sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Mukavaa sunnuntaita

Eilen myöhään illalla tulin Hesan reissulta takaisin. Ihana päivä ollut tänään, olen saanut hypistellä ostoksiani ja olen myös ihastellut kirpeää syyspäivää. Huomenna taitaa koittaa haravointi päivä, sen verran lehtiä pudonnut puista. Haravointi on ihan kivaa sen ensimmäisen tunnin, mutta ilo muuttuu jossakin vaiheessa pakkopullaksi, mutta sen kestää.

Matkan tarkoitus oli oikeastaan käydä moikkaamassa isoveljeäni, joka asuu Helsingissä. Ja montun juurelle taas jouduin, kun isän ja veljen piti päästä harrastamaan. Mutta onneksi lauantaina sitten oli tiedossa minua kovasti ilahduttava shoppailukierros. H&M uusi Home myymälä oli mielessä ja lisäksi tietty Stockan hullut päivät, kerrankin kun osui kohdalleen!

Porukkaa oli paljon liikkeellä, tosin suurin osa oli joko menossa stockalle tai tulossa sieltä pois. Muissa kaupoissa olikin sitten rauhallisempaa. Huomattiin, että Aleksi 13:lle oli tullut Zizzin osasto, aika hiljattain varmaankin? Ulkona oli edelleen Zizzin kyltti, joten on varmaan uusi juttu?

 Zizzin osasto, aika iso!
Sovitin tuota ihanaa neuletta, mutta ei ollut kropalleni sopiva. Ylhäältä liian iso ja alhaalta liian kapea.


Päälläni: 
Evansin farkut, Lontoosta.
Tunika: KappAhl
Neule: NewLook
Huivi: Käsityömessut, Seinäjoki


Mukaan Hesasta tarttui:
Tyynyt, H&M Home
Aussie sarjan hiuksiin jätettävä hoitoaine (ihana tuoksu!)
Kynsikorut
Make Up Store, meikkilaukku
The Body Shop ripsiväri ja vartalovoi
Tigin Masterpiece lakat

Jossain aiemmassa postauksessa kerroi, että kuinka hotellien aamupalat ovat suuresti mieleeni. Odotin kovasti lauantaiaamun aamupalaa, varsinkin kun olimme ensimmäistä kertaa kyseisessä hotellissa. Pettymys oli kova, kun myöhästyimme aamupalalta!! Olin kuullut ilmeisesti väärin, kun luulin sen olevan klo 11 asti. Kyllä suretti kovasti, kun vatsassa oli niin kova huutavan nälän tunne. Perjantaina meni meinaan myöhään yöhön, kun pääsimme hotellille. Kävimme katsomassa Mr. Nobody leffan, joka kesti melkein kahteen asti yöllä! Siinäpä oli erittäin monikerroksinen ja moniselitteinen elokuva, itselläni ehkä meni liian paljon yli hilseen..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti