sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Newlook&Zooplus

Eilen katsestelin NewLookin valikoimaa ja törmäsin siellä yhteen takkiin, jonka hankin Dubaista ja unohdin esitellä sen täällä kokonaan. :D

Tuo takki tuli siis hankitttua ja en ole sitä vielä päässyt käyttämään sään takia, keväämmällä sitten. Mitäs tykkäätte? :)

Eilen olin töissä mutta ehdin pyörähtää kaupungilla parissa kaupassa. Ärsyttävää, kun yhden saippuaannostelijan löytäminen on niin vaikeaa. Menin rikkomaan sellaisen kylppäriä siivotessani ja kävin parissa tavaratalossa etsimässä korvaavaa annostelijaa. Valikoimat oli tylsiä ja hintavia. Miksi se onkin niin, että ulkomailla on aina kaikkea mielenkiintoista ja paljon edullisempaa. Dubaissa katselin Zaran liikkeessä yhtä todella kaunista yksilöä, olisi pitänyt ostaa se. En vain osannut ennakoida, että tulen rikkomaan tuon mikä meillä jo oli. :D

Kävin sitten tutkimassa kosmetiikan liikkeitä ja pari juttua ostin.

Clarinsin nestemäinen poskipuna.
YSL:n nestemäinen eyeliner
Ollaan miehen kanssa selailtu Zooplussan valikoimia tänään. Kissut tarvitsee uuden raapimispuun, nykyinen on jo ainakin 3 vuotta vanha ja on sen näköinen. Kissuille ei ole siinä enää oikein raapimispintaa, kun ne oikeasti käyttää puuta siihen, huonekalut saa jäädä rauhaan. :)

Vaihtoehto 1.
Vaihtoehto 2.
Vaihtoehto 3.

Lisääkin vaihtoehtoja olisi, ei osata tehdä päätöstä. Tukeva ja iso se ainakin pitää olla, kun tuo meidän poikakissa ei ole mikään pienin kissa. :D Onko kenellekään suosituksia tai mielipidettä asiasta?

Syötiin äsken ja nyt pitäisi päättää, että mitä liikuntamuotoa sitä menisi harrastamaan. Kuntosali vai hiihto?

10 kommenttia:

  1. Tosi kiva tuo NL:n takki! Ja meikkiostoksetkin näyttävät mielenkiintoisilta, varsinkin tuo Clarinsin poskipuna. Kerro sitten, millainen se oli! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna pääsee testiin tuo Clarins, toivottasti ei tule mitään allergista reaktiota, että työpäivä menisi pieleen. :D

      Poista
  2. Hei,meidän exotic-tytöllä kovassa käytössä Zooplussalta tilattu Banana Leaf-raapimispuu "Paradise".Kivan näköinen puu eikä karvatkaan tartu niinkuin sellaiseen "teddy" karvaiseen pintaan.Näyttäisi olevan nyt tarjouksessa 159,-.Mukavaa alkavaa viikkoa.Elvirasta oli niin kaunis kuva :) Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietittiin sitäkin vaihtoehtoa mutta päädyttiin nyt sitten kuitenkin tuohon ensimmäiseen vaihtoehtoon. :) Kiitos, kerron Elviralle terveiset. :)

      Poista
  3. ootko tutustunut catmaxin kiipeilypuihin? Meillä niitä kaksi ollut kymmenisen vuotta ja ollaan tyytyväisiä. Eivät vie paljon lattiatilaa ja ovat tukevia.
    http://www.kissahuonekalut.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus aiemminkin tuolla sivuilla vieraillut mutta en oikein pidä esteettisesti kauniina noita kiipeilypuita muuten ovat varmaan kyllä hyviä ja kissut tykkää. :)

      Poista
  4. Tosi kivan näköinen takki! Voitko vähän näyttää miltä se näyttää päällä (jo ennen kevättä)? :)

    VastaaPoista
  5. Hehe, mä oon katellu tota takkia New Lookin sivuilta lähinnä silleen "ööö... häh". :) Kiinnostais kyllä minuakin nähdä millainen se on päällä ja millaisiin asuihin ajattelit yhdistää. Oon arponu paria semmoista "perinteisempää" bikeriä NL:n valikoimista turkasen kauan, mut loppujen lopuksi Henkkamaukan versio vei voiton ihan siitä yksinkertaisesta syystä että sitä pääsi sovittamaan etukäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. H&M:llä on kyllä välillä kivoja ylläreitä siinä plussamallistossa. :)

      Poista