sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Lontoo 3&4

Nyt voi taas levollisin mielin löhöillä tässä nojatuolissa ja kirjoittaa postausta, sain rehattua itseni salille pitkästä aikaa. :)

Perjantaina lähdimme Lontoon ulkopuolelle, eli Bicester Villageen. Olin ollut tässä paikassa yhden kerran aiemmin ja silloin tein hyviä ostoksia. Monsoon oli silloin tuolla mutta nyt ikäväkseni huomasin sen lopettaneen tuolla! Ostin silloin aiemmin Monsoonilta ihanan juhlamekon ihan hävyttömän edullisesti. Tällä kertaa tein tuolla ainoastaan yhden ostoksen, Guessilta. Ei ollut kuitenkaan laukku tai koru, ostin nimittäin Guessin vaatteen (!). Onneksi muut shoppailivat minua enemmän, että ei tullut ihan hukkareissu.

Palataan nyt kuitenkin ensiksi siihen, että kuinka tuonne pääsee parhaiten Lontoosta. Me menimme metrolla Marelybonen juna-asemalle, josta kesti noin 50 minuuttia Bicesteriin. Juna-asemalta kulkee koko ajan bussi itse kylään, se ei maksa mitään jos näyttää junalippua. Samoin pääsee pois samalla bussilla. Kätevää! Junalippu taisi maksaa jotain £30 (meno-paluu). Jokaisella juna-asemalla on lippuautomaatteja, niistä ostimme aina lippumme. Ei tarvitse jonottaa saadakseen liput junaan.

Kuva Bicester Village
Tuolla kylässä on mm. Michael Kors, Ugg, Guess, Prada, Hugo Boss ym ym. Nuo edellä mainitut kiinnosti itseäni eniten. Jäi kyllä harmittamaan yksi Michael Korsin laukku, se oli todella hyvään hintaan tuolla..en sitten kuitenkaan ostanut sitä. Ei oltu shoppailtu Lontoossa vielä yhtään, joten mietitytti että jos Westfieldissä olisikin jotain parempaa..No olihan siellä mutta hinnat oli paljon korkeammat kuin tuolla kylässä..joten jäin nuolemaan näppäjäni.

Guessin liikkeessä ei ollut oikein mitään kivoja laukkuja, joten en ostanut mitään.

Minulla päällä takki Junaroselta, farkut Halensilta, Evansin saappaat (uudet!) ja laukku Forever21 (Miamista).
Tuolla päivällä ei niinkään näkynyt jouluvalot mutta sitten illallla olikin hienoa!


Oltiin tuolla kylässä aika kauan aikaa, ei taidettu silloin tehdäkään muuta kuin mennä hotellille. Syötiin Paddingtonin asemalla jotakin ja minä eksyin siellä asemalla Monsoonin kauppaan. Oli hyvä, että houkuttelin äidinkin sinne..hän löysi pari ihanaa huivia sieltä. Monsoon on kyllä aika hyvä paikka huivien etsimiseen, minä en tosin löytänyt sillä kertaa mitään.

Sitten lauantaina mentiin Westfieltin ostarille. Tuo ensikertalainen ystäväni piti tietty viedä sinne, siellä on niin helppo shoppailla!!


Westfieltin sisällä oli luistelurata! Ja kauniita jouluvaloja riitti. Saimme myös kuulla ihania joululaulujen laulajia (carol singers).


Ostoksia tein Ted Bakerilla, NewLookilla ja Evansilla ja Nextillä. Aika kiltisti olin. ;)


Koska lauantaina oli mieheni synttärit, niin lähdettiin vielä illalla Leicester Squarelle. Siellähän on paljon ravintoloita, baareja ja leffateattereita. Me otettiin taksi hotellilta sinne, kun taksit ei tuolla paljoa maksa. Ystäväni oli innokas jututtamaan taksikuljettajaa ja saatiinkin kuulla paljon mielenkiintoista infoa taksikuljettajien työstä Arvatkaas paljonko sellainen musta lontoolainen taksi maksaa? En olisi uskonut mutta hinta on kuulemma £40 000. Jokainen taksi on oma yrityksensä, eli heillä ei ole esimiehiä tms. Saa käydä aikamoisen koulun, että pääsee tuohon ammattiin eli taksiyrittäjäksi. Heidän pitää opetella ulkoa joka ikinen Lontoon katu!! He kiertävät mopoilla Lontoota 2 vuotta, jonka jälkeen he voivat hakea taksiyrittäjyyttä. Taksien kuljettaminen Lontoossa on kunnia-asia. :) Hassua oli myös se, että menomatkan taksikuljettaja oli juuri sillä samalla viikolla käynyt Suomessa!! Lapissa perheensä kanssa, Saariselällä muistaakseni. :)

Tultiin takaisin aika myöhään hotellille. Oltiin muuten tuolla Westfieldissä 8 tuntia, se aika vain kuluu siellä niin äkkiä! Ystäväni oli ihan ihmeissään, että miten hän pystyi olemaan kauppakeskuksessa 8 tuntia. :D



Huomenna kerron sitten viimeisestä päivästä ja ostoksistani.




2 kommenttia:

  1. Kiva katsella noita teidän matkakuvia!! Näin talvella ennen joulua otetut kuvat kun ovat niiin ihanan tunnelmallisia. :) Ja täytyy sanoa, että näytät kuvissa oikein kauniilta. Tuo takki ja koko asukokonaisuus sopii sinulle todella hyvin. :)
    T: Heidi

    VastaaPoista
  2. Pakko nyt tulla sinulta kysymään tuosta Westfieldistä, eli onko siellä paremmat tarjonnat mm, Evansilla tai NewLookilla kun Oxford Streetillä? Eli onko sen arvoinen paikka että sinne kannattaa lähteä ihmettelemään?
    Suunnittelen vähän ohjelmaa maaliskuun reissulle :)

    VastaaPoista