tiistai 1. syyskuuta 2015

Uutta Zizziä

Piti tulla tänne esittelemään uusi H&M:n paitani, jonka ostin Seinäjoen myymälästä. Tuossa sitten huomasin, että hälytin oli jäänyt paitaan kiinni, eli pitää yrittää mennä tänne Vaasaan myymälään kuitin kanssa, jos sen saisi pois. Oli ilmeisesti viallinen hälytin, kun ei silloin portilla pois lähtien hälyttänyt. Mutta eikö H&M:n vaatteissa ole aina hälytin, miksi ei kassalla ole sitä huomattu silti poistaa?

Tein hankinnan taas Zizzin Facebookin ryhmästä myös, nyt tässä mietin laitanko uudelleen myyntiin vai pidänkö. Pitää vielä testailla muiden vaatteiden kanssa, että kuinka toimii. Tämän paidan siis hankin:

Kuva on Zizzi.dk sivuilta, täältä.
Todella kaunis yläosa mielestäni, tuo kangas ei vain yhtään jousta, niin mietin että onko epämukava sitten päällä.

Minun pitää tässä pikku hiljaa miettiä vaatetusasioista oikein kunnolla, palaan nimittäin töihin lokakuussa. Huh, miten muistan kun ihan äsken jäin äitiyslomalle töistä ja nyt jo menen takaisin. Emme vie poikaa hoitoon vielä, olemme siinä onnekkaassa tilanteessa, että äitini on luvannut tulla hoitamaan poikaa työpäivieni ajaksi. Minulla ei olisi sydäntä viedä noin pientä vielä päiväkotiin mutta ymmärrän kyllä miksi jotkut niin tekevät, raha taitaa olla se määräävä tekijä tässäkin asiassa.
Toki moni äiti pääsee siinä ihan muihin asioihin kiinni, kun palaa työelämään. Päivät eivät ole vain leikkimistä, vaipanvaihtoa ja syöttämistä. On tuo poika vain niin rakas, että minä en panisi pahakseni, vaikka olisinkin mennyt vasta ensi vuoden puolella töihin mutta hyvä näinkin. :)

Olemme lähdössä viikonloppuna pikaiselle reissulle Uumajaan. En ole siellä koskaan käynyt. Onko antaa vinkkejä? Vielä ei tiedetä, että ollaanko yötä siellä vai otetaanko vain risteily. Tosi kätevää, kun pääsee täältä Vaasasta lähtemään ja matka ei kestä kuin muutaman tunnin. 
Onkohan muuten Ruotsin puolella lastenvaatteet kuten Polar O. Pyret halvempia, kun ovat kuitenkin ruotsalaisia merkkejä?

Isi ja poika tulevat pian vaunulenkiltä, pitää mennä tekemään ruokaa valmiiksi. Minäkin olen pystynyt nyt vaunuttelemaan tällä jalalla peräti 30min. lenkkejä. Ihanaa!

Tässä muuten vielä kuva poitsusta. Poitsulla on päällä anopin ostama NOSH:in jumpsuit. Tutkin tarkemmin tuota merkkiä ja jatkossa olisi kyllä kiva omistaa noita vaatteita enemmänkin, ovat nimittäin luomupuuvillaa ja kestäviä käytössä. On tullut jonkin verran nyt kokemusta lastenvaatteiden eri merkeistä ja kyllä vain mukavuus ja hyvä laatu on niitä tärkeimpiä kriteereitä. 


4 kommenttia:

  1. Hei,

    Tosi kaunis tuo paita, toivottavasti sille löytyy käyttöä.
    Töihin paluu on aina iso muutos äitiysloman jälkeen, kiva juttu teidän ja lapsen kannalta ettei vielä tarvitse aloittaa päiväkotiuraa. Itse jouduin laittamaan kuopuksen 9kk ikäisenä päiväkotiin, kun ei ollut muita vaihtoehtoja. Raha ei merkitse siinä mitään, paitsi ettei oltais yksinkertaisesti tultu mitenkään toimeen ilman mun töihinpaluuta. Ja onneksi oli mahdollisuus tehdä osa-aikaista päivää, joten pystyttiin pitämään hoitopäivät lyhyinä. Hyvät hoitajat ja pieni ryhmä auttoivat myös asiaa ja nyt lapsi on iloinen ja onnellinen pian nelivuotias. :)
    Tsemppiä työelämään paluuseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, nyt se kirjoittamani kommenttini hävisi jonnekin. Mutta kiitän tsempistä, sitä tarvitaan! Miten sitä osaakaan olla erossa tuosta rakkaasta!

      Poista
  2. Ihana nappisilmä : )
    -B-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä yleisin kommentti mitä poitsu saa kun ollaan ihmisten ilmoilla. Nytkin laivalla poitsu hurmasi naisia mennen ja tullen. :D

      Poista