sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Oasis of the Seas pähkinänkuoressa

Moni teistä halusi kuulla lisää tästä mahtavasta laivasta, jolla vietimme kokonaisen viikon. Meni muuten nopeasti tuo aika. BTW tulin eilen työmatkalta Helsingistä, lentelin taas lentokoneella. Nyt olen saanut tarpeeksi lentämisestä hetkeen. Ehkä Lontooseen joulukuussa seuraavaksi? :)

Mieheni hoiteli laivamatkan varauksen aika itsenäiseisesti. Kyseli toki minulta millainen hytti otetaan jne. Laivan osuus matkasta taisi olla jotain 1000€/hlö luokkaa. Hinta ei ole paha, kun ottaa huomioon kuinka paljon ihminen syö viikossa, myös showt olivat ilmaisia. Lensimme Helsingistä ensiksi Lontooseen Finskillä ja sitten American Airlinesillä Miamiin. Hyvin jaksoi istua koneessa se 7 h mitä Lontoosta kesti sinne Miamiin. Meillehän kävi niin, että myöhästyimme meidän jatkolennolta ja meidät buukattiin seuraalle lennolle Miamiin. Lennon operoi British Airways. Myöhästyttiin jatkolennolta, koska Helsingin päässä oli ongelmia koneen kanssa. Paluulento oli New Yorkin kautta takaisin Helsinkiin. Sekin meni hyvin, leffat koneessa oli niin hyviä että ei edes malttanut nukkua! :) Finnairin asiakaspalvelu toimi mahtavasti, kun tein kaksi rekkua matkan jälkeen. Minulla on nyt uusi matkalaukku, koska se vanha sai pahoja kolhuja matkan aikana. Lisäksi jatkolennon missaamisesta saatiin Finnain plus -bonuspisteitä tilillemme.

Kun matka oli varattu, niin tuli hurjan paljon tietoa sähköpostiin laivasta ja sen mahdollisuuksista. Pystyi varailemaan esim. paikkoja esityksiin jos halusi. Toki varaamiset pystyy tekemään sitten ihan laivalta käsinkin. Joka hytissä on tv-jossa on Royal Caribbean tv-kanava. Sieltä pystyy seuraamaan kaikkia illan aktiviteetteja, omaa saldoa, erikoistarjouksia jne.

Meidän laiva lähti Floridan Ft. Lauderdalesta. Otimme shuttlebussin Miamista ihan satamaan asti, meidän hotelli järkkäsi sen. Heti kun nousimme autosta satamassa, niin oli joku vastassa ottamassa meiltä laukkuja. Hytin pystyi muuten itse varaamaan heti alussa matkaa varattaessa, aika kätevää! Otimme hytin 9. kerroksesta ja laivan keskiosasta. Merenkäynti ei tuntunut niin kovasti laivan keskivaiheilla, ei se kyllä kauheasti tuntunut missään vaiheilla. Saapuminen laivaan oli hyvin järjestetty, kaikki järjestyi yhdellä tiskillä. Kun kirjautuu sisään, niin saa sellaisen pankkikortin kokoisen kortin, jota käytetään laivalla ainoastaan. Eli siis siellä ei käytetä käteistä ollenkaan. Kortille pystyy rekisteröimään etukäteen luottokortin, joten kaikki laivalla tehdyt ostokset otetaan automaattisesti luottokortila kun matka päättyy.

Nyt kuvia meidän hytistä. Meidän hytissä oli parveke merelle, toki sai sellaisiakin jossa oli parvekkeet laivan keskuskadulle. 

Tuo sänky oli ihana, hyvin sai nukuttua!

Pöydällä mahtui hyvin meikkaamaan. Myös minibaari löytyi tuolta kaapista, oli maksullinen.

Joka päivä jaettiin hytteihin tälläinen. Näistä lehdistä löytyi kaikki oleellinen tieto seuraavasta päivästä ja saaresta.
Wc oli myös ihan hyvä.
Heti mentiin syömään hyttiin tutustumisen jälkeen. Kova nälkä oli!! Valittin paikaksi ilmainen Central Park Cafe. Tuolla oli oikeasti puisto, jossa oli paljon oikeita kasveja.


Sitten mentiin kannelle ottamaan kuvia loittonevasta Ft. Lauderdalesta. Tosin siellä oli muutama muukin..


Sitten mentiin takaisin hyttiin purkamaan matkatavaoita. Oli ihan mukavasti kaappitilaa, joten pystyi purkamaan koko matkalaukun sisällön kaappiin. Tämä kuva on meidän omalta parvekkeelta.

Ps. uusi maximekko Lane Bryantilta. ;)
Laivalla oli myös tietty SPA. Sinne mentiin sitten seuraavaksi, halusin jalkahoidon. Laivan hinnat tuolla SPA:ssa oli aika korkeat, oli selvästi laiva"lisää". Jalkahoito oli aika kovakourainen, Jamaicalta oli tyttö kotoisin. Tuolla oli muuten hauska juttu, että jokaisella työntekijällä oli nimikyltti ja siinä maa, josta hän on kotoisin. Ei ollut mielestäni kukaan Suomesta..?

SPA. Tuolla oli pääasiassa merkkinä Elemis.
Tuolla SPAn yhteydessä oli myös kuntosali, joka oli täysin ilmainen. Oli muuten hyvä ja iso kuntosali. Jalkaprässi oli todella tehokas, oli hieman uudempaa tekniikkaa kuin omalla salillani. :D

Joku teistä kysyi tuota tippauskulttuurista. Laivalla ei jätetty tippiä, koska ei siellä käytetty rahaa. Sitten viimeiseinä päivänä jätettiin meidän hyttipalvelijalle tippiä koko viikosta. Siihen tarkoitukseen jätetään tyhjä kuori edellisenä päivänä hyttiin.

Laivalla pääsee syömään hyvin, nälkä ei todellakaan tule. Me kävimme syömässä pääasiassa päivällä Wipe outissa tai yhdessä Bistrossa. Molemmat paikat olivat ilmaisia ja vaihtoehtoja ruoan suhteen löytyi. Myös pizzapaikka nimeltään Sorento´s Royal Promenadella oli ilmainen. Siellä kävimme usein myös illalla, koska se oli tosi hyvin auki. Sitten parina iltana kävimme hienosti ihan Dinnerillä, joka oli Opus-ravintolassa joka ilta. Kaikki oli maksutonta, menulta vain valitsemaan mitä halusi. :)



Alkusalaattia syödessä.
namskista..
Shownäytöksiä on joka ilta Opal- teatterissa. Ensimmäisenä iltana taisimme käydä katsomassa Hairsprayn. Musikaalissa oli yhdessä pääroolissa Amerikan Idolsissa ilmeisesti ihan hyvin menestynyt laulaja, nimeä en nyt tähän hätään muista..


Sitten siellä oli myös tuollainen paikka, jossa pidettiin upeita vesinäytöksiä. Huimia uimahyppyjä 16 metrin korkeudesta!


Aikamoinen laiva se on. Vai mitä?
Laivalla järjestettiin kaikenlaisia tempauksia viimeisenä risteilypäivänä. Esimerkiksi myyntiin tuli kymmeniä erilaisia kello lahjapakkauksia hintaan 19,99$. Eli todella halvalla, meininki oli aikamoinen kun kaikki rynni hakemaan laatikoita. Jotkut osti niitä kymmeniä! Minä tyydyin ihan vain yhteen.


Laivalla saa hyvin ajan kulumaan, vaikka matkalla onkin niitä "merellä" -päiviä. Laivalta löytyy mm. minigolf, pöytätennistä, kuntosali, leffatetatteri (jossa ei käyty), kymmeniä uima-altaita ja poreammeita, surffausmahdollisuus, casino ym ym. Tekemistä oikeasti riittää! Juomapuoli laivalla on myös kunnossa. Minä otin esimerkiksi Sodapassin. Eli jos maksat noin 40$, niin saat ison cokiksen mukin käteen ja juoda laivalla virvoitusjuomia niin paljon kun ikinä jaksat viikon aikana. Laivalla on juoma-automaatteja joka paikassa ja koneissä on kymmeniä eri juomamerkkejä. Pelkästään cokiksesta oli varmaan joku 10 vaihtoehtoa (vanilja, kirsikka, sitruuna ym.). Samanlaisen passin saa myös esim. kaljan juontia varten. Suomalaisille vaarallinen vaihtoehto. ;) Tosin ei nähty miehen kanssa yhtäkään kännistä, aikamoista!

Voin siis suositella todella tätä laivaa ja muitakin Roayl Caribbean laivoja vaikka en niissä olekaan käynyt. :D
Kannattaa jättää pari Itämeren risteilyä väliin ja säästää näin hienoa matkaa varten!

Teen postauksia vielä Miamista erikseen ja tietty shoppailusta. Nyt ehdin varmaan taas olemaan paremmin blogin parissa. Ei ole työmatkoja tiedossa. :) Niin ja minulla on teille arvontaa hyvät palkinnot kuulkaas. ;)

torstai 19. syyskuuta 2013

Esittelyssä Oasis of the Seas

Tämä aikaero on kyllä aina raskasta, kun tulee takaisin Suomeen. Viime yönä saanut nukuttua parisen tuntia, asiaa ei helpottanut yhtään oven takana huutava kissa. :( Olo on väsynyt ja jos olisin järkevä olisin nyt sängyssä enkä kirjoittamassa tätä postausta. :D Työt kun ovat alkaneet taas ja herätys on niin aikaisin. Laiva oli niin mahtava, että päätin aloittaa postauksien tekemisen tästä mahtavasta laivasta. Suomalaisina saimme erityishuomiota, koska laivahan on rakennettu Turussa. Olimme esimerkiksi laivan brittiläisessä pubissa ja siellä oli esiintyjänä brittiläinen mies. Hän pyysi kaikkia pubissa olleita kertomaan, että mistä asti on laivalle tullut. Saimme raikuvat aplodit, kun kerroimme olevamme Suomesta. :D Saimme myös erityishuomiota, koska olimme häämatkalla. Kaikille häämatkalaisille järjestettiin yhteinen tilaisuus livebändin, kakun ja shampanjan merkeissä. :)

En aio kyllä enää mennä Itämeren risteilylle. Ei vaan voi mennä niin pienelle ja kalliille laivalle tuollaisen risteilyn jälkeen! Emme voineet käsittää, että kuinka laiva voi tehdä voittoa kun ottaa huomioon, että matka ei ollut kallis ja hintaan kuului ilmaiseksi syöminen joka ikinen päivä. Huonepalvelukin oli käytettävissä ilmaiseksi. Ruoka ei ollut laadutonta, vaan oikeasti hyvää ja vaihtoehtoja riitti. Jälkkäripöydistä puhumattakaan....
Laivalla oli paljon ravintoloita ja osaan niistä kuului kattausmaksu 5-30$ mutta tosiaan ilmaiseksikin pystyi syömään ihan hyvin, koska vaihtoehtoja ravintoloissa oli niin paljon.

Uiminen ja muutenkin viihtyminen laivalla oli tehty hyvin. Altaita + porealtaita laivalla oli yhteensä 21 kpl. :D Esitykset oli todella mahtavasti tehty, lavastus, puvustus + näyttelijät oli ammattitaitoisia. Esitykset olivat myös ilmaisia.

Ainut asia, josta valitin oli shoppailun kapea mahdollisuus. Minä en muistanut pakata ollenkaan korkokenkiä mukaan ja ajattelin, että ostan sitten laivalta uudet. Miamistakaan en niitä ostanut, koska oletin laivalla olevan kenkäkauppoja useita. Mutta en löytänyt koko laivasta korkokenkiä ostettavaksi (!!). Olin sitten ballerinoilla iltapukuni kanssa, jep. Ajatuksena varmaan on ollut, että ihmiset ostavat sitten saarilta juttuja. Mutta kyllä nyt herran jestas yhdet korkokengät laivalla pitäisi olla myytävänä. Tennareita ja läpsyjä kyllä oli myytävänä. Lisäksi oli Guessia mutta hinnat eivät olleet yhtä edullisia kuin esim. Miamissa oli.

Nyt esittelen laivaa kuvien kautta. Kuvat ei kyllä tee oikeitta kaikelle sille suuruudelle ja kauneudelle.




Lähdenkö lentoon? :)
Opus-ravintolassa käytiin hienosti syömässä.



Lovely breakfest



St.Thomas
Piti testata huonepalvelu myös. Hyvin pelasi ja hyvää oli. :D
Haluatteko kuulla tarkemmin laivan palveluista ja esim. ruokapaikoista? :)

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

My wedding dress

Nyt olen vihdoinkin takaisin kotona ja blogin parissa. Pahoittelut pitkästä hiljaisuudesta mutta laivalla ei ollut käytettävissä nopeaa nettiä. Ja päätin muutenkin ottaa ihan loman kannalta, tuo laiva oli niin upea!!

Mutta en vielä kerro meidän häämatkasta vaan mennään alkuun, eli häihin.

Häät meni todella upeasti, ihana päivä jäänyt muistoihin. Paljon nähtiin vaivaa häiden eteen ja oli kyllä sen arvoista. Hääpukuni sai paljon kehuja ja olin itsekin siihen erittäin tyytyväinen. Puvun teki Sanna Rosamorista. En saanut mitään alennusta tms. vaikka mainitsenkin yrityksen täällä blogissani. Olen vain niin tyytyväinen pukuun ja Sanna on ihmisemä aivan ihana ja teki tästä tosi upean kokemuksen. Minulla oli heti selvänä mielessä, että puvussa tulee olla mustaa pitsiä. Sellaisia pukuja taisi löytyä tasan yksi valmiina, mutta siinä oli liikaa sitä mustaa pitsiä mielestäni. Onneksi varasin ajan Rosamoriin ja Sanna alkoikin heti suunnitella minulle omaa pukua toivomuksieni pohjalta. Ensimmäinen tapaaminen muistaakseni oli huhtikuussa ja valmis puku minulla oli päälläni elokuun lopussa. :)
Hiukseni laittoi Kati, Hiusstudio Kati M. Parturipalveluista en myöskään saanut mitään alennusta tms. Hiuksiinkin olin vain niin tyytyväinen. :)

Tässä se tulee, minun hääpukuni. Kirkossa minulla oli ainoastaan huntu, eikä ollenkaan tuota boleroa. Huntu oli myös tehty minua varten, koska valmiina ei löytynyt täysin haluamaani. Kirkkokuvista en löytänyt sellaista kuvaaa, jossa olisin ollut yksistään.






Hääpäivä meni todella nopeasti, onneksi on paljon kuvia tuosta ihanasta päivästä!

torstai 5. syyskuuta 2013

hello hello!

Minusta on nyt tullut rouva sitten. Ennen häitä piti niin kiirettä, että ei tänne ehtinyt ollenkaan! Häät meni todella hienosti ja muistoihin jäi ihana päivä. Nyt olemme jo häämatkalla, eli paikkana tällä hetkellä Miami! :) Täällä on kuuma mutta onneksi ilmastointi on joka paikassa. Tänne saapuminen ei ollut ihan niin yksinkertaista. Myöhästyttiin jatkolennolta lontoosta miamiin teknisen vian takia. Matkustettiin sitten 24 h, väsytti ihan kivasti eilen. :) Mutta nyt lähden aamupalalle, tämä meidän hotelli on aivan mahtava. Hassua ajatella, että tämä on edullisempi kuin Glo on Suomessa. Hotellin nimi on DREAM hotel South Beach Miami, jos joku haluaa tsekata paikan. Tällä tabletilla kirjoittaminen on muuten hidasta ja kuvien liittäminen ei onnistunut. Joten en välttämättä tule kovin paljon päivittelemään, I'm holiday now. :)

tiistai 27. elokuuta 2013

Ilmoitusluontoista asiaa

Osa teistä on saattanutkin jo huomata, että isotkoot.com ei ole enäää käytössä. Syy tähän on se, että domain on vanhentunut. Minua pyydettiin kysymään, että jos siellä lukijoiden joukossa olisi joku halukas jatkamaan sivuston ylläpitoa? :)

Näin ilmoitusluontoisena asia myös se, että nimimerkki Sarppis voisi olla yhteydessä. Olen laittanut 2 sähköpostia ja en ole saanut mitään vastausta!! Huusit minulta kaksi tunikaa ja jos et pian ole yhteydessä, niin laitan ne uudelleen myyntiin.

Näyttää siltä, että meidän hääpäivänä paistaa aurinko ainakin osittain. YES! Sade olisi ikävä vieras. Tänään oli todella lämmin päivä ainakin täällä Vaasassa. Torstaina saan muuten uuden kynnet, esittelen ne täällä jos ehdin. Kummasti alkaa aika loppumaan valmisteluiden suhteen, paniikki tulee. Tänään oli hierottavana, pari viime kertaa on tainnut jäädä väliin. Pari kohtaa oli niin jumissa, että hieroja otti järeämmät keinot käyttöön. Kyllä oli ripsarit poskella, kun hoitotuolista nousin. :D

Ainiin, laitoin muuten myyntiin Feissariin nämä taulut. On ostettu muutama vuosi sitten sisustusliikkeestä, maksoivat silloin noin 350€. Eivät sovi nykyiseen sisustukseen, joten myydään pois. Hinta on 100€ (sis. molemmat taulut) + ostaja maksaa postarit. Saa toki tulla noutamaankin.


maanantai 26. elokuuta 2013

To Helsinki and back

Olipas siinä keikkaa kerrakseen lauantaina, The Blanko taputettiin lavalle kaksi kertaa takaisin. En ole ole tuollaisella keikalla aiemmin ollutkaan. :D

Tulin tänään takaisin kotiin, olin 3 vuorokautta pois täältä. Elviralla oli ollut kova ikävä, mies sanoi kissun etsineen mamia joka huoneesta ja miukumisia kuului tasaisin väliajoin. Meillä olikin tuossa pitkä paijaustuokio. Tietty tuota poikakissua piti rapsuttaa ja pitää hyvänä myös. Olen nyt lomalla ja tänään olikin ohjelmassa koekampausta ja hääpuvun viimeistä sovitusta. Nyt sain sen kotiin, miehen pitää pitää siitä näpit irti. Haluan mennä perinteisen mukaan, että sulhanen ei näe pukua ennen kuin sitten vasta kirkon käytävällä. :)

Yöyimme Helsingissä GLO Artissa. Siellä sai aamupalalla croisantteja, uujea! Muutenkin hotelli oli todella tunnelmallinen ja hmm.. erilainen. Hotellin vastaanotto oli vanhassa linnassa ja sitten varsinaiset huoneet oli toisessa rakennuksessa mutta siirtyminen sujui ihan vaivattomasti. :)

Hotellin sisäänkäynti. Tuossa ylhäällä oli oikea tuli.

Hotellin oleskeluhuone
Aula





Illan asu
kaapu - Lindex
tunika - H&M
housut - Zizzi
kengät - Tamaris
laukku - Guess





Seuraavan päivän asua
paita - Junarose
toppi - Zizzi
housut - Zizzi
ballerinat - Esprit
laukku - Armani Exchange

Kävimme leffassa katsomassa Kirottu. Oli sitten muuten hyvä elokuva ja niin pelottava!! Oli kiva kävellä silloin yöllä takaisin leffasta hotellille...

Nyt alkaa sitten loppukiri häiden suhteen. Alan tässä nyt askartelemaan nimikylttejä pöytiä varten..



torstai 22. elokuuta 2013

Koemeikki

Tulin juuri koemeikistä, mielenkiintoista hommaa. :D Meikkiä tehtiin noin 2 tuntia ja olen suhteellisen tyytyväinen. Ainut on meikkipohja ja meikkivoiden, joista olen epävarma. Meikissä käytettiin Lumenen tuotteita, kasvoissa siis..ei silmissä. Jotenkin olen niin tottunut tuohon Helena Rubinsteinin meikkivoiteeseen ja Smashboxin primeriin, että kaikki muut tuntuu epämukavalta kasvoissa. Sain tosin luvan ottaa omat voiteet mukaan sitten lopullisen häämeikin tekoa varten.

Laitan tähän nyt kuvaa koemeikistä. Tahdon painottaa, että toinen silmä on meikattu lopulliseen muotoonsa. Toisessa ei ole läheskään yhtä vahvat rajaukset. Lisäksi minulla on ripsaria mutta irtoripsiä ei ole ollenkaan, ne tulee sitten lopulliseen meikkiin. :) Kulmakarvat ovat myös erilaiset, ehkä ammattilaisen tekemät on paremmat verrattuna omiin tekeleisiin.




 Mitä mieltä olette silmämeikistä..entä meikkipohjasta? Minusta tuo meikkipohja ei ole niin hyvä, silmämeikistä tykkään. Aluksi epäröin sitä mutta nyt tykkään siitä oikeastaan jo. :)

 Minulle tulee rakennekynnet myös. Pakko laittaa, kun yksi kynsi on ihan nysä. :( Nyt olen lakannut kynnet Essien lakalla ja päällä on Lorealin uutta hilelakkaa.


Nämä lakat ovat olleet kynsissä jo viime lauantaista lähtien. Hyvin ovat kestäneet, Essie sopii minun kynsille kyllä hyvin!

Minulla oli joku ajatus tähän loppuun mutta se hukkui jonnekin. Päässä pyörii niin paljon koko ajan. Olen lähdössä huomenna Helsinkiin vaihteeksi, viivyn siellä koko viikonlopun. Saamme vihdoinkin veljenikin Suomeen lomalle ja meidän häihin tietty. En ole nähnyt häntä joulun jälkeen, joten todella mahtava homma nähdä hänet nyt!!