lauantai 4. syyskuuta 2010

Casual saturday

Ah, 11 tunnin yöunet tekevät kyllä ihmeitä! Vuokrattiin eilen mieheni kanssa kaksi leffaa, mutta jaksoin katsoa ensimmäisen puolee väliin asti, kunnes oli pakko mennä nukkumaan. Tänään sitten katsoin sen ekan leffan lopun ja toisen kokonaan. Leffat olivat Book of Eli ja Ystävänpäivä. Ensimmäinen oli kyllä parempi, vaikkakin siis ihan erityyppisiä leffoa. Mielestäni tuo Ystävänpäivä oli Amerikkalaisten vastine Brittien Rakkautta vain- leffalle. Tosin, ystävänpäivä liittyy tosiaan ystävänpäivään, mutta tuo loistava Rakkautta vain liittyi jouluun. Molemmissa oli kuitenkin samanlainen idea.. eli kerrotaan monen ihmisen eri tarinoita, jotka sitten lopussa kietoutuvat yhteen. Nyt tekisi mieli katsoa sellainen leffa, joka olisi kuvattu Lontoossa, fiilistelyä ensi viikon matkaan!

Kirppiksellä on hyvin kauppa käynyt, mutta hieman harmittaa varkaus ja tavaroiden rikkomiset. Koskaan aiemmin ei ole näin käynyt ja tuli mieleen, että voisiko sillä olla merkitystä, että kerroin täällä myyntipaikkani numeron. Tänään meinaa oli rikottu myynnissä ollut valokuvakehys ja ei varmasti ole vahingossa mennyt, kehyksissä ollut "timattikoriste" on täytynyt voimalla vetää irti.

Tässä päivän asua:




































Takki: NewLook, ostettu Westfieldin ostoskeskuksen liikkeestä Lontoosta.
Tunika: Lindex tuo on varmaan vanhimpia vaatteita kaapissani
Farkut: Evans, ostettu viime syksyn Lontoon reissulta.
Kengät: Evans, ostettu myöskin viime syksyn reissulta, maksoivat £3 ainoastaan!!

Ainiin, tälläinen rakkauspakkaus halusi heti ovella syliin. <3


























Ajattelin nyt siirty keittiön puolelle ja ruvetan leipomaan sämpylöitä ja suklaakauraneliöitä. :)

1 kommentti: