perjantai 3. lokakuuta 2014

Vali vali

On se hyvä, että on tämä oma blogi. Täällä saa valittaa rauhassa. Olen ollut tässä viime lauantaista lähtien jonkun ihmeellisen bakteeritartunnan saaneena sängyn pohjalla. Lääkärissä käyty kahteen kertaan alkuviikosta ja antibiootit sain tiistaina. Nyt eletään perjantaita ja kas..minulla on edelleen kuumetta, tajuton yskä ja särkyä keuhkoissa ja kurkussa. Näin raskaana ollessa on rajallinen määrä atibiootteja, mitä voidaan määrätä, joten ehkä noiden teho on tähän pöpöön liian vaatimaton. En ole pystynyt nukkumaan ihan oikeasti tiistaista lähtien jatkuvan korkean kuumeen takia (parhaimmillaan oli 39 astetta), siis yölläkään. Tänä aamuna kuume laski 36,5 ja se oli taivaallista! Nukahdin heti ja nukuin putkeen 4 tuntia, se tuntui hyvältä. Nyt sitten kuume lähti taas nousuun ja minun silmät pysyvät auki.
Mielenkiintoista tässä taudissa on se, että äidilläni on oireista päätelllen sama pöpö ja oikeastaan molempien oireet alkoi juuri lauantaina, kun oltiin siellä Myllyrannassa käymässä. Äiti sai antibiootit myös ja pystyy tekemään jo juttuja, sai sen verran tujummat varmaankin.

Tällä postauksella ei ole pointtia mutta ajattelin tulla kertoilemaan, että miksi blogi ei ole päivittinyt.

Selkäni on muuten mukavan kipeä, eihän sitä normaalisti tule sängyssä vietyttyä vuorokautta toisensa perään. Hierojalla hommaa, kun tästä tervehdyn..

8 kommenttia:

  1. Inhottavaa... PIKAISTA paranemista!! ��
    -B-

    VastaaPoista
  2. Tällä hetkellä sijainti on Vaasan Keskuskussairaala, keuhkokuumetta parantelemassa. Onneksi on jo parempi olo suonensisäisen lääkityksen ansiosta!

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä! Keuhkokuume on ihan kaamea tauti. Monta kuukautta senkin jälkeen on veto pois.

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti ei oo huono tilanne kun susta ei oo kuulunu 4.10 jälkeen...? :(

    VastaaPoista
  5. Sairaalasta pääsen tänään pois, tauti ei ole vielä nujerrettu, hoito jatkuu kotona. Mutta siis onneksi paranemaan päin, pikkuisella myös kaikki hyvin onneksi. Kiitos huolenpidosta. :)

    VastaaPoista
  6. Hyvä homma! Tsemppii! :)

    VastaaPoista
  7. Pikaista paranemista!

    VastaaPoista