torstai 16. syyskuuta 2010

London: Day 1.

Matkaan lähdettiin torstaina..klo 8 aamulla, eli siis ihan liian aikaisin. Kentällä oltiin jo siinä kuuden maissa. Miksi muuten Helsinki-Vantaan kentällä pitää kävellä aina ihan sikana, että pääsee lähtöportille? Olen muutamalla kentällä tähän mennessä päässyt käymässä ja täytyy sanoa, että Helsinki-Vantaa on ollut kaikista epämiellyttävin käytännön kannalta (eli siis ihan liian paljon kävelyä). Lentomme lähti ilmeisesti uudesta osiosta, koska siellä oli ns. Helsinki baari, jota en ole ennen nähnyt. Oli hienosti stailattu ja rento/tyylikäs musa soi taustalla.

Lähtöasuna:
Takki: Evans, ostettu jo aikaa sitten.
Tunika: NewLook, täälläkin jo aiemmin nähty.
Bolero: NewLook, täällä myös jo aiemmin esiintynyt.
Housut: H&M, ostettu jo aikaa sitten.
Kengät: Chantana, avokkaat.


"Pirteä" matkustaja.


Oltiin hommattu pakettimatka, joten meille kuului kuljetukset kentältä hotellille.



Kun olimme heittäneet tavarat huoneeseen, lähdimme lähipubiin oppaan johdolla syömään ja juomaan, oli jo kiljuva nälkä! Olemme olleet omatoimisilla matkoilla Lontoossa, mutta näissä pakettimatkoissa on se hyvä puoli, että kuljetukset on järkätty valmiiksi. Hinta on oikeastaan edullisempi pakettimatkana, varsinkin jos menee Holiday Inn hotelliin, joka meillä nyt oli. Siellä yksityishenkilönä yksi yö maksoi ilmeisesti £300. (!!)


Eräs kerkisi jo järsimään kanaa, ennenkuin huomasi ottaa kuvaa...
 

Pubin jälkeen aikalailla taisin karata jo kaupungille kaupoille, kuinkas muutenkaan. :)



"Mennään jo!!!"

Asuna:
Tunika: KappAhl
Bolero: En edes muista, että mistä ostettu....
Caprifarkut: Usasta ostettu


Hotellimme sijaitsi ihan muutaman minuutin kävelymatkan päässä Oxford Streetiltä, joka on siis pääkatu, ainakin jos shoppailusta puhutaan. :)

Päätimme kuitenkin ensiksi mennä Westfieldin kauppakeskukseen, jonne pääsee helposti metrolla. Metroasema Woodlane on ihan Westfieldin vieressä, joten sinne pääseen vaivattomasti. Menin ensimmäisenä Evansille, josta en muistanut ottaa kuvia. Olin niin innoissani...
Mutta lähdin sieltä tyhjin käsin!! Vaatteiden mallit ja kuosit oli järkyttäviä, ei kertakaikkiaan mitään sovitettavaa! Lähdin sieltä sitten NewLookiin, jossa kävi sitten vähäsen paremmin. Mutta huomasin, että jostain syystä "romanimuoti" on nyt pinnalla, eli vaatteissa oli paljon samettia, glitteriä ja hörhelöitä.Westfieldissä meni muutama tunti, jonka jälkeen mentiin sitten ihan nauttimaan hotellihuoneesta. Nukkumaan mentiin aika aikaisin, klo 4 herääminen tuntui siinä vaiheessa jo jonkin verran. :)

Ensimmäisenä päivänä ostamani tuotteet ovat nyt pesussa, joten esittelen ostokset sitten yhdellä kertaa.

Tein äsken muuten ihanan omenatortun. Kinuskikissan sivuilta löytyy aina ihania ohjeita ja hyvillä neuvoilla! :) Täältä niitä saa.

4 kommenttia:

  1. Tahtoo kanssa Lontooseen :D
    Odotan innolla lisaa Lontoo postauksia :D

    VastaaPoista
  2. Lontoo on kyllä käymisen arvoinen paikka. :)

    VastaaPoista
  3. Mitä kautta tilasitte Lontoon matkan ? Kiinnostuin heti kun kerroit, että yksityishenkilölle maksoi hotellisssa yö jotain 300 puntaa. Oliko tuon hotellin sijainti hyvä ja oliko metroasema lähellä ? t. Krisse

    VastaaPoista
  4. Heippa! Me tilattiin Aurinkomatkojen kautta matkan. Sieltä saa valita, että kuinka monen päivän reissun haluaa, meillä oli torstaista tiistaihin. Holiday Inn Regents Park. Metro on ihan kulman takana ja ihan vieressä on myös ruokakauppa. Mies oli katsonut, että yksityisasiakkaana yö olisi maksanut noinkin paljon. Hurjan hintaista!

    VastaaPoista