perjantai 26. heinäkuuta 2013

Uusi iho

Tiedättekö, huomenna minä suuntaan taas Helsinkiin. Olisiko jo syytä harkita vuokrakämpän hankkimista sieltä suunnalta. Tällä kertaa syynä on Musen keikka Olympiastadionilla. Ihan mielenkiintoista mennä ihan jo tuon paikan suhteen, mielenkiintoinen ympäristö. Keikasta tulee aika erilainen mikäli on uskominen lehdistöön.
Soitin tänään Kampin Vero Modaan, että onko heille saapunut Junarosen mallistoa. Onhan sitä saapunut, joten sinne suuntaan huomenna ainakin. Ihan kauheasti niitä vaatteita ei varmaan siellä vielä ole mutta Kampin liike on kuulemma isoin, että heillä sitä on varmaan eniten valikoimissa tällä hetkellä. Jumbossa ja Stockalla pitäisi ainakin tuota merkkiä jo olla mutta niihin paikkoihin en ole soittanut. Onko muilla kokemuksia? Lisäksi Bootz ja Zalando myyvät Junarosea mutta valikoima on ollut aika tylsä.

Piti muuten ihan kirjoittaa lappua, että mitä kaikkea minun pitää muistaa tässä postauksessa kertoa. Ei meinaa vanha enää muistaa. Niin ja vanhennun tässä muutaman päivän päästä lisää, ei hyvä. :(

Täällä Vaasassa on nyt meneillään Kalevan kisat. Oltiinkin eilen katsomassa torilla juoksijoita, tuli kova hinku mennä itsekin treenaamaan mutta sen sijaan suuntasimme miehen kanssa Arnoldsiin. :D Ihan ymmärrettävä päätös, eikö? Syötiin puokkiin bagelin ja sellaisen munkin, yksin en olisi kyllä jaksanutkaan syödä. Kävin siinä samalla Lindexillä pyörähtämässä. Siellä on meinaa yhdet housut, joita olen sovittanut ja tässä odottanut että tulisivat alennukseen. Vieläkin oli normaalihinta housuissa, olen hiukan epävarma siitä väristä. Siksi olen tässä odotellut, että jos tulisi alennukseen, ei harmittaisi sitten niin paljon jos ei niitä paljon pitäisikään. Tosin nykyään harkitsen kyllä jokaista vaateostostani tarkkaan, koska kaappini on vaatteita jo aika täynnä. Muutama vuosi sitten tuli osteltua paljon sellaista mitä ei sitten tullutkaan pidettyä niin paljon. Joten ehkä ihan hyvä, että ne housut oli vielä normaalihintaiset. Tästä päästäänkin sitten kätevästi ilman aasinsiltaa seuraavaan aiheeseen, minulla on meinaa kirppispöytä varattuna. Vien tavarat Suvikirppikselle täällä Vaasassa ensi viikon keskiviikkona, paikkanumero on 31. Vielä en ole edes aloittanut hinnoitelua, joten en osaa sanoa omieni vaatteiden osuutta lopullisesta määrästä. Käyköhän ihmiset kirppiksillä näin kesällä? Toivottavasti!
Kirppiksistä puheen ollen, nyt sunnuntaina on bloggaajien kirppis tuolla Helsingin Forumilla. Tekisi mieli mennä sinne mutta niissä on yleensä niin törkeät ruuhkat, että saisi odottaan varmaan iäisyyden. Meillä lähtee juna takaisin kotiin aika aikaisin mutta täytyy vielä miettiä. Olisi hienoa nähdä Mimmi, Peppi ja Strictly Stylen Hanna.

Olen hörhöillyt hääjuttujen kanssa tässä aika ahkeraan ja tulikin tilattua karkkibuffetin pussukat. Mennään vanhan ajan mukaan, hankittiin sellaiset paperipussit. Ovat jotenkin persoonallisemmat kuin sellaiset rasiat. :)

Iloisen värisiä pussukoita. :)
Meinaa olla vaikeuksia päättää, että mitä irtokarkkeja hommataan siihen karkkibuffetiin. Vaihtoehtoja on liikaa! Mitä karkkeja sinä haluaisit syödä? Vaihtoehtoja löydät täältä.

Kävin eilen kasvohoidossa, en ole käynyt muuten vuosiin. Lopputuloksen täytyy olla hyvä, jos mieskin huomaa muutoksen! Oli todella mielenkiintoinen hoitomuoto, minulle tehtiin happihoito ja timanttimikrohionta. Kipua ei ollut ollenkaan vaikka nuo nimet voisi viitata kipuun. :D Ennen hoitoa tehtiin ihoanalyysi ottamalla ensiksi kameralla kuvia ja sitten ohjelma analysoi kuvat. Minulla on alkava couperosa ja oikeastaan tiesinkin sen jo. Mutta sitä en tiennyt, että toisessa poskessa se oli huomattavasti voimakkaampi! Onneksi nykyaikaiset hoitokeinot auttavat tuossakin asiassa. Olisi aika inhottavaa kävellä ihmisten ilmoilla punaisella ja kirjavalla naamalla ja tietäisi, että mitään ei olisi tehtävissä.

Otettiin eilen asukuvaa, vaikka asussa ei todellakaan ollut mitään uutta. Oli niin nätti ilma, että kameran edessä oli hauska olla. Vaikka eihän nuo meidän kuvaussessiot miehen kanssa kestä kylläkään minuuttia kauempaa, että ei pääse oikein revittelemään ikinä. :D


Iso sydän teille lukijoille.
Minun pitäisi varmaan harkita vakavasti uuden läppärin ostamista. Bloggailen meinaa nyt tälläisellä meiningillä.


Vierailtiin miehen kanssa jokin aika sitten Applen liikkeessä täällä Vaasassa. Tekisi mieli Applen läppäriä mutta onhan ne suolaisen hintaisia. Ipadia en edes harkitse, bloggaaminen sellaisella ihan joka päivä on hankalaa. Ehkä häiden jälkeen voisi käydä taas vierailulla Applen liikkeessä, jos laitteissa olisi tapahtunut vaikka hinnan inflaatio?

Yksi ystäväni kysyi minulla tällä viikolla, että kuinka jaksan arkeani kun minulla on niin paljon tällä hetkellä menossa. Tarkoitti siis työtä, bloggaamista, häiden järjestelyä, matkustelua, urheilua ja tietty kissuista huolehtimista. Lisäksi hain mukaan yhtään juttuun, josta saan kuulla myöhemmin syksyllä. Tämä juttu liittyy siis blogiin mutta kovin korkealla toiveet eivät ole, koska uskon hakijoita olevan paljon. Noh, saas nähdä. Ja ihan hyvin olen jaksanut, lomalla sai levätä ja nukkua enemmän mitä normaalisti. :) Liikunnan vähyys tässä harmitta eniten, olen salilla käynyt viimeksi yli viikko sitten. Tosin nyt on niin hienot ilmat, että mieluummin puuhailee ulkona jotakin. Mutta ehkä kuitenkin jaksaisin tänään vääntäytyä salille?

Taas sai todistaa, että kuinka pienet asiat päivässä saavat hyvälle mielelle. Töissä yksi sellainen karskimpi mies innostui ihailemaan kynsiäni, ei meinannut uskoa että näitä ei ole ostettu kaupasta. :D Pitäisi itsekin muistaa uskaltaa puhua vieraille ihmisille. Näin tässä pari päivää sitten kaupassa yhdellä tytöllä älyttömän kauniin laukun, teki mieli kysyä laukusta muttan enhän minä kehdannut. Hassua oli, että törmäsin siihen laukkuun Ellen lehdessä eilen. Se oli ostettu River Islandista ja maksoi jotain 100€ luokkaa, kaunis se kyllä oli.

 Nyt minä taidan mennä tuonne ulos miehen seuraksi. Hyvää viikonloppua teille! Kerron sitten mielipiteeni Junarosen osastosta. :)


4 kommenttia:

  1. Miten tuolla Suvikirppiksellä yleisesti tavarat liikkuu?
    Itsekin olen miettinyt sieltä pöydän vuokraamista, mutten ole vielä saanut aikaiseksi. :)

    VastaaPoista
  2. Heippa Pia! Ihan hyvin siellä liikkuu, tosin koskaan heinäkuussa minulla ei ole ollut siellä myyntipaikkaa. Adam&Ewasta en tykkää huonon palvelun ja epäsiistin paikan takia, vaikka siellä varmaan tavara liikkuu hyvin? :)

    VastaaPoista
  3. Sähän voisit taas laittaa tänne blogiin myyntiin jotain, varmasti kauppa kävisi!

    VastaaPoista
  4. Jumbossa ei ollut torstaina kun muutama vaate tuota uutta Junarosea, eikä ollut mitään mieluisaa mulle.

    VastaaPoista