Hyvää uutta vuotta kaikille! :)
Vuoden 2015 ensimmäinen postaus, jei. Minäkin alan laskeutumaan vauvan tuoksuisista pilvilinnoista alas. ;)
Täällä on mennyt hyvin, vaikka unet ovatkin jääneet vähäisiksi. Se olikin tiedossa, että unettomia öitä on luvassa. Poitsu on valloittava tapaus, päivät menee nopeasti pientä hoivatessa. Pääsin tänään ensimmäistä kertaa vähäsen asioilla käymässä, maltoin jättää pikkuisen isin hoiviin. Oli pakko käydä hakemassa pikkuiselle lisää vaatetta. Kävi meinaa niin, että meidän hakkimat vaatteet oli liian isoja poitsulle. Ultrassa annettiin painoarvio 3,5kg mutta heittikin sitten aika paljon tuo arvio, painoa hänellä oli syntyessä meinaa 2885g.Oltiin ostettu vaatteita kokoa 56 pääasiassa ja nyt sitten todettiin, että esimerkiksi Name It:n koko 50 on just hyvä meidän pikkuiselle. Varsinkin kotimaiset vaatteet tuosssa 56 koossa on ihan valtavia, niitä ei voi ajatellakaan vielä pitkään aikaan.
Syntymäpaino on jo ohitettu, että kyllä tämä poitsu kasvaa. Hyvin ruoka maistuu, olen pystynyt täysimettämään, josta olen onnellinen. On paljon helpompaa pystyä imettämään, kuin pumpata ja antaa tuttipullolla. Jouduin tekemään tuota edellä mainittua alussa, nimittäin synnytys päättyi kohdallani (hätä)sektioon ja silloinhan maito ei välttämättä nouse samaan tahtiin kuin alatiesynnytyksessä. Onneksi maito alkoi nousta jo sairaalassa ihan hyvin ja olen muutenkin parantunut sektiosta hyvin, olin kuvitellut sitä paljon vaikeammaksi jutuksi. En aio tääällä synnytyskertomusta jakaa, koska koen sen liian henkilökohtaiseksi. Mainitsen vain, että pikkuisen alku ei ollut mitä helpoin mutta onneksi nyt on kaikki hyvin.
Joulukin sitten tuli ja meni. Minäkin sain muutaman lahjan, vaikkain isoin ja merkittävin lahja tietysti tuli jo ennen joulua. :)
Veljeni toi joululahjaksi Usasta toivetteni mukaisen Michael Korsin laukun. :)
Mieheltäni sain yhtenä lahjana oheisen tehosekoittimen, tätäkin olin erikseen toivonut. Kyllä siinä muuten on eroa, että onko se smoothie tehty sauvasekoittimella (kuten tein aiemmin) vai sitten ihan kunnon järeällä tehosekoittimella. Tässä riittää muuten sitten tehoa, aiemmin omistamani oli ihan lelu verrattuna tähän. Nyt on tullut nautittua marjoja ihan runsaasti, kun tällä on niin kiva surautella vitamiinipommeja. Tarvitsenkin nyt energiaa, kun valvominen ja imettäminen vie voimia. Vointi on kyllä muuten hyvä, painoakin on tippunut kuin itsestään. Raskauskilojahan minulle ei tullut kuin ihan muutama hassu mutta nyt nekin on jo poissa ja lisäksi muitakin kiloja on lähtenyt. :)
Lisäksi sain lahjaksi mm. lahjakortin taiteen ostamiseen. Äitini mielestä meillä on varmaan liian alastomat seinät, joten häneltä saimme lahjaksi lahjakortin Aavahelsingin nettikauppaan. Tuolla onkin mielenkiintoisa tauluja, vielä emme ole osanneet päättää mikä taulu pääsee koristamaan meidän seiniä. :)
Mitäs lahjoja te muut saitte? Kyselen nyt näin vähän myöhään..

Oi, mulla on jäänyt huomaamatta että teidän pienokainen on jo syntynyt. Valtavasti onnea ja iloa! :) ♡ Hienoa, että toipuminen on lähtenyt hyvin käyntiin.
VastaaPoistaKiitos Elena! :) On tämä vaan aika iso muutos ollut..mutta tervetullut sellainen.
PoistaHyvää uutta vuotta. Kiva kuulla että teillä menee hyvin. Toi äitisi ostama lahjakortti on aivan loistava lahja. Hyvä idea muillekin. Vähän erilaisempi kuin tavallinen lahjakortti, vaikkei niissäkään mitään vikaa ole!
VastaaPoistaLahjakortit on aina kivoja. :)
PoistaHyvää uutta vuotta! Kiva kuulla kuulumisia. Parhaat joululahjat sain perinteisesti itseltäni ;) Evansin ja Newlookin tilaukset sekä smoothie-masiina, jossa smoothien saa tehtyä suoraan juomapulloon :) Lisäksi sain itse valitsemiani mieleisiä lahjoja emalisen muumimukin ja Alhon huopatehtaan sisätossut työpaikalle. Isältä sain 100e korulahjakortin, sitten vain pitäisi keksiä mitä sillä hankkisi :)
VastaaPoistaMinäkin ajattelin, että jos tekis tässä tilauksen yoursille vähän niin kuin myöhästyneenä joululahjana itselle. :)
PoistaKiva kuulla, että sielä sujuu vauva-arki noin kivasti :) Vinkattava että mikäli imetyksessä jotakin haasteita ilmenee niin myös Vaasassa toimii imetyspoliklinikka ja sielä saa tarvittaessa asiantuntevaa apua.
VastaaPoistaMukavia imetyshetkiä sulle ja pikkuiselle !
Terv äsjoen vakilukija
Alussa imetys ei sujunut niin helposti mutta nyt onneksi sujuu. :)
PoistaKiva kuulla, että kaikki on hyvin, vaikka alussa oli haasteita. Kauniin laukun olet saanut. Hyvää uutta vuotta!
VastaaPoistaOli kyllä vaikea alku mutta nyt on ihanaa olla kotona ja nauttia arjesta. :)
PoistaIhanaa vauva arkea teille! Olen samaa mieltä, että synnytystarinat ovat henkilökohtaisia. Niitä jaetaan ystävien kanssa, mutta ei välttämättä koko maailmalle. Hienoa että imetys sujuu, se on niin ainutlaatuinen kokemus. Kaikkea hyvää teidän perheelle ja Siunausta tällekin vuodelle :)
VastaaPoistaKiitos sinulle. :)
PoistaHyvää alkanutta vuotta ja myöhästyneet onnittelut vauvan syntymästä! Tilasin muuten itselleni Hobby Hallista samanlaisen valkoisen Flo G-takin kuin sinäkin. Kokoja oli enää vähän jäljellä, mutta oli minun kokoani. Takki on tosi hyvä, sekä malli että mitoitus, tykkään kovasti. Kiitos vinkistä!
VastaaPoistaSe takki on niin mahtava, käytän sitä koki aika! :)
Poista