lauantai 4. toukokuuta 2013

Curls

Tein tänään kiharat ja käytin pohjaan uutta muotoiluvoidetta, jonka esittelin eilisessä postauksessa. Hiuksien pinta on siloisempi, kuin aiemmin. Itse ainakin huomaan eron. :)



Oltiin tänään kaupungilla hankkimassa tarvikkeita häitä varten ja syömässä käytiin samalla. Hankala muuten löytää tiettyjä juttuja, vaikka ei Vaasakaan nyt mikään todella pieni kaupunki ole. Metsästettiin yhtä juttua ainakin 5 eri kaupasta ja ei löytynyt. En nyt täällä viitsi kertoa, että mikä se juttu on. Tätä blogia lukee kuitenkin moni tuleva häävieras. :D

Minua otti eilen niiiiin päähän, kun laitoin tulosvetoa FIN-GER -ottelusta ja oli niin pienestä kiinni voitto. Aika hyvät kertoimet olisi ollut. Tänään varmaan uudestaa. Kyse on ihan 2 euron panoksesta, niin ei pääse liikaan köyhtymäänkään, vaikka voittoa ei tulisikaan. :D

2 kommenttia: