keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

OOTD Turquoise, black & white

Laitetaanpa eetteriin päivän asua pitkästä aikaa. Pyysin kauniisti miestä ottamaan asukuvaa mutta nyt tällä kertaa ei onnannut. En sitten viitsinyt alkaa jankkaamaan, joten otin kuvat peilin kautta. Sori.

On ollut vaikea päättää aamulla päivän asua, koska sää on ollut niin epävakainen. Tänään päälle eksyi turkoosia mustan ja valkoisen sekaan. Mietin, että jos laittaisin tämän topin myyntiin kirppikselle tai tänne blogiin. Päädyin sitten kuitenkin vielä pitämään tämän kaapissani, ostin tämän Washingtonista Lane Bryantin liikkeestä.


 Bolero - Usasta
Toppi - Lane Bryant
Farkut - Zizzi
Ballerinat - Esprit

Laitoin nutturan päähän pitkästä aikaa. Nyt onnistui paremmin, minulla oli oikeastaan eilenkin nuttura päässä. Löysn hyvän blogin, jossa on paljon vinkkejä hiustenlaittamiseen. Ja tosi hyviä ohjeita vielä, että jopa minä osaan tehdä niiden perusteella kampauksen. Kyse on tästä blogista.




Minulla on polttarit viikonloppuna, pelottaa jo nyt! Häätkin alkaa olemaan aina vain enemmän ja enemmän mielessä. Mietin, että jos laittaisin akryylikynnet. Minullahan on pitkät kynnet mutta jostain syystä keskisormen kynnet eivät kestä ja eilenkin taas katkesi yksi kynsi. :(

Vein tavarat kirppikselle tuossa juuri äsken, huomenna ovat sitten ostettavissa. Jätin pari vaatetta tänne bloginkin puolelle, laitan ne tässä pian tänne myyntiin. Lisää tavaraa on tulossa kirppiksellekin, en viitsinyt ihan täyteen sitä heti tunkea.

Meillä on muuten kaappi täynnä mustikoista, vadelmia ja mansikoita. Iso kiitos anopille! Menenkin tekemään nyt itselleni smoothien. :)

9 kommenttia:

  1. Mikäli päädyt myymään topin, niin wink wink!
    Olisin kiinostunut, tuo on vaan niiiiiiiiiiiin täydellisen värinen ja mallinen!

    VastaaPoista
  2. Minkälainen vaiva asukuvien ottamisesta yleensä on? Meneekö siihen paljon aikaa? Monessa blogissa lukee ettei se ja se ehtinyt tai jaksanut kuvata, niin heräsi ajatus, että kuinka iso projekti se sitten aina onkaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niistä silloin vaivaa, kun ei saa tuota miestä tai ketään muutakaan ottamaan kuvia. :D Jos ei halua ottaa peilin kautta niin pitää pystyttää kolmijalka ja sitten säätää se oikeaan paikkaan & asentoon. Sitten pitää ottaa testikuvia ja juosta edes takaisin. :D Ja silti niistä tulee huonoja. :)

      Poista
  3. Haha, samalla asialla tämä "haukka" kuin Kirsikkainenkin että jos myyt tuon topin, niin wink wink... ;D

    HEIII! Jännittävää polttariviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulisiko sinun ja Kirsikkaisen välille hyvä skaba? ;)

      Poista
  4. missä kirpparilla myynnissä :) jos lähtisi reissun päälle vaikka :D ostoksille..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvikirppuksellä Vaasassa. Kävin eilen viemäsdä lisää tavaraa mutta omia vaatteitani siellä ei ollut kyllä enää jäljellä kuin pari vain. Kenkiä kyllä oli paljon vielä jäljellä! :)

      Poista
  5. mä oon kiinnostunut ostamaan tuon topin jos myyt! ;)

    VastaaPoista