torstai 13. lokakuuta 2016

Taaperon huone

Otin kuvat pojan huoneesta, vaikka emme olekaan niitä uusia verhoja vielä hankkinet. Ei ole löytynyt vieläkään mieleistä..miten voikin olla näin vaikeaa. :D Haluaisin, että niissä on harmaata mutta myös vähän väriä ja että niistä näkisi, että ne on tosiaan lastenhuoneen verhot.

Pojan huone sai uuden tapetin yhdelle seinälle, olen jo pitkään haaveillut Färg&Formin piltitapetista..nyt sen sain! :)

Nurkassa olevat pallukat olen jo hankkinut heti pojan syntymän jälkeen. Harvoin ne kyllä päällä on mutta kauniit silti. :)


Pojan pulpetti on hankittu Ikeasta ja sen vieressä oleva tuoli Askosta. Matto on hankittu jo jokin aika sitten Anttilasta. Tuossa pulpetilla poika tykkää piirtää ja kirjat löytyy kaikki tuolta kannen alta. Vielä en lue iltasatuja pojalle mutta sitten kun niiden aika tulee, niin on tuoli valmiina niitä varten. :)
On muuten niin ihanaa kun poika nukahtaa itsekseen ja nopeasti. Meillä oli sillloin joskus alle 1-vuoden ikäisenä tuo nukuttaminen tosi vaikeaa mutta onneksi näin ne asiat muuttuu kun ikää tulee. Poika joskus heräilee öisin mutta onneksi aika harvoin. :)


Poitsun lelut muutti alakerran olkkarista omaan huoneeseen. Lipasto on Ikeasta ja se on pojan entinen, nyt siellä on vauvan vaatteet ja pojan oman vaatteet muutti isoon vaatekaappiin. Lelutaso on myös Ikeasta, tosi kiva tuo! Kyllä sieltä Ikeasta vain tekee ne parhaimmat hankinnat.

Otin kuvaa lipaston sisällöstä, ihan mukavasti noita vauvan vaatteita on tullut hankittua......



Miltä huone näyttää? :)

2 kommenttia:

  1. Hei,

    Ala ihmeessä jo lukemaan iltasatuja pojallesi, aloita lyhyillä ja pikkuhiljaa pitempiä kirjoja. On ihana yhteinen rauhoittumisen ja läheisyyden hetki illalla.
    Huonekin näyttää viihtyisältä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kiitos kommentistasi. :) Olen lukenut pojalle satunnaisesti mutta ei ole jaksanut keskittyä. Ainakaan siis päivällä. Mummi kyllä sanoi, että on lukenut ennen nukkumaanmenoa yhtä kirjaa kun on ollut hoitamassa poikaa minun ollessa töissä. :)

      Poista