sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Velvollisuus täytetty

Hiphei!

Käytiin tänään äänestämässä kuten asiaan kuuluu. Tehtiin siitä samalla kiva vaunuttelureissu miehen ja poitsun kanssa, niin ihana ilma ollut tänään!
Pähkäilin, että mitähän tuonne ulos laittaisi päälle, oli nimittäin aurinkoinen mutta tuulinen ilma. Päädyin sitten penkomaan kaapistani tuon ihanan pinkin Ellokselta tilaamani Ahkan lämpimän fleecetakin ja housuiksi valitsin Raiskin ulkoiluhousut. Tykkäsin tuosta asusta ja hyvin tarkeni. Itselleni on tosi tärkeää, että urheiluasut on omaan mieleen ja toimivia. :)


Minulla on muuten ihan hirveä tukanlähtö meneillään! Liittyy siis tietysti tuohon raskauteen ja synnytykseen. On ihan kauheaa käydä suihkussa ja pestä tukka, niitä hiuksia lähtee ihan oikeasti tosi paljon. Alkaa toden teolla huolestuttamaan ihan tosissaan, jos tämä ei pian lopu. Pian päässäni on kaksi hiusta ristissä, kuten Homerilla. :D Minulla on kylläkin myös raudanpuutetta ainakin hb:n mukaan. Olen nyt muutaman viikon ajan syönyt Bioteekin nestemäistä rautalisää. Pitäisi käydä uudelleeen mitauttamassa se hb. Minulla on aina ollut korkea hb (noin 150) ja nyt se oli pudonnut 118:n, joten aikamoinen pudotus! Hassua, että oloani en tunne yhtään väsyneeksi kuitenkaan. Olen niin onnellinen tuosta pienestä pojasta, että on helppo hymyillä ja olla voimissaan. :)

Nyt kun flunssa on selätetty, niin pääsen taas mammatreffeille ensi viikolla. Lisäksi ajattelin huristella taas Tuuriin mummolaan. Taas kaikkea kivaa tiedossa poitsun kanssa. :)

Kävin muuten katsomassa eilen sen Fast & Furious 7 uudelleen, viimeksi se jäi siis harmillisesti kesken, kun piti lähteä imettämään. :D Oli hyvä leffa, ei ollut tylsää hetkeä. Jason Statham tekee kyllä leffasta kuin leffasta hyvän..ja onhan se Vin Dieselkin ihan hauskaa katsottavaa. ;)

Pari asukuvaa ehdittiin just ja just ottamaan ennen kuin lähdin sinne leffaan, tosin ihan takki päällä. Meinasi tulla kiire leffaan, yleensä olen joka paikassa etuajassa. :)



Tuo NewLookin takki on paras takki hankitani ikinä. Tuohan maksoi tyylin ihan jotain 20€ mutta on  ollut niin hyvä takki. Mukavan ohut takki kevätkeleihin ja nuo yksityiskohdat on kivoja. Tuossa vyötärön kohdalla on solmittava vyö ja sitten noissa taskuissa on nauharusetit. Taas täytyy sanoa, että en ole kyllä tuollaisia takkeja nähnyt kotimaan liikkeissä missään.
Kuka lähtee sponsoroimaan omaa vaatemallistoani, olisi niin mahtavaa päästä suunnittelemaan oman maun mukaan vaatteita? :D :D
Mungolifen Annahan pääsi suunnittelemaan Nellylle pari mallistoa, oli varmasti ihan mahtavaa päästä käyttämään omaa luovuttaan.
Tuli muuten mieleeni, että onko Gossip enää Prismoissa myynnissä? Kun kävin tuossa muutama päivä sitten Prismassa ja en löytänyt Gossipin vaatteita enää ollenkaan, oliskohan ne vain siirretty eri paikkaan?

7 kommenttia:

  1. Oi kun voisikin suunnitella oman vaatamalliston. Sellaisen joka olisi rintavalle sopiva mutta alaosa ei olisi teltta!
    Mun mallistossa ois ainakin raita ja ruutupaitoja ja tässä päivässä olevia farkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, raidoillekin täältä ääni! Varsinkin mustavalkoisille raidoille. :D

      Poista
  2. Viime viikolla en löytänyt enää Gossipin vaatteita Sokoksesta enkä Prismasta. Satakunnasssa ainakin vallan kadonnut... Prismaan oli tullut joku uusi Plus-merkki, jonka nimeä en kyllä enää muista. Kaikki kevätvaatteet tällä merkillä oli suoria pötköjä. Ei mitään A-linjaisuutta, joka sopisi itselleni. Zizzikin loppui Porista muutama kuukausi sitten. Yoursille taitaa joutua suuntaamaan kevätvaateostoksille joku viikonloppu, kun Satakunnassa tilanne menny tämmöseks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se sitten taitaa olla niin, että Gossip on lopetettu. Ei sitten auttanut GoSis-raadin perustaminenkaan, mukavaa oli olla kyllä osallisena siinä! Toivottavasti Yours pysyy pystyssä, minä niin kovasti haluaisin taas mennä siellä käymässä!

      Poista
  3. Prismassa Seinäjoelta en kans Gossipin vaatteita löytänyt. Oisko sitten tosiaan lopettettu!!?
    Tosi nätti tuo sun takkis kyllä on, ja todella edullinenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on sitten varmaan käynyt. :( NewLookilla on ollut vastaavia takkeja ihan hiljattaikin myynnissä. :)

      Poista
  4. Raahessa prismassa oon nähnyt gossipin vaatteita mut oulun kaupoissa en:(

    VastaaPoista