maanantai 5. huhtikuuta 2010

Here it begins

Luettuani jo pitkään muiden blogeja, päätin nyt perustaa itsekin sellaisen. Mielenkiintoista selvittää, että onko minusta tähän. Ensimmäisenä aloin seuraamaan http://tyyliametsastamassa.indiedays.com/ blogia. Sen jälkeen seurattavia blogeja on tullut lisää, paljon lisää. Mielestäni erittäin mielenkiintoinen ajanviete ja valistava myös.

Blogin nimen keksiminen oli vaikeaa!Siinä menikin sellainen viikko, ennenkuin keksin edes jotain omasta mielestäni hyväksyttävää. Bunny sana tulee arkikielestä, jota käytämme avomieheni kanssa. Olemme toisillemme pupuja. :) Mode sana tulee muodista, jota seuraan. Ja tarkennettuna vielä erityisesti seuraan plussakoon muotia, koska sitä käytän itsekin. Tämä blogi keskittyy siis pääasiassa muotiin, kosmetiikkaan, sisustamiseen ja ihan päivittäisiin asioihin. Tapahtumia täällä Etelä-Pohjanmaalla ei ole yhtä paljon kuin tuolla Etelän suunnalla, eli arki saattaa olla hieman tapahtuma- köyhempää, mutta aika usein viikonloppuisin karkaan muualle. 

Perheeseemme kuuluu ihana persialainen kissamme Elvira. Uskon, että Elvirasta tullaan näkemään paljon kuvia. 

Eli tästä se alkaa ja katsotan mihin asti kestää. :)

2 kommenttia:

  1. Heps, oon joskus törmänny suhun takuu varmasti kirpparilla. ;) Ja mukavaa et näitä pluskoon blogeja tulee lisää... seurailen kyllä jatkossakin. :)

    VastaaPoista
  2. Heippa! Hyvinkin mahdollista, että olet tärmännyt. Aika usein otan myyntipaikan kirppikseltä. :) Hienoa, että luet jatkossakin mun höpötyksiä!

    VastaaPoista