käy. Kovasti haluaisin sen! :)

      Poista
  2. Yours paketti ei kerran ollenkaan saapunut mulle ja kysyin sitten rahojen palautusta. Tapahtui mukisematta. :)

    VastaaPoista
  3. Hiihtolomalla aattelin tuolla Solnassa käydä, jos uskallan kielitaidottomana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä he siellä varmaan osaa auttaa vaikka sitten elekielellä. :D

      Poista
  4. Syökää kunnon annoksia D-vitamiinia niin ette ole aina kipeinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä syön kyllä D-vitamiiniä, kun otan imetys-ja raskausajan tabletteja. Mutta ei tuo mies pahemmin mitään ota. Poitsuhan tietty saa extra d-vitamiiniä, kun on niin pieni vielä. :)

      Poista
    2. D-vitamiini pitää olla kapselissa jossa on öljy samassa koska D-vitamiini tarvitsee rasvaa imeytyäkseen . Tabletit ovat huonoja ja tuskin imeytyvät, markkinoilla on nykyään hyviä kapselissa olevia D-vitamiineja , suosittelen vaihtoa niihin.

      Poista
  5. Laitoin aikaisemmin kommentin, ja olevinaan näin sen jo tässä sivullakin, mutta ei ole enää..? -B-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! En ole ainakaan poistanut kenenkään kommenttia ja ei näkynyt spostissa mitään odottavia kommentteja. Viitsitkö laittaa sen uudemman kerran? :)

      Poista