sunnuntai 11. tammikuuta 2015

OOTD (with something new)

Ulkona on ihan kivat pakkaset, täällä Vaasassa -15. Uskaltauduin ulos kuitenkin ja pyysin miestä ottamaan kuvat asusta. On meinaa päällä ihan jotain uutta, eilen ostettua. :) Kävin pikaisesti paikallisessa Aukian liikkeessä, jossa myydään Junarosea. Siellä oli oikeastaan kaikki Junaroset -50%, sovitin paria juttua ja molemmat lähti mukaan.


Uusi juttu (laukun lisäksi) on tuo paita, sopii aivan loistavasti imetykseen. Alle tietysti piti laittaa toppi, noita paitoja oli mustanakin..pitäisikö käydä sekin ostamassa? Minulla oli joskus aiemmin tälläinen saman tyyppinen paita mutta se ei istunut oikein hyvin, tästä Junarosen mallista tykkään kyllä. Paidassa on 3/4 hihat, niistäkin tykkään. Tämä on muuten eka kuva minusta täällä blogissa synnytyksen jälkeen. Olenko muuttunut jotenkin? Itse en osaa oikein sanoa, en kai?

Tuo Michael Korsin joululahjaksi saamani laukku veljeltäni on ihana, monikäyttöinen ja tilava. Sitä saa pidettyä tuossa ranteessa tai sitten laitettua ihan yli olan.

Saappaat on Evansin, nehän tilasin ja esittelenkin täällä jo tuossa joulukuun puolella. Pohja näissä on aika liukas, joten varovaisesti saa kävellä. Tietty voisi käydä laitattamassa suutarilla kunnon pohjalliset, kun tässä vain ehtisi.


Ulkona oli tosiaan kylmä, joten päälleni laitoin Flo G:n takin. Ja myssy päähän myös!



Pikkuinenkin sai uusia vaatteita, kun täällä Vaasassa on Name It:n myymälän loppuunmyynti. Tosi ikävää, että tuo liike lopetetaan. Name It:n vaatteet on juuri sopivan slimmejä meidän pikkuiselle, nyt on käytössä koko 50. Niitä kokoja ei liikkessä enää ollut kauheasti, joten tuli ostettua lähitulevaisuutta vaatteita koossa 56 ja vähän isompiakin tuli jotain hankittua. Täytyy ehkä mennä huomenna vielä uudemman kerran sinne, jos vaikka löytyisi vielä jotain.

Niin ja se toinen Junarosen hankintani tuolta Aukian liikkeestä oli pitkä harmaa neuletakki. Löysin Booztin sivuilta juuri saman neuletakin, sielläkin tuo on tarjouksessa.

Junarose neuletakki Boozt
 Meillä on täällä muuten jo kastejuhlien suunnittelu täydessä tohinassa, niin nopeaa menee tämä aika. Nimi päätettiin pikkuiselle jo ennen syntymää ja nimi sopikin sitten hyvin poitsulle, joten ollaan pitäydytty siinä samassa nimessä. :)

18 kommenttia:

  1. Kaunis uusi pusero ja valkoinen takki on kyllä tosi pirtsakan näköinen myös! :) Olet itsekin pirteän näköinen ja posket näyttävät kapoisemmilta, liekö sitten raskaus vienyt mennessään pienen turvotuksen ja olet kyllä fressin näköinen! :) Tsemppiä vauva-arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. :) Loppuraskaudessa minulla oli turvotusta, joten se turvotus on ainaski nyt poissa. Tähän asti ainaski vauva-arki on ollut pelkästään mukavaa, yötkin menee hyvin. Poitsu nukkuu aika säännöllisesti 3 tunnin pätkiä ja on rauhallinen kaveri muutenkin. :)

      Poista
  2. Tosi kaunis olet, äitiliini! :)
    Tuo paita sopii sinulle ihan täydellisesti! En osaa sanoa muutoksesta, mutta ainakin todella hehkuvan kaunis olet! :) Taitaa uutukainen rakkaus tehdä! <3

    Mukavia hetkiä toivotellen KR

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KR! :) Juu, ei sitä osannut aavistaakaan kuinka paljon voi omaa lastaan rakastaa!

      Poista
  3. Oi! Hei! En ole aikoihin lukenut oikein mitään blogeja (ilmeisesti olen ollut hautautuneempi töihin kuin uskoinkaan?) ja nyt bongasin, että teille on tullut vauva :O Paljon onnea! :) Puolisolle myös ;)

    VastaaPoista
  4. Kaunis olet ja tuo paidan väri sopii sulle niin hyvin, että olen moneen kertaan katsonut kuvia ja ihastellut. Joo, ja olen kateellinen tuosta Michael Korsin laukusta...! ; )
    Hyvää alkanutta vuotta,
    -B-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos B! :) Tuo laukku on kyllä just hyvä ja sellainen kuin kuvittelinkin. Se on hyvä kun tuo veljeni asuu Usassa, tulee kivoja lahjoja. :)

      Poista
  5. Hehkut kyllä. Sitä äitiyden kauneutta suorastaan! Vähän näytät siltä ku oisit hoikistunut! Ihana talvitakki ja varsinainen laukku herkku! Eikä hassumpi tuo junarosen paitakaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata Maria! Kyllä tuota painoa on lähtenyt, imetys varmaan tekee tehtävänsä. :)

      Poista
  6. Kaunis pusero! Näytät hoikistuneen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Tarkkaa painonpudotusta en tiedä, en luota meidän puntariin. Pitäisi päästä muualla puntariin..

      Poista
  7. Kiva paita! Laitoitko noihin saappaisiin mitään suoja-ainetta? Jos et, kastuivatko sulaneesta lumesta? Ostin meinaa itse nuo samat ja laitoin wetblockeria varmuuden varalta, mutta ois kiva tietää että tarviiko kovin useasti sitten uusia pinnoite. Ihana tuo laukku! Mikä mallin nimi on? Itse kaipasin nimittäin juuri tuollaista myös! Mulla on MK:lta Jet Set Multifunction tote käytössä, mutta se on vähän hankala kun siinä ei ole olkahihnaa eikä vetoketjua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole laittanut mitään suoja-ainetta ja jalat on pysyneet kuivina..ainakin tähän asti. Laukku on MK jet set multifunction satchel muistaakseni. :)

      Poista
  8. Kivoja vaatteita! Kasvot on kaventunu reilusti, hehkut :)

    VastaaPoista
  9. Moi ja paljon onnea pikkuisen syntymän johdosta!!! Sinun posket ovat kaventuneet :) Paljonko sinulta on oikein painoa pudonnut synnytyksen jälkeen? Kyllä huomaa, että jonkin verran. Sinä kyllä hehkut äitiyttä.

    Kaikkea hyvää koko perheelle! t. mamma x3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma x3. :) Pudotetusta määrästä en ole ihan varma, kun puntari täällä kotona näytti -12kg. Mutta en ihan luota tuohon, pitäis käydä muualla. Raskauskiloja minulle tuli 5kg.

      Poista