lauantai 28. toukokuuta 2016

Uudet hiukset ja päivänasu

Tulin nyt esittelemään nämä uudet hiukset, jotka kampaajani loihti keskiviikkona. Olen itse tykännyt tosi paljon. Peuhkoni oli todella epäsiisti ja ylikasvanut, joten kampaajalle oli tosiaan tarvetta!


Hiuksini tehtiin tyvivärjäys, lyhennettiin ja ohennettiin jonkin verran ja sitten halusin raidat pitkästä aikaa. Mitä mieltä?

Tuossa näkyy asuani myös tältä päivältä Olimme juhlistamassa ystäväni 3-vuotiasta tyttöä. Laitoin päälleni tuon ihanan Zizzin mekon. Lisäksi laitoin farkkutakin (H&M) ja huivin, vaikka ulkona olikin yllättän lämmin.
Oli tosi kivaa juhlissa. Poitsukin tykkäsi leikkiä uusilla leluilla ja jotain herkkupöydästä meni pojan vatsaan. Ei haluttu antaa herkkuja pojalle näin nuorena vielä mutta minkäs siinä tekee, kun itse syö jotain herkkua ja lapsi huutaa vieressä ja haluaa maistaa. Kuinka nuorena te muut olette antaneet jotain herkkua taaperoille? Onneksi poika ei tykkää mehuista, juo ainoastaan vettä ja maitoa. Imetän poitsua vielä muutaman kerran päivässä mutta pikku hiljaa aletaan sitä lopettelemaan. Lehmistä poika ei ole suostunut juomaan mutta ystävien vinkistä ostettiin kauramaitoa ja siitä poika tykkää!
Olemme tässä yrittäneet miettiä, että mitä muuta ruokaa voitaisiin vielä tarjota pojalle. Hän ei ole sellainen, että uteliaana maistelisi kaikkia makuja. Ennakkoluuloinen ruokaa kohtaan, taitaa tulla siinää äitiinsä. :D


5 kommenttia:

  1. Kiva kun tuli taas postaus! Tilasin tuon saman mekon ellokselta ja jännityksellä odotan, sopiiko päälle, kun kokoja oli vaan yksi jäljellä;)
    Hiukset on kivat, varsinkin raidat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuliko mekko jo? Oliko hyvä? Tykkään, kun tuo on aika jämäkkää kangasta. Se on ryhdikäs! :)

      Poista
  2. Nätit hiukset :)

    Tuo mekkokin sopii sulle tosi hyvin! Kiva olisi nähdä se myös sukkahousujen tai legginsien kanssa. Jäi harmittamaan, kun en ennättänyt mekkoa ostamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuossa kuvassa on sukkahousut jalassa. Tykkään käyttää vain ihonvärisiä, mustia en oikein osaa käyttää. Leggareiden kanssa en ole mekkoa kokeillutkaan! :)

      Poista
  3. Heippa! Mekko tuli ja on kyllä tosi kiva! Pitkään piti elloksen sivuja vahdata, että sain tilattua ja sattui sopiva vielä! Ja 40% alennuskin oli sopivasti;)

    VastaaPoista