lauantai 23. helmikuuta 2013

GoSis

Vasemmalta Suvi, Tiina, Anne ja minä.

Siinä se on se meidän yhteiskuva (kuvassa ei ole kaikki raadin jäsenet). Suvin päällä on kurveja myötäilevä mekko. Tiinalla päällä Sokoksen nahkatakki (ei Gossippia), trikoopaita ja jegginsit. Annella päällä trikoopaita ja jegginsit. Trikoopaitoijen juju on niskassa, siellä on vetoketju. Minun päälläni on tunika, jonka helmassa värikäs printti. Lisäksi päälläni on ihana neuletakki, jonka otin itselleni tosin valkoisena. Molempia väriä tulee myyntiin. Trikopaitoja on saatavilla turkoosina, pinkkinä ja mustana. Nuo housut on ihan mahtavat jalkaan, ovat joustavat ja hyvännäköiset päällä. Kaikki raadin jäsenet tykästyivät housuihin kovasti.

Yksittäiskuvia otettiin myös. Näistä järjestetään kilpailu Facebookiin, jossa saa äänestää asua josta tykkää eniten. Äänestäjien kesken arvotaan kiva palkinto. Tästä lisää, kun äänestäminen alkaa!

Anne
Suvi

Tiina


Minä
 Mielipiteitä vaatteista kehiin! :) Ensi viikosta lähtien näitä löytyy Sokoksista ja Prismoista kautta maan. Toisaalta ikävää, että ollaan jo tässä vaiheessa tätä projektia. Naisia olisi niin mukava nähdä vielä, harmi kun asun Helsingistä niin kaukana. Suurin osa raadista on meinaa Helsingin suunnalta. Annen kanssa ollaan oltu paljon yhteyksissä, hän on blogini lukija ja on osoittautunut aivan mahtavaksi tyypiksi. Muutkin raadin jäsenet ovat olleet todella mukavia naisia, heti lähti juttu luistamaan. Puhumattakaan MTL-tiimistä. Kiitos, että sain olla mukana projektissa ja kiitos ihanille naisille. :)

19 kommenttia:

  1. Näytätte kaikki todella upeilta! Wau! Onnea teille kaikille.

    Suvilla on ihana ilme ja sellainen oh-là-là looki soolokuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvilla on aivan mahtava ilme tuossa kuvassa, tykkään. :)

      Poista
  2. Kun nyt kerran kysyit, niin pakko sanoa etten lämpene. Gossipin vaatteille siis, mallit olette kyllä varsin hurmaavia kaikki. Kyseinen merkki ei oo vielä koskaan oikein säväyttäny millään tavalla, eikä tämäkään vastaa oikein minun käsitystäni siitä, mikä on trendikästä. (Mutta olin liian laiska hakemaan raatiin itse, joten ei varmaan auta valittaakaan. :D) Hassu juttu sinänsä, oon samaa mieltä myös Zizzistä enkä koskaan ole löytänyt itselleni sieltä mitään - mutta sulla on mun mielestä ihana tyyli. Se vaan poikkeaa omastani.

    No okei, noi jeggingsit kiinnostaa ihan semisti. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tälläinen projekti tehdään myöhemminkin, niin päästään vaikuttaa vielä enemmän. Nyt kuitenkin kun sai olla vaatteiden suunnittelussa ihan alusta alusta lähtien mukana, niin huomasi kuinka monta asiaa siinä suunnittelussa pitää ottaa huomioon. :) Mutta kyllähän Britit osaa tällä hetkellä plussakokoisten vaatteiden suunnittelun parhaiten, heillä on ehkä pisimmät perinteet siihen. Jegginsejä kannattaa käydä sovittamassa, ovat unelmat jalkaan. Olen valehtelematta käyttänyt niitä ihan koko ajan siitä lähtien kun ne sai, pestä ne tietty välillä aina pitää. :)

      Poista
  3. Ihanat naiset! Mä niin haluan ton "sun" tunikan ja neuletakin! Ihanat! :) Ja näitä GoSis-kuvia vois katsella vaikka miten paljon :) Ja herätys Suomi! Lisää tällaisia projekteja Suomeen - ainutlaatuista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saadaan projektille jatkoa. :) Enemmän happeningiä saisi olla plussamuodin parissa Suomessa. Tapahtumia, muotinäytöksiä ym. :)

      Poista
  4. Oon aika samaa mieltä kuin Confetti tuossa edellä. Nuo teidän kuvat on hienot, mutta kun itse menen hypistelemään vaatteita, tulee vähän sellainen nääh-fiilis. Joku tökkii. Vaatteet näyttävät minusta usein kaupassa halvoilta rääsyiltä ja materiaali on todella usein polyesteriä tms. tekokuitua, joista en tykkää. Sama juttu Zizzin kanssa. Ihailen kyllä löytöjäsi ja käyn aina katsomassa mitä myymälässä on, mutta en edes muista milloin olen viimeksi ostanut jotain Z:lta. Siellä vaatteet ovat mielestäni aivan ylihinnoiteltuja laatuun nähden. No, ehkä reilusti yli 30-vuotiaana en enää kuulukaan kummankaan merkin ykköskohderyhmään…

    Osaatko muuten sanoa ovatko Gossipin farkut lyhyellä lahkeenpituudella kadonneet kokonaan vai ovatko KAIKKI meidän alueen sisäänostajat vain jättäneet ne ottamatta valikoimiin? Farkuissa olisi minulle aivan täydellinen lahkeenpituus ja ne olivatkin sellainen vaate Gossipilta joka tarttui todella usein käpäliini. Nyt alkaa olla farkuissa vajausta. Zizzin farkuista en pidä.

    Tämän romaanin kirjoitti se hihoja paitoihin toivonut lukija. En muista oliko minulla nimimerkkiä, mutta kirosin joskus aikoinaan niitä iänikuisia hihattomia paitoja +kokojen mallistoissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa tunikassa, joka on päälläni, niin siinä on kivat hihat ja kiva rypytys tuossa edessä. :)Gossipin farkuista en osaa oikein sanoa, nuo jegginsit olivat pituudeltaan aika ok. Zizzille oli tullut uusia farkkuja lyhyellä lahkeenpituudella, laitan kuvaa niistä päivän asujen muodossa.

      Poista
    2. Hei,
      Gossipin farkuissa on yleensä vain sitä lyhyttä lahkeenpituutta, ei pitkää ollenkaan eli vastaa noin 30* tai 76-78 cm lahkeen sisäpituus :).

      Poista
  5. Täytyy kyllä yhtyä edellä olleisiin Confetin ja Anonyymin kommentteihin. Kuvat ovat kivoja ja kaikki te mallit näytätte upeilta, mutta kun katselen Gossipin vaatteita täällä Kuopion Sokoksella,niin eivät kyllä innosta. Materiaalit eivät tunnu hyviltä ja itselleni esim. farkkujen mitoitus ei sovi yhtään, pitäisi olla pitemmät lahkeet. Hinta-laatusuhde ei myöskään ole Gossipissa mielestäni kohdallaan. Ja väreissäkään ei useinkaan löydy mieleisiä. Monesti niitä kaupassa katsellessa tulee sellainen tunne että on puoliväkisin puserrettu isojen kokojen mallisto ja ajateltu että kyllä ne tyytyväisinä ostaa. En osta! Samoin Sokoksissa myynnissä olevat S.Oliver -merkkiset vaatteet joissa on isot koot, ovat huonolaatuisia. Ostin vuosi sitten yhden trikoopaidan jossa oli kivat värit,ja se nyppiintyi parissa viikossa rumasti aivan normaalissa aikuisen naisen käytössä. Onneksi esim. farkkuja löydän muutenkin,oon 177cm ja kokoa 48.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on päinvaistainen ongelma lahkeiden pituuden kanssa, kuin minulla. :D Sokoksen S.Oliver -mallistosta minulla ei ole oikein mitään kokemusta. Olisiko siinä trikoopaidassa ollut joku valmistusvirhe, kyllä niiden pitäisi kestää enemmän kuin pari pesua, ainakin omani ovat kestäneet.

      Poista
  6. Ompa kauniita naisia!
    Ja vaatteista etenkin tuo sulla päällä ollu tunika, tosi kaunis tuo printti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä Prismoissa ja Sokoksissa katsastamassa, että mistä saisit tuon tunikan. :)

      Poista
  7. Hei! Upeita kuvia...ja on muuten Gossipin nahkatakki!!!

    VastaaPoista
  8. Ihan nättejä ja muodikkaita nämä vaatteet. Etenkin tuo Suvin päällä ollut mekko on aivan upea. Noin muutoin eivät ole ihan minun makuuni, paitsi tuo Suvin mekko :D Mutta kauniita naisia kyllä!

    VastaaPoista