maanantai 6. kesäkuuta 2016

kuulumisia ja Zalandon tilaus

Heippahei!

Meillä on poitsun kanssa nyt viikon ajan osoitteena Tuuri ja pojan mummila. :)
Olin jotenkin varautunut helteeseen ja pakannut ihan hassusti omalta osaltani vaatteita, kylmähän täällä on!
Saan nyt sitten pärjätä tämän viikon näillä hellevaatteilla tai sitten lähteä Keskiselle ostamaan uutta vaatetta. :D
Mukavasti on ehtinyt nähdä ystäviä, aivan ihanaa!
Olemme täällä viikon ilman miestäni, koska hän on tuolla Kreikassa parhaillaan lomailemassa isänsä kanssa. Me ei poitsun kanssa lähdetty mukaan, tykätään enemmän kaupunkilomista kuitenkin. Minä en ainakaan tykkää ottaa aurinkoa kuin 10min, korkeintaan ja tietty poika ei mielellään saa olla suorassa auringonpaisteessa.

Oltiin eilen äitini ja poitsun kanssa Keskisellä 2,5 h, kyllä täytyy poikaa kehua..hermot meni vasta ihan vasta lopussa. Eikä silloinkaan mitään pahoja raivareita tullut, vähäsen vain äänen korotusta että nyt akat läheteään jo!
Tänään sitten minä menin yksin kauppaan ostamaan äidilleni syntymäpäivälahjaa, kun nämä kaksi jäi Muumipuistoon leikkimään (joka on siis Kyläkaupan pihassa). Oli niin hauska tilanne, kun purkauduttiin autosta ja minä aloin kasaamaan rattaita ja höpötin siinä pojalle samalla, että äiti menee kauppaan. Poika alkoi huutaa, kun mainitsin sen kauppa-sanan...oli siis muistissa vielä edellispäivän kauppamaraton. :D

Yritin tähän laittaa kuvia kännykästäni mutta tämä vanhempieni kone sekoaa heti kun laitan usb-piuhan kiinni. Ei näköjään tykkää Samsungin puhelimista, ollut liikaa tekemisisä Iphonen kanssa.

Ainiin, tein tässä viime viikolla tilauksen Zalandolle pitkästä aikaa. En ole koskaan siellä selaillut lastenvaatteita, siellähän on vaikka mitä merkkejä! Tilasin BabyGapilta muutaman vaatteen ja itselleni NewLookilta ja Evansilta. On muuten aivan ihanaa, että saa tilattua molempia merkkejä samasta paikasta, lisäksihän tuolla on myös Dorothy Perkinsin ihania vaatteita plussakoossa. Toki muitakin merkkejä on vaikka kuinka. :)

Tässä pari juttua, jotka tilasin. Suurin osa tilauksesta on kyllä pojalle. :)

Zalando, Dorothy Perkins tunika
Zalando, NewLookin mekko.
Zalando, Evansin leggarit.
Pojalle tilasin Gappia suurimmaksi osaksi, tässä osa tilaamistani vaatteista,

Zalando, Mayoral printtipaita.
Zalando, Gap shortsit.
Zalando, Gap shortsiasu.
Kun tässä oli helteitä muutama päivä, huomasin että pojalla on tosi huonosti hellevaatteita, Niitä sitten tuolta tilailin pääsiassa. Toivottavasti niitä helteitä tulee vielä. :)
Saisi tulla ainakin juhannusviikolla, koska olemme vuokranneet mökin koko viikoksi! :)
Minulla on tämä koko kesäkuu vapaa töiden osalta, ihanaa!
Onko kukaan muu eksymässä kesän aikana tänne Tuuriin? :)

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Toivottavasti se on yhtä ihana päällä, vielä en ole ehtinyt hakemaan pakettia. :)

      Poista
  2. Kesällä saattais olla tiedossa päiväreissu Tuuriin. Muistanko oikein, että oot joskus maininnut Keskisellä olevan myynnissä Junarosea tai Zizziä? Tai onko siellä jotain "tuntemattomia" plussamerkkejä? Siitä taitaa olla jo aikaa, kun löysit sieltä kevyitä pitsisiä puseroita, joissa ei kai ollut merkkiä? :)

    Useampi vuosi on jo viime reissusta, onko sen tavarapuodin ympärillä nyt kesällä kaikkia tavarakojuja lisäksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Junarosea siellä on. Lisäksi perus Nansot ja Finnwearit. Jotain vähemmän tunnettujakin merkkejä on, niitä saa siellä vähän etsiä. Esimerkiksi Emoi en plus ja Emily. Kyläkaupan tavarapuoti on nykyään tosi iso, siellä saa kyllä ajan kulumaan. :) Siellä on kesätori yleensä aina heinäkuun ajan, siis siinä tavarapuodon pihassa..en tiedä onko nyt. Lisäksi Nahkapaikka on laajentunut ja jos haluaa oikein merkkibrändejä, niin voi käydä Paita-baarissa, siellä on miehille ja naisille Hugo Bossia, Lacostea ym. Ja tottakai niitä muitakin pikkukauppoja on siinä ympärillä. Tuurissa viihtyy. ;)

      Poista