sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Helsingin reissu

Tultiin eilen kotiin 3 päivän Helsingin reissulta. Tosi nopeasti meni aika, jäi ihan kesken hommelit siellä. Meillä lähti juna takaisin lauantaina klo 15:30 ja minä olin vielä klo 15:15 tekemässä kauppaa Sokoksen Urban Decoyn osastolla meikeistä. :D Meinasi kerrankin elämässä tullaa kiire junaan! Se tosin oli pari minuuttia myöhässä, että ihan hyvä homma.

Ajatelkaa, en ehtinyt käymään yhdessäkään vaatekaupassa, buu! Perjantai oli minulla työpaikan koulutusta koko päivä, joten siinä tietenkin meni sitä aikaa. Lauantaina oltiin sitten 4 tuntia kaupungilla mutta ei sekään oikein riittänyt. Oltiin aikasta väsyneitä, kun tultiin äitini ja poitsun kanssa takaisin kotiin tänne Vaasaan. Poitsu heräili usein yöllä tuon matkan aikana ja ei oikein saatu nukuttua. Nyt kotona viime yönä poika onneksi nukkui hyvin, syötin vain 2 kertaa yöllä. Jei.

Ostin pääasiassa vain kosmetiikkaa ja pojalle leluja ja vaatteita. Löydettiin pienten etsintöjen jälkeen kiva lelulauppa, siellä oli laadukkaita ja kehittäviä leluja lapsille ja kaikkea muutakin. Oli kiva kauppa! Sen nimi on Tingeling, varmasti mennään vielä uudestaan tuonne!

Kosmetiikkaa tuli tosiaan ostettua, kun kaikki oli aika lopussa.


Ostin Urban Decoyn luomenpohjustusvoiteen ja kasvojen primerin. Lisäksi Helena Rubinsteinin nestemäisen meikkivoiteen (aivan paras!), HR:n meikkivoidepuuterin, HR:n kajalin ja aiemmin jo tuon Make Up Storen poskipunan. Urban Decoy on itselleni ihan uusi tuttavuus, sitähän tosiaan myydään Sokoksella nykyään. Oli hauska tilanne kun olin siinä UD:n myyntipisteellä katselemassa niitä kaikkia meikkejä ja nuori poika sitten tervehtii siinä minua. Ihmettelin, että miten se nyt sillai kunnes älysin, että hän on sen pisteen asiakaspalvelija. Liian harvoin näköjään olen ostanut meikkejä pojalta, kun menin hämilleni. :)

Nyt pari kuvaa reissusta,  ei niitä pahemmin ehditty ottamaan, kaikki räpsyt otettin melkeimpä vain tuosta rakkaasta poitsusta.

Poitsu vain haukotteli kaupoissa. :D


Minä aamupalalla.
 Yövyttiin Sokos Hotelli Vaakunassa, lähinnä sijainnin takia. Olihan meillä kylläkin siellä iso huone, vaikka olikin standard. Esimerkiksi Scandic Simonkentässä on paljon pienemmät huoneet, testattu on.

Olimme tänään täällä Vaasassa raksamessuilla ja mies otti pikaisesti siellä asukuvan.


Päällä bolero - Usasta / tunika - Zizzi / pöksyt - Seppälä GG / saappaat - Evans

Huomenna sitten taas töihin. Niin ja tiistaina muuten alkaa minulla sitten se ns. FatCamp. :D Mielenkiinnolla odotan tiistaita. Polvi on nyt parempi, hyvin jaksoin sillä tallustella Helsingissä 3 päivää. :)

3 kommenttia:

  1. Se on Urban Decay, ei Decoy :) t. Kielipoliisi

    VastaaPoista
  2. Noh, Noh. Ihan tottahan kielipoliisi puhui. :)

    VastaaPoista