tiistai 12. lokakuuta 2010

Pupujahdissa

Muistatteko sitä pupua, josta kerroin, joka palloili tässä meidän pihassa. Ihan siis lemmikkipupu, sellainen söpö valkoinen. Olin eilen haravoimassa tätä pihaa ja se samainen pupu tuli siihen aika lähelle ihmettelemään touhujani.

Ajattelin, että nyt sen saan kiinni! Hain varastosta laatikon, jonka ajattelin fiksusti heittää sen pupun päälle varovasti, kun se tulee tarpeeksi lähelle. Se löysi mieluisan apilan syönti paikan pyykkitelineen alta, johon en saanut heitettyä laatikkoa päälle. Odotin, odotin ja odotin siinä pupun vieressä, että se saa ateriansa päätökseen. Tällä välin naapurin mies tuli töistä kotiin ja ihmetteli touhujani. Voin kuvitella kuinka hassulta sen on täytynyt näyttää, kun yksi seisoo paikallaan sininen laatikko kädessä ja ei puhu mitään. :D

Sain sitten selitettyä tilanteen. Naapuri vaan tokaisi, että rautaiset hermot, jos meinaat siinä vielä kauankin seisoa. Jahtasin sitä pupua lopulta tunnin ja itseasiassa yksi toinenkin naapuri tuli pupujahtiin mukaan, yritettiin houkutella sitä porkkanalla lähemmäs, mutta tuloksetta. Sain kuulla, että se pupu on karannut ilmeisesti tuosta tien toisella puolella olevasta omakotitalosta. Sinne se olisi ollut helppo palauttaa. Mutta nopea pupu kerta kaikkiaan, liian nopea!
Tänään sitä ei ole enää näkynyt, mutta pidän silmät auki jatkossa. :)

Perjantaina on tiedossa taas matkustusta tuonne Helsingin suuntaan, Muotimessuille tarkemmin sanottuna. Miten messuilla meneekin se aika aina niin nopeaa, vaikka kyllä siellä on yleensä joku 7 tuntia tullut vietettyä. Tämän kertaisia messujen kohokohtia on omasta mielestäni MTL- tyttöjen näkeminen ja Antti Asplundin mallisto.

Omassa elämässä tapahtuu muuten nyt positiivisia muutoksia. :) Mutta niistä sitten enemmän, kun asiat varmistuu.

1 kommentti:

  1. Voi pupua! Toivottavasti saat sen pian kiinni, kun alkaa sitä luntakin olla tulossa niin loppuu pupulta eväät :( Ihmeen elusiivinen (mikä se on oikeesti suomeksi?) lemmikkijänö...

    VastaaPoista