lauantai 31. lokakuuta 2015

Happy Halloween

Tältä mammalta meni nyt kyllä ihan ohi tämä pyhäinpäivä ja Halloween, luulin kauppojen olevan tänään normaalisti auki. Kovaa olin kauppaan lähdössä, kun äitini korjasi että ei ihan kannata. :D Missäköhän ajatukseni ovat taas olleet tämän asian suhteen. Alkaako tämä yöunien vähyys jo näkyä? :D

Loppuviikko on ollut kyllä menoa täynnä, minähän olen vapaalla aina torstaisin ja perjantaisin. Sitten alkuviiikon töissä. Torstaina oli pojan 10kk neuvola, sehän on vapaaehtoinen. Minä tykkään neuvolassa käydä pojan kanssa, mukava saada mitat ihan jo vauvakirjaakin varten. Tosiaan torstaina oli neuvolaa ja kaupassa käyntiä. Sitten perjantaina lähdettiin heti aamusta Seinäjoelle, minun piti viedä auto huoltoon, laitettiin siihen nyt sisätilalämmitin ja renkaat vaihdettiin. Siellä menikin sitten koko päivä, siellä Seinäjoella siis. Mieheni vanhemmat sai viettää aikaa poitsun kanssa ja minä sain pari tuntia aikaa olla kaupungilla ihan itsekseni, oli mukavaa pitkästä aikaa!
Kävin kahvilassa ja parissa vaateliikkessä. Zizzilläkin kävin mutta ei siellä oikein ollut nyt minulle mitään. Kovasti oli pikkujouluvaatteita. Meillä on muuten työpaikan pikkujoulut jo ensi viikolla, mitähän sitä laittaisi päälle?!
Kirppiksellä kävin myös, nyt ei löytynyt poitsulle mitään mutta kerrankin löysin itselleni jotain! Aivan ihanan huivin, merkki on Cream.


On tosi vaikea löytää muhkeita ja isoja huiveja, kertokaa mistä niitä löytää? Äidilläni oli myös hakusessa sellainen tosi hennon vaaleanpunainen iso talvihuivi, tosi vaikea löytää! KappAhlissa oli muuten ihan täydellinen mutta se oli tekokuitua, joten hiukset lenteli. Ja nyt ei edes ollut pakkasta vielä. :) Äitini kyllä löysi huivinsa loppujen lopuksi, mistä muualta kuin Suomen suurimmasta Kyläkaupasta! :)

Huomenna on tosi mukava päivä tiedossa, lähdetään koko perheen voimin (taas) Seinäjoella käymässä. Nyt on pojan serkun 3-vuotissynttärit. Mukavaa, että poitsu näkee serkkupoikiakin pitkästä aikaa.

Minulla on muuten nyt alkanut se Laihdutuskurssi WSC:llä. Pari treeniä on takana, paikkoja on särkenyt kyllä ihan mukavasti. Kuntosalin puolella ei olla oltu vielä ollenkaan, se on se minun vahvuus. Olen todella huono tekemään lihaskunto treeniä käyttämällä omaa kroppaa vastuksena. Noh, kyllä se tästä. On aika erikoista muuten ottaa vastaan käskyjä meidän ohjaajalta, koska en ole sitä aiemmin tehnyt. Tietty Zumbat ja muut jumpat on ihan eri juttu. Meitä on kurssilla vain 4, joten varmasti saadaan ohjattua treeniä ihan vain meitä varten!

3 kommenttia:

  1. Missään iässä neuvolakäynnit eivät ole pakollisia. Eikä myöskään äitiysneuvolassa ole pakko käydä. Ihmisille on jostakin jäänyt sellainen harhaluulo. Yhteiskunta meille tarjoaa tällaisen etuuden mutta niiden käyttö on ihan vapaaehtoista.

    VastaaPoista
  2. Tiedän kyllä, että on vapaaehtoista mutta ymmärsit varmaankin mitä tuossa tarkoitin? Eihän kukaan ainakaan toivottavasti jätä neuvolakäyntejä väliin vain sen takia kun on vapaaehtoista. :)

    VastaaPoista
  3. Tsemppäiä pudotukseen! Ekat viikot on hankalia, sitten se menee ku vettä vaan. Jumejakin joskus tulee väistämättä, mut jatkettava vaan on. Alotin heinäkuun lopussa pudotuksen ja eilen meni rikki -20kg. Matkaa on vielä normaalipainoon, mutta ekaa kertaa eläissäni tää tuntuu helpolta, eikä oo tullu mieleenikä lopettaa ja puhdas ja terveellinen ravinto on alkanut kiinnostamaan ihan oikeesti. Oikeen ruvennu miettiin mitä hiilaripaskaa on syönyt ennen ja olin myös kova maidonjuoja. Takana on myös jojolaihdutusta vuosikaudet. Nyt on tarkoitus tiputtaa paino lopullisesti oppimalla uusia tapoja, ei siis vaan pelkkää diettiä. Kaikkein palkitsevinta on, kun ostin juuri monta kokoa pienemmän paidan ihan normaaliosastolta. Ai että sitä riemun tunnetta pukukopissa, kun sovitti ja totesin olevan hyvä

    VastaaPoista