keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Päivän asu ja muuta mukavaa

Kello on pian jo yhdeksän ja vielä olisi muutama homma tekemättä tälle päivälle, esimerkiksi laskujen maksaminen. Se onkin sitä melkein ärsyttävintä puuhaa. :( Käväisin tänään töiden jälkeen parissa kaupassa, Askossa oli karkauspäivän kunniaksi kaikki normaalihintaiset tuotteet -30%. Piti siellä sitten käydä ja Seppälässä oli myös samanlainen tarjous, sieltä ostin vain sukkia. :D

Askosta ostin uudet sohvatyynyt. Olivat tarjouksessa, joten en päässytkään hyödyntämään karkauspäivän tarjousta. :D
Aamulla eksyi päälle tälläista.

Tai oikeastaan aamulla alaosana oli farkut ja tämä asu oli päällä iltapäivällä kaupoilla. Päällä Zizziä päästä jalkoihin. :)
Olin tänään kuvattavana studiolla työpaikan kuvaa varten, tietty sitten tänään oli bad hair day. Lisäksi vielä alkoi satamaan vettä (!!), kun kävellen sinne studiolle menin. Mutta ihan hyviä kuvia tuli kuitenkin, valokuvaaja osasi rentouttaa hyvin. :)

Hain tänään elloksen paketin, tosin kaikkia osia ei vielä tullut. Lattoiavalaisin ja verhotangot on vielä saapumatta. Paketissa oli pitkät sporttitopit, jotka olivatkin ihan hyviä. Mutta sitten tämän tunikan kohtaloa en osaa päättää. Melkein 50€ tästä tunikasta tuntuu jotenkin paljolta, matsku kyllä tuntuu laadukkaalta.

Mitä mieltä te olette, to keep or not?

Kuva ehkä hieman vääristää, tunika on luonnossa hitusen tummempi

En ole ollut salilla tällä viikolla vielä ollenkaan, tuhma minä. Maanantai ja eilinen meni täysin tämän asunnon siivoamisessa, tulihan siinäkin liikuntaa saatua. Btw.... ei näytä puhtaalta, kun tuossa lattialla on kissujen jotain leikkijuttuja, mutta olen kyllä siivonnut. ;)

Olen syönyt päivällä aika vähän ja nyt alkoi tekemään hirmusti mieli tonnikalaa ja riisiä..nyt siis keittiön puolelle! Heippa!

6 kommenttia:

  1. mun mielestä tuo toppi aika mummomainen :) hienoa että uskallat pitää tuollaisia toppeja itse en sen takia kun käsi-ihrat näkyy =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tuntuu, että tuo tunika näyttää livenä paremmalta. Mutta päätin sen kuitenkin pitää, vaikka leikkaus on aika tylsä tässä mallissa. Matsku on hyvä ja tuntuu jotenkin kevyeltä päällä. Luultavasti en pidä tunikaa ihan sellaisenaan, vaan jotain päällä. Tuossa kuvassa ilman neuletakkia, että näkyisi tuo tunika kokonaisuudessaan. :)

      Poista
  2. mutta sehän on elegantti, sitten kun tulee lämmintä niin kaipaa tällaisia..

    VastaaPoista
  3. Minusta olet yksi kauneista vähän isommista ihmisistä mitä olen nähnyt! :) Se että pitää huolen itsestään ja pitää kauniita vaatteita tekee jo paljon. Jatka samaan malliin!

    VastaaPoista