Näytetään tekstit, joissa on tunniste Prada. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Prada. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Toivepostaus: Aurinkolasit

Kollaasista varmaan huomaa, että minkä tyylisistä aurinkolaseista pidän..isoista!
Ne sopivat aika erilaisiin kasvojen muotoihin ja ovat todella näyttäviä. Itselläni on ollut silmälasit 7-vuotiaasta lähtien ja näköni on todella heikko, mennään jo -6,5 vahvuuksilla. :( Jos olisi ylimääräistä rahaa, tämä tyttö ottaisi suunnaksi silmien laserleikkauksen. On meinaa ärsyttävää, kun aurinkolaseja vahvuuksilla saa erittäin pienestä valikoimasta, koska eihän se linssi noin iso voi olla, kuin esimerkiksi tuossa kollaasissa on. Hankin viime New Yorkin matkalla Guessin aurinkolasit, joita pystyin ihan vaivatta käyttämään edellisten silmälasien päällä. Mutta nykyiset silmälasit on niin isot, että se ei tule onnistumaan. Äh, pitää varmaan käyttää tylsiä vanhoja Voguen aurinkolaseja vahvuuksilla.

Kasvojen muodot vaikuttaa aika paljon siihen, että millaiset lasit sinulle sopii. Minä en esimerkiksi pitäisi pilottilaseja tai täysin pyöreitä laseja ollenkaan, eivät sovi mielestäni näin pyöreille kasvoille. Kauniita aurinkolaseja tuossa kollaasissa, kumpa voisin käyttää!




Sunglasses


GUESS aviator shades
$68 - endless.com

Marc Jacobs oversized sunglasses
$325 - marcjacobs.com

Warehouse gradient sunglasses
$27 - warehouse.co.uk

Prada logo sunglasses
$196 - bluefly.com

Juicy couture sunglasses
$71 - amazon.com

DKNY logo sunglasses
£70 - very.co.uk