tiistai 25. maaliskuuta 2014

Pikainen päivän asu

Tulin vilauttamaan pikaisesti päivän asua. :)


Takki NewLook / tunika NewLook / housut H&M+ / kengät Adidas / laukku Guess


En jaksanut aamulla kuin harjata hiukset ja laittaa pannan päähän. Tein tutkimusmatkaa yhteen lipastoon ja löysin sieltä ison kasan hiuspantoja. En tajua, että miksi olin kaikki jemmannut sinne. :D Osa päätyikin myyntiin kirppikselle. Tuo yksinkertainen musta päätyi sitten päähän tänään.

Minulla on tässä etsinnän alla ollut sellaiset hyvät housut lenkkeilyyn. Vaihtoehtoja löytyisi, jos olisin kokoa 38 mutta kun en ole. Silmiini sitten osui Halpa-Hallin mainos. Siinä mainostettiin mm. Icepeakin ja Skilan tuotteita löytyvän kokoon 52 asti. Sinne minä sitten tänään suuntasiin, löysin Icepeakin housut koossa 48, juuri sellaiset lenkille sopivat. Minulla oli ajatus legginsimäisistä housuista, joissa olisi vetoketjulliset lahkeet mielellään..Icepeakilta löytyi juuri sellaiset. :)


Kokeilin myös Skilan ja Icepeakin takkeja mutta niistä yksi oli vain hyvänkokoinen muut oli liian pieniä. Saattoi olla, että koot oli jo loppuneet ainakin niistä Icepeakin takeista, koska isoin koko oli 48 jonka löysin. 
Halpa-Halleja löytyy täältä Pohjanmaan alueelta mutta muualla niitä ei taida ihan kauheasti olla. Se on sikäli harmi, koska siellä on plussakoossa ihan hyvä valikoima. Törmäsin mm. Ciso merkkiin tuolla, siellä oli yksi kaunis neuletakki mutta jätin sen kuitenkin ostamatta. Vaasan Halpa-Halli on kyllä liian täyteen ahdettu ja sekava, tilat jääneet liian pieniksi tuohon tavaramäärään nähden. Ymmärtäkseni he ovatkin yrittäneet löytää uusia tiloja. Tuolla olisi paljon mukavampi käydä, jos tilat olisi hyvät ja osastot siistejä.

Nyt sitten vain pitää hommata uudeet tennarit, niin voi iloisin mielin mennä kunnon lenkille. Täällä oli tänäänkin niin ihanan aurinkoinen keli. Tälläisiä lisää!

16 kommenttia:

  1. Olet kyllä laihtunut huimasti! :)))) hyvää kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva varmaan jonkin verran vääristää mutta kyllä jaloista olen laihtunut. Sen huomion olen tehnyt itsekin. :)

      Poista
  2. Kun olet nyt alottanu tuon laihdutuksen niin voitko laittaa viikottain edistymistä? :) olis mukava nähdä kun itsekin olen saman kokoinen ja laihdutan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt uskalla alkaa ainakaan laittamaan mitään bikinikuvia tästä massan katoamisesta. ;) Olisiko sinulla mitään ehdotusta, että kuinka voisin sen toteuttaa? :)

      Poista
    2. Ei mitään bikinikuvia. :D Jos riittää uskallusta niin aloituspainon voi laittaa ja sitten kerran viikossa kertoo miten on treenannu ja onko tullu edistystä/takapakkia painon suhteen. Esim. Paino tänään 110kg, pudotus 1,3kg tai lisääntynyt 1,3kg. Ja sitten kun vaikka 10kg on pudonnut voisi laittaa edestä ja sivusta kuvan vaikka treenivaatteissa koska ne on pikkusen kireämmän niin näkee muutoksen.


      Tämmönen ehdotus vain :D toki joillekin ihmisille paino on aika tabu että vaatii kanttia ruveta tähän.

      Millaiset kengät sulla on niillä ryhmäliikuntatunneilla? Itse käyn zumbassa ja jalkapohjat kipeytyy aika äkkiä.

      Poista
    3. Painoa en viitsi täällä huudella. Mutta tuo treenivaatteissa kuvan ottaminen voisikin onnistua, sitten vaikka kun on seuraavat 10 kg pudonnut. Nyt pudotus on ollut se 12 kg.

      Poista
  3. Porissa on myös Halpa-Halli. Siellä on tosi hyvä valikoima esim. pluskoon housuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okay, eli ei olekaan pelkästään Pohjanmaalla. :)

      Poista
  4. Niin kiva asia kuin laihtuminen onkin, niin toivon silti, ettei tämäkin muutu laihdutusblogiksi. Niitä kun on maailma pullollaan muutenkin.

    VastaaPoista
  5. Ihan hyvä huomio, aika paljon olen varmaan höpötellyt liikunnasta ja ruoasta viime aikoina. Mitkä aiheet on eniten mieluisia sinulle? :)

    VastaaPoista
  6. Tosi kiva asukokonaisuus tämä! Näytät trendikkäältä ja säteilevältä :)

    Piti ihan itsekin tonkia pannat esiin, mutta edelleen muutaman tunnin käytön jälkeen mulla alkaa "puutua" tosta korvien kohdalta johon panta painaa. Inhottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elli. :) Minullakin on muutama sellainen panta, jotka painaa inhottavasti korvan taakse. Yleensä pahimmat painajat on metalliset pannat, kankaiset eivät niinkään ainakaan minulla paina. :)

      Poista
  7. Täällä Kuopiossa on myös Halpa-Halli, on tainnut vuoden-pari olla. En ole itse käynyt, mutta toissapäivänä viimeksi sattui silmiin mainos, ulkoiluvaatteita näkyi olevan tarjolla. Zizzihän täällä on myös ja muitakin kauppoja paljon, joten kun Satu kyllästyt Lontoon tarjontaan niin tervetuloa shoppailemaan...

    VastaaPoista
  8. Itseasiassa Kuopioon olen tulossa parin viikon päästä. Ikeahan siellä on kans, siellähän on kaikkea. :)

    VastaaPoista
  9. Pukeutumis- ja asustekuvat on ehdottomasti parhaita, ja niistä eniten apua ja vinkkejä esim. mulle, joka aina vaan laitan semmosen lantion peittävän paidan housujen kanssa kun tuntuu ettei mitään muuta osaa päälleen laittaa ja makkarat pitää saada piiloon. Mistä sä olet alunperin keksinyt alkaa pukeutua täysin eri tyyleillä vai oletko ollut sellainen aina? Täytyy vissiin ostaa ihan reippaasti joku täysin erimallinen yläosa ja alkaa siihen yhdistelemään jotain liiviä tms. Mutta vaikeeta on!!!! Voisit alkaa antamaan tyylineuvontaa!

    VastaaPoista
  10. En oikein osaa sanoa, että miten tai miksi pukeudun näin. Rakkaus plussakokoiseen muotiin on suunnaton, eri plussakokoisten vaatteiden nettisivujen tutkiminen on niin mukavaa. Kai tyyli tulee luonnostaan? Rohkeasti vain sovittelemaan! Zizzillä työskennellessäni oli niin mukavaa pukea ihmisiä erilaisiin vaatteisiin, kuin mihin he olivat tottuneet. Kerran kävi niin, että liikkeeseen käveli ihan minulle ennestään tuntematon nainen. Minulle tuli niin vahva tunne tämän naisen tyylistä, että esittelin hänelle saman tien yhden näyttävän jakun, joka oli juuri tullut liikkeeseen. Tämä asiakas sovitti vaatetta ja ihastui saman tien, jakku lähti kassan kautta kotiin. :) Silloin tuli onnistumisen tunne ja halusin samanlaisia kokemuksia enemmän!

    VastaaPoista