lauantai 3. lokakuuta 2015

Hankintoja pojalle ja itselle

Tänään on ollut mukava aurinkoinen päivä. Oltiin kaupungilla muutama tunti tänään, piti tehdä pojalle hankintoja. On kasvanut ulos turvakaukalosta ja vaunuista. Pitkään mietittiin, että mitkä rattaat olisi parhaimmat ja nimenomaan meidän tarpeisiin sopivat. Tässä on tulossa Helsingin reissua  tässä kuussa ja uudet rattaat oli saatava siihen mennessä.

Päädyttiin sitten Stokke Scootteihin, toivottavasti osottautuvat käytössä hyviksi!
Meillä eniten merkkasi ketteryys, koko, laadukkuus, tyyli ja hinta.

MamasPapas/Stokke Scoot

Lisäksi tosiaan turvakaukalo on jäänyt pieneksi, pojalla on hartiat niin kasvaneet. :D
Sitäkin pohdittiin miehen kanssa pitkään ja kyseltiin kavereiden mielipiteitä. Päädyttiin sitten loppupeleissä Cybexin tai Britaxiin. Jälkimmäinen vei voiton, lähinnä kavereiden suosituksesta.

Lekmer/Britax Dualfix
Tässä on aivan mainio ominaisuus tuo kääntyminen, niin paljon helpompaa saada poika tuohon istuimeen ja pois siitä. Lopullinen arvio tulee sitten vasta käytön jälkeen, toivottavasti on hyvä!

Meillä on nimenomaan juuri nuo värit, jotka noissa kuvissa on. :)

Minulla alkoi työt tällä viikolla. On ollut ihan mukavaa olla töissä, olihan tässä 10 kk välissä. Poika on hyvin pärjännyt mummin kanssa kotona, ei mitään huolta asiasta. Aivan ihanaa, että voi töissä oikeasti keskittyä niihin töihin. Vaikka kyllä ajattelen poikaa joka välissä ja katselen tauoilla kuvia kännykästä, on se niin rakas.

Tässä kuussa on tosiaan Helsingin reissua tiedossa, pari yötä ollaan siellä. Matka on yhdistetty työtä ja huvia. Ihanaa taas päästä sinne pitkästä aikaa. Harmi vaan kun Stockan Hullarit menee taas ihan vain parilla viikolla ohi. Oikeasti näin käy ihan aina!! Kaikkea ei voi tilata netistä, sekös harmittaa..

Mies alkoi katsomaan Elisa Viihteestä Luokkakokous- leffaa. En tiedä onko tuo leffa ihan minun juttu, saataan tehdä jotain muuta tässä.. kuten räpätä uutta kännykkääni! Hankin Samsung Galaxy S6 Edgen, aivan mahtava peli! Minulla ehti olla tuo Galaxy S3 yli 3 vuotta, se alkoi hidastelemaan ja takkuamaan, oli pakko hommata uusi. Iphonea harkitsin mutta onneksi en ostanut sitä, olisin katunut. :D

5 kommenttia:

  1. Moi . Todella pienen kokoisia hankintoja, esim Britaxiin ei kyllä kaukalon jälkeen kauaa mahdu, ihan järjetön hankinta ja rahan tuhlausta. Mä haluun nähä sen joka pitää tuossa kaukalossa 3-4 vuotiasta selkä meno suuntaan .Stokken rattaat ? anteeksi mutta miten tuo istuin osa eroaa kaukalosta? Ihan järjettömät ostokset.

    VastaaPoista
  2. Ei me ajateltu kyllä ihan niin isoa pitää tuossa turvaistuimen enää. Stokken rattaista olen lukenut hyvää ja poika niissä tuntui hyvin viihtyvän. Onhan nuo nyt ihan eri asia kuin turvakaukalo. 😊

    VastaaPoista
  3. kivannäköiset rattaat, mutta miten toimii vähän isomman lapsen kanssa esim. nukkumisen suhteen ? En ole siis livenä nähnyt mutta näyttävät aika pieniltä. Ja itseasissa Suomessahan on suositus matkustaa ainakin 3-vuotiaaksi selkä menosuuntaan että sinällään ymmärrän ensimmäisen kommentoijan kommentin, koska itse en ainakaan viitsisi ostaa vielä uutta turvaistuinta turvavyöistuinta ennen .

    VastaaPoista
  4. Niin siis tuo istuin on selkä menosuuntaan. Mistä moinen mielikuva, että se ei olisi? Siinä saa tuon istuimen nappia painamalla käännettyä ja sitten takaisin käännettyä, kun lapsi on kiinnitetty istuimeen. Noissa rattaissa saa lapsen laitettua makuuasentoon myös, ja hyvin mahtuu. :)

    VastaaPoista
  5. Mulla on nuo Stokke Scootit ja oon tykänny ihan kauheesti! Aivan älyttömän ketterät varsinkin kaupungissa ja hyvin mahtuu nukkumaankin.. En keksi mitään vikaa:)

    VastaaPoista